Oi ihana tou-, kes-, helmikuu!

On vauvoja, jotka nukkuvat yönsä hyvin. On vauvoja, jotka valvovat yönsä hyvin. Omani kuuluu tällä hetkellä jälkimmäiseen ryhmään; vauva on niin määrätietoinen ja tomera, että harjoittelee liikkumistakin yöt läpeensä! Ja kun liikkuu, tulee nälkä, joten tietysti tomera vauva myös syö öisin usein. Tästä kasvaa varmasti oiva atleetti! Halkeaisin ylpeydestä, jos joskus muistaisin tehdä niin.

Pätkittäiset unet vaikuttavat kokonaisvaltaisesti, olen väsynyt, ärtynyt ja hajamielinen. Tarkka numeropääni on kateissa, en osaa laskea montako päivää on maanantaista torstaihin (tarkistin kalenterista, 3). Numeromuistikin on hukassa, muistan lasten henkilötunnuksen alkuosan, mutta loppuosa on huurun peitossa. A-jotakin? Onneksi on Kela- ja neuvolakortit - jossain.
Taannoin siivosin keittiönkaapeista vanhentuneita elintarvikkeita roskiin, mutta tajusin hetken päästä, että jos elämme helmikuuta 2014, taitaa 06/2014 olla vasta edessäpäin. Oudointa on, kun sanatkin katoavat! Meillä leikitään usein heimissäse-se-se-se-nyt-oikein-on:ia, jossa äiti ensin kuvailee ”se sellainen jolla ohuita siitä pyöreästä” ja sen jälkeen esittää saman pantomiiminä. Lapset arvaavat, yleensä ällistyttävän pieleen. Sitten etsitään esineitä, joista valitaan se, jolla on helpointa leikata juustoa. Emme valitse pottaa, jota Kaunosielu ystävällisesti tarjoaa vaihtoehdoksi.

Joihinkin toisiin verrattuna olen selvinnyt ihan mainiosti, tai sitten olen unohtanut pahimmat kömmähdykset. Olen kuullut, että joku on unohtanut vauvan tai ostokset kaupan kassalle. Okei, minä olen unohtanut kerran vauvan kodin sisälle minuutiksi, mutta sitä ei lasketa. Lapset olen muistanut hakea kerhosta ajoissa ja viedä ne neuvolaan. Tässä auttaa se, että laittaa ajanvarauksen jälkeen hälytyksen puhelimeen päivää ennen, tapahtumapäivän aamulle ja tuntia ennen varattua aikaa. Mutta jos joku kysyy kuulumisia, on vaikea kertoa mitä oikein kuuluu, koska en muista mitä teimme toissapäivänä. En muista, mikä viikonpäivä toissapäivänä edes oli. On ihan tavallista, että kesken lauseen unohdan, mistä olinkaan puhumassa. Onneksi useimmiten keskustelukumppanina on samanlainen tulevan atleetin äiti, joka ei edes huomaa. Ja jos joku erehtyy kysymään ikääni, kerron syntymävuoteni, koska se ei vaihdu. Lisäksi meidän kaikki lapset ovat horoskooppimerkeiltään ei-skorpioneja, ihan hyvä astrologinen merkki sekin.

[Futismutsi]