Sormiruokaa

Väittävät, että puolen vuoden maagisessa iässä lapsi alkaa tarvita muutakin ravintoa kuin äidinmaitoa. Niinpä neuvolasta iskettiin käteen opas puolivuotiaan ateriarytmistä, eri ruokien maistelujärjestyksestä sekä sormiruokailusta. Oppaan mukaan
"sormiruokaileva vauva osallistuu aktiivisesti perheen ruokahetkiin. Sormiruokaillessa syöminen on lapsentahtista ja stressittömämpää. Vauva oppii käsittelemään ruokaa ja kehittää samalla muun muassa sorminäppäryyttä."

Tämän on pakko olla hyvä juttu. Ei siis muuta kuin keitetyt parsa- ja kukkakaalit lautaselle ja pöytään. Istutan naperon syöttötuoliin, käärin bodyn hihat ja kiinnitän hellästi ruokalapun. "Nyt syödään yhdessä lounasta", kujertelen ja odotan, että napero tarttuu annoksensa antimiin nätisti pinsettiotteella ihan kuin oppaan kuvassa.

Napero on kukkakaalien maistelusta eri mieltä. Hän ei kerta kaikkiaan käsitä, miksi hänen odotetaan syövän jotain tällaista maidon sijaan. Vaikka muksu muuten tunkee sekunneissa suuhunsa kaiken käsiin saamansa aina pyykkikorin sisällöstä lähtien, kukkakaalit eivät vahingossakaan käy lähelläkään suuta. Sen sijaan hän toden teolla osallistuu ruokailuhetkeemme aktiivisesti, opettelee käsittelemään ruokaa ja kehittää sorminäppäryyttään. Hän nappaa taitavasti kukkakaalit nyrkkiinsä yhden kerrallaan, heittää ne antaumuksella päin naamaani ja viskaa lautasen niiden perään. Seuraavaksi minua kohti lentää kaaressa nokkamuki, jonka väistän taitavasti.

Pakotan kasvoilleni hymyn, koska mies ikuistaa samaan aikaan kamerallaan naperon ensimmäistä ruokailuhetkeä. Tuskanhiki nousee otsalle vasta siinä vaiheessa, kun luen neuvolan oppaasta kohdan, jossa vauvalle kehotetaan tarjoamaan viisi ateriaa päivässä.

[Lattemude]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla parasta on se, että on aikaa nähdä kavereita.

#jokaisellejotakin #niin_eleganttia #vieläyksibriossikiitos #kulta_älä_revi_sitä_pöytäliinaa

[Lattemude]

Kakan evoluutio

Minusta EI pitänyt tulla sellainen äiti, joka puhuu vain kakasta. Mutta tässäpä ollaan. Joten kerran vielä, pojat! Turistaanpa hetki vauvan kakan evoluutiosta.

Musta kostaja. Siitähän se kaikki lähtee. Se ihana musta tahna, joka ei onneksi synnytyksen jälkeisessä hormoonihuurussa tunnu niin inhottavalta kuin se oikeasti on. Ei irtoa sitten millään ja löytyy väistämättä kynsien alta.

Suoraan Ghostbustersista. Se limainen ja vihreä sinappi, joka joko johtuu tai ei johdu vatsavaivoista tai johtuu tai ei johdu disflatyl-tipoista, jotka vatsavaivoihin (oikeisiin tai kuviteltuihin) otettiin käyttöön. Saattaa myös johtua äidin ruokavaliosta tai voi olla johtumatta.

Ääntäkin nopeampi. Se tulee paineella ja se ei tunne painovoiman rajoja. Siinä vaiheessa kun turahtaa, on jo myöhäistä. Löytyy satunnaisesti niskasta asti. On myös nähty lentävän neuvolan seinälle.

Siskonmakkara. Sitä puserretaan kuin punainen kääpiö makkaratehtaalla konsanaan. Onneksi vauhti on hidastunut edellisestä, joten potan voi riemumielin käydä ostamassa ja unohtaa sen vielä ainakin puoleksi vuodeksi. Puolivuotiaan peppu nimittäin hukkuu pottaan, koettu on.

[Hurmosmamma]

Kevättä rinnoissa

Ihana kevätaurinko tuli sulostuttamaan täydellistä äitiyslomaa. Ja vielä helmikuussa! Vai onko kyse vain siitä, että nyt vasta huomaa, kuinka harmaata ja pimeää viimeisellä kolmanneksella onkaan ollut? Vuosi sitten tämä trimesteri meni alkuraskauden pahoinvoinnissa vellotessa, jolloin oli yksinkertaisesti aivan yhdentekevää, paistoiko aurinko vai kuu vai kananmunat pannulla (yöhhhh...).

Vaikka tämä kevätaurinko houkutteleekin jumahtaneimmatkin mammat ulos luolistaan ja vaunulenkille reippailemaan, on tässä varjopuolensa. Nyt vasta huomaa, kuinka mustat silmänaluset ovatkaan. Ja kuinka silmien ympärille on ilmestynyt pari(sataa) uutta ryppyä. Matalassa kulmassa tuleva valo paljastaa myös upeasti rehottavat kulmakarvat ja sen, kuinka kalmankalpeaksi normaalistikin albiinohtava iho voikaan tulla.

Tältä kaikelta tietysti välttyy olemalla katsomatta peiliin. Mutta entäs sitten kaikki tämä "uusi" pöly, jota löytyy jokaiselta pinnalta ja ihanasti valokeilassa leijailemasta. Omituisia läiskiä näkyy myös parketilla.

Kevät hei, täällä ei selvästi olla vielä valmiita!

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla kuuluu pukeutua tyylikkäästi...

#tyylikkäänäkotiinneuvolasta #aimitkämaitoaivot #sininenonkinmunväri

[Hurmosmamma]

Darwinismia

Vauvoilla on loistavia selviytymiskeinoja tässä aikuisten julmassa maailmassa ja näillä keinoilla nämä pienet kullanmurut varmistavat neljän seinän sisäisen väistämättömän diktatuurinsa.

Kynnet. Niillä napataan kiinni huulista, silmistä, nännistä. Ja se tehdään niin vauhdilla, että siinä ei ehdi äiti muuta tehdä kuin alistua ja vikistä. Luulot pois heti, uskomattomalla puristusvoimalla.

Hampaat. Tiukka puruote ja vielä virne päälle. Oppiipahan äiti tavoille.

Itku. Tai siis kitinä ja kirkuminen ja huutaminen ja karjunta. Rakkaalla palosireenillä on monta nimeä ja äidin jalat kehittyvät kumman vikkeliksi.

Banaani. Yritäpä siinä sitten rauhoitella nukkumaan tai vaunuihin banaaniksi kangistunutta kiukkuista vauvaa. Kummasti se päikkäriaika menikin jo ja äidin hauis kasvaa.

Kakka. Ajoitetaan aina siihen hetkeen, kun äiti saa lämpimän ruoka-annoksen eteensä. Viilennyt ruoka uppoaa selvästi heikommin vahtien tehokkaasti äidin linjoja. Valitettavasti suklaalevy maistuu viileänäkin.

Koura. Turha äidin on kuvitellakaan, että puhelinta voisi räplätä kun vauva on sylissä. Tai syödä. Tai vaihtaa kanavaa. Tai oikeastaan mitään muutakaan.

Puklu. Koska sen vaara on aina olemassa, on äidin turha kuvitellakaan pukeutuvansa mihinkään oikeasti kivaan vaatteeseen. Alastomuus tai muovinen burkha suositeltava.

Mukavia nämä vauvat.

[Hurmosmamma]

Muikku!

Lasten kerhorepuista löytyi ilmoitus valokuvauksesta. Olen aina suhtautunut kerho-/päiväkoti-/koulukuvauksiin niin, että lapsi saa näyttää itseltään eikä sitä tällätä tai koristella erityisemmin. En kaiva kaapin perukoilta kauluspaitoja, kun ei ne käytä niitä muuten kuin juhlissa.

Kuvauspäivää edeltävänä iltana valitsin muutaman lasten suosikkipaidan, tarkistin, että niissä ei ole tahroja (tämän verran annoin itselleni luvan pehmentää totuutta - voimme muistella ruokailuhetkiä jotenkin muutenkin) ja jätin kasaan, että valitsevat aamulla mieluisamman. Normivaatteet, kun niitähän ne aina käyttää ja on kiva muistaa sitten miltä ne oikeasti arkena kerhopäivänä näytti. 

Aamulla lapset pukivat päälleen, minä tein toisen totuudenpehmennyksen ja tarkistin kahdesti, että naamassa ei ole hammastahnaa tai ruokaa. Yleensä katsotaan vain suurpiirteisesti, että siistihköltä näyttää. Hiukset oltaisiin kammattu, jos olisi ollut aikaa etsiä kampa.

Puolijuoksua tuplarattaita työntäen, esikoinen seisomalaudalla keikkuen, kipitettiin kerhoon, jossa käteen lykättiin vuoronumero. Vähän sitä ihmettelin, mutta riisuin lapset ulkovaatteista ja tarkistin vielä kolmannen kerran, että naamat on siistit. Lapset menivät käsipesulle ja minä pyörittelin numerolappua käsissäni, kunnes kysyin jäänkö odottelemaan kuvausvuoroa lasten kanssa. "Joo, täällä voidaan ottaa perhekuvakin! Jos haluatte sellaisen, niin jää odottelemaan!"

Ai.

Noin sekunnissa periaatteeni arjenmakuisista kuvista kaatuivat. Olin hikinen ja punainen vauhdikkaan matkan jäljiltä, päälläni toppatakin alla oli liian lyhyt paita, jossa rinnan kohdalla valtava puklutahra, jalassa ulkoiluhousut. Hiukset olin kiskonut äkkiä solmuun pipon alle, meikki ei ollut käynyt pienessä mielessäkään aamutohinoissa ja silmänaluset hohtivat tummina naapurikaupunkiin asti.
Joo, olisipa kiva muistella miltä oikeasti arkena kerhopäivänä näytti!

Palautin vuoronumerolapun ja arvelin tädeille, että taidetaan pärjätä ihan lasten kuvilla, kun tuo pieninkin tuolla ulkona vaunuissa nukkuu niin nätisti.

Kotimatkalla tunsin itseni vähän selkärangattomaksi pelkuriksi.

[Futismutsi]

Päivän kuva

#lapsenisyömuroja #kivaollaomatoiminen #kippokuinkippo #hygieniaennenkaikkea

[CraftyMom]

Sunnuntai

Muistatteko ne sunnuntait, kun ei ollut yhtään mitään tekemistä? Kun tuli roikuttua äidin helmoissa kitisemässä tylsyyttä ja sen seurauksena rakennettua majoja tai legokaupunkeja.

Tai ne sunnuntait, kun maailma oli avoin ja vapaus humisi korvissa. Voi tehdä mitä vain, nähdä ketä vain, päivässä oli monen monta ylimääräistä ihanaa tuntia.

Ja sitten tulivat ne sunnuntait, kun aamun pikkutunneilla haparoitiin kotiin jalat rakoilla ja korvat soiden. Ja joskus kävi se hieno juttu, että nämä aamuyön tunnitkin tuli vielä hyötykäyttöön peitot pöllyten.

Ja tästä oli jatkumona ne sunnuntait, kun mentiin yhdessä spontaanisti brunssille jonnekin ihanaan paikkaan. Istuttiin muutama tunti ja juotiin lasit skumppaakin kyytipoikana, just because.

Ja kun skumpasta oli luovuttava, tulivat ne sunnuntait, kun sai nukkua pitkään tai ainakin loikoilla sängyssä, katsoa vaikka Avaraa luotoa, kuten niinä tylsinä lapsuuden sunnuntaina joskus tuli tehtyä. Ja kuulostella, jospa tuntuisi pieniä muksasuja.

Mutta nykyään sunnuntaina ei enää vaivaa tekemisen puute. Vapauden sijaan korvissa humisee äidinrakkaus ja univelka toinen toistaan kovemmalla volyymilla. Korvat soivat kirkumisesta ja kikatuksesta, peitot pöllyävät lentokoneleikeistä ja ilmakylvyistä. Brunssi on väistämätön, koska aikaisemmin ei ehdi syödä. Avaraa luontoa ei kaipaa, koska vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää sekä erinäisiä eritteitä ja luonnonilmiöitä, joita ei ole edellisessä elämässään koskaan osannut kuvitellakaan. Ja ne muksasut - niitä saa vielä haparoivilta kämmeniltä ja kikatuksen päälle, kun kämmeneen äänekkäästi puhaltaa.

Parhaat sunnuntait.

[Hurmosmamma]

Eroahdistusta

Sanotaan, että äiti on vauvalle tärkein ihminen maailmassa. Vauva voi siis helposti kokea eroahdistusta, jos äiti ei ole paikalla.

Näistä väittämistä voi puolestaan syntyä kapillaari-ilmiö pissin noustessa äidin hattuun, sillä äiti voi harhaluuloisesti luulla olevansa paljon tärkeämpi kuin oikeastaan onkaan. Näin on käynyt meillä.

Eroahdistuksesta kärsin sittenkin minä eikä Tirppa. Kun Tirpan ollessa puolivuotias päätänkin olla iltanukutuksen poissa kotoa, on takaraivossa jatkuvasti kalvava syyllisyyden tunne siitä, että nyt se lapsiraukka siellä huutaa ja ikävöi äitiään. Vaikka olen viettämässä mukavaa iltaa ystävien seurassa, vilkuilen puhelinta jatkuvasti odottaen tilanneraporttia mieheltä. Kun yhdeksään mennessä ei viestiä kuulu eikä omiin viesteihini, jotka päättyvät systemaattisesti välimerkkiähkyyn tyylillä "?!?!", vastata, olen aivan varma, että nyt on kotona helvetti irti. Pikaisesti nappaan takkini ja ryntään autonavaimia nyrkissä puristaen ulos ovesta.

Soitan rappukäytävästä miehelle ja henkäisen syvään, valmiina kuulemaan sen sydäntä raastavan itkun. Tai tässä vaiheessa iltaa se olisi jo suoraa teurastushuutoa. Anteeksi, anteeksi, anteeksi, äiti on tulossa! Soimaan itseäni siitä, kuinka tyhmä olinkaan luullessani, että voisin jo tässä vaiheessa olla illan poissa kotoa. Olisihan minun pitänyt tietää.

Mutta miespä vastaa iloisen rauhallisena puhelimeensa. Ei ollut kuulemma huomannut viestejäni kun oli itse pelaamassa tietokoneella. Tirpan nukutus oli kuulemma kestänyt 10 sekuntia. 10 sekuntia ?!?! (varsin aiheellinen välimerkkiähky, toim. huom.). Käännyin äkkiä kannoillani ja palasin viettämään vielä iltaa. Sain ystäviltä paljon onnitteluja napanuoran katkaisemisesta.

Jotta tämä tarina ei kuulostaisi liian hyvältä, oli seurauksena kyllä huono yö, ja omasta ajasta palautumisen vuoksi nukahtaminen oli itsellä vaikeaa. Seurauksena siis se, että nyt ollaan keskimääräisen höyryjyrän alle jääneitä. Kosto elää, taisi Tirppa miettiä. Ovelia nuo vauvat.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla keksitään sisustukseen sopivia ratkaisuja flunssan hoitoon...

#vicksvaporubiavanulapuissa #uusimobile #kauneusennenkaikkea

[Hurmosmamma]

Arjen ärsytykset

Äitiyden myötä on monista normaaleista arkisista asioista tullut aivan käsittämättömän rasittavia. Tässä muutama esimerkki:

Koira. Tuo rakas, ihana, karvainen esikoinen on yhtäkkiä muuttunut moninkertaiseksi taakaksi, kun aika ei tahdo riittää kaikkiin koiranhoidollisiin toimenpiteisiin. Ja kun vaunulenkki, koiran ulkoilutus ja kauppareissu on mahdotonta synkronisoida yhdeksi ulkoiluksi, niin kyllä voi arvata, kuka tästä saa syyn niskoilleen.

Imurointi. Imuroinnin tarve on kasvanut eksponentiaalisesti, kun kotona on nojatuolin alle peruuttava pieni mönkiäinen, joka löytää kyllä jokaisen pölypallon suuhunsa. Ja kun vauvan nukkuessa imurointi ei ole kovin hyvä idea ja hereillä ollessa on puolestaan pitkä lista vielä kiireellisempiä tehtäviä, niin pölyallergian siedätyshoito on taattu.

Ruokailu. Nälkä on vieraana paljon useammin kuin ennen, mutta ruokaa ehtii itselleen tehdä hyvin sattumanvaraisella aikataululla ja laadusta takuuvarmasti tinkien. Tuossa juuri vauva söi luomubataatti-parsakaali-porkkana-inkiväärisosetta kanalla ja minä söin ranskalaisia, jotka olivat jo ehtineet vauvan syötön aikana jäähtyä. Hohhoi.

Kynnet. Olivat kyseessä sitten vauvan kynnet, omat tai koiran, niin en ymmärrä miten tämä kasvutahti tuntuu olevan aivan eksponentiaalista.

Posti. Postilaatikon tyhjentäminen samalla, kun toisessa käsipuolessa on n. 12 kilon painoinen turvakaukalo, toisessa haukkuva koira remmissä ja käsissä käsilaukku ja mahdollinen ostoskassi, postilaatikon sisältö ei yllättäen tunnukaan kovin mielenkiintoiselta. Ehtii sitä myöhemminkin.

Viherkasvit. Niitä oli ennen, ei enää. R.I.P.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

Ikean tuotenimet saavat aivan uusia vivahteita, kun ne ääntää niin kuin englanninkielinen tekisi. Varjopuolet: kukaan ei lähde vapaaehtoisesti seuraksi Ikeaan, kun äitiyslomalainen tyrskii siellä tuon tuostakin vedet silmissä.

#hyvä_lukuvalaisin_not #should_or_not #voivatsalihaksia #kuolennauruun

[Lattemude]

Kukkaistuoksuja

Kävimme tuossa päivänä muutamana anoppilassa kylässä ja anoppi tokaisi minua halatessaan, että "tuoksutpa hyvältä". Olin nimittäin muistanut pitkästä aikaa laittaa suihkauksen hajuvettä. Ttämä(kin) tapa oli autuaasti päässyt unohtumaan, kun ensin raskausaikana olivat voimakkaat hajusteet nou-nou ja Tirpan synnyttyä olen keskittynyt olennaiseen, eli esimerkiksi kaikkien vaatekappaleiden pukemisen muistamiseen. Jos kaikki tulee puettua vielä oikein päin, niin olen ylittänyt tavoitteeni.

Onneksi käyn kyllä vielä säntillisesti suihkussa ja pesen käsiäni kuin mikäkin hygieniafriikki, mutta väistämättä tuli anoppilakäynnistä mieleen, että olisiko hajuaistini kenties tässä viime aikoina hieman vääristynyt? Sitä kun tulee työnnettyä kuononsa Tirpan (kylläkin vaipalla verhoiltuun) takapuoleen aika helposti kuin vainukoira konsanaan, eikä ole poikkeuksellista, että haistamalla tulee varmistettua epämääräisten läikkien koostumus (suklaa vs. kakka tai jugurtti vs. puklu). Ja kylppäriin tulee hankittua keski-ikäisen kukkahattutädin parfyymiä muistuttavaa torakatkin tappavaa sprayta, jotta vaipparoskiksen suloinen tuoksu peittyy. Vähemmästäkin kasvavat limakalvot kieroon.

[Hurmosmamma]

Äitibloggarit

Täydellisellä äitiyslomalla kuuluu seurata äitiysblogeja. Mikään ei ole mukavampaa kuin lueskella toinen toistaan täydellisempiä valokuvia ottavien mammojen kilpailua siitä, kenellä onkaan se täydellisin äitiysloma.

Kodit ovat puhtaita ja pöydällä on aina tuoreita kukkia. Äideillä on aina täydelliset korkkiruuvikiharat ja trendikkäimmät vaatteet, tahrattomina vielä. Silmäpusseja ei joko ole tai ne on osattu photoshopata upeasti pois. Päivittäin kokkaillaan ja leivoskellaan uusia juttuja ja kerrotaan hymyssä suin, kuinka vasta kolmannesta satsista macaroonsseja tuli täydellinen. Ja nämä tietysti valokuvataan upeasti monesta eri kuvakulmasta blogiin. Tämän lisäksi päivittäin käydään pitkillä vaunulenkeillä, jumpassa, shoppailemassa, luetaan kirjoja ja tavataan ystäviä.

Äitibloggareiden lapset eivät ole kärttyisiä eivätkä sairaita. Lapset, silloin kun näitä blogissa kaiken muun täydellisen ja ihanan lomassa esitellään, ovat aina hymyileviä ja upeasti puettuja. Nämä lapset nukkuvat yönsä, syövät reippaasti, ovat lahjakkaita niin motorisesti kuin verbaalisesti ja ennen kaikkea ovat niin uskomattoman tärkeitä ja rakkaita ja elämän keskipisteitä. Siis kaiken tuon muun puuhan lisäksi.

Tämä nuhjuinen puoleen päivään pyjamassa hiihtävä äitibloggari vain hieman ihmettelee, että kuka varasti minulta nämä päivän ylimääräiset tunnit? Ja millä gefilus-tipoilla niistä lapsista noin upean täydellisiä ja tylsän särmättömiä tehdään? Neuvolassa ei selvästikään ole ohjeistus ihan ajan tasalla!

[Hurmosmamma], joka mässyttää sohvalla suklaata ja miettii, jospa ne tiskitkin pitäisi tehdä

Päivän kuva

Juhlapyhät ovat täydellisen äitiysloman suola...

#ohojoulumenijo #parempimyöhäänkuineimilloinkaan #onneksipuolivuotiaseitajua

[Hurmosmamma]

Lapsiperhe sairastaa

Oksennustauti, tuo perustautien kuningas, lapsiperheen talviklassikko ja lomamatkojen mahtiyllätys, kiva kun vierailit meillä! Joskus ennen lapsia kuvittelin, että mahataudin sairastaminen on yksi arkisen elämän hirveimmistä asioista, mutta nykyisin tiedän, että silloin sairastin vain harrastelijatasolla. Sittemmin olen siirtynyt raskaansarjan otteluihin, eli niihin, missä riippumatta 39 asteen kuumeesta ja molemmista päistä lentävästä eritteestä, on tehtävä ruokaa, vaihdettava vaippoja, jaksettava leikkiä ja noustava yöllä imettämään rintaraivaroivaa vauvaa sekä pesemään toisten oksennuksia.

Yhteisten elämyskokemusten takaamiseksi molemmat vanhemmista toki sairastuvat samaan aikaan ja arpovat kivi-sakset-paperilla kumman vuoro on ensin istua vessassa nelivuotiaan kakkakummina ja vasta sen jälkeen oksentaa itse. Mahatauti sopii tosi kivasti myös kaksivuotiaalle, joka on juuri oppinut olemaan ilman vaippoja, eikä missään nimessä suostu niitä nytkään pitämään!

Edellisessä postauksessa puhuttiin auvoisasta imetyksestä ja voin kertoa, että oksennustauti on oiva keino luoda imetysongelmia. Vaikka miten joisit, ei auta, jos tauti on rajua sorttia. Onneksi vauvathan ovat tunnetusti aika ymmärtäväistä väkeä...

[CraftyMom]

Imetysasiaa

Mediassakin on paljon herännyt keskustelua imetyksestä. Säädetään normeja ja ohjeistuksia siitä, kuinka pitkään pitäisi täysimettää ja osaimettää, säädettiinpä Arabimaissa jopa lain tasolla taaperoimettäminen pakolliseksi. Täällä puolestaan taaperoimettäjiä kummaksutaan, mutta myöskään imetyksestä kieltäytyjiä ei hyväksytä. Niin tai näin, mikään ei ole hyvä, paitsi se tasan normin mukaan meneminen.

Näin sen siis kuuluu mennä. Vastasyntynyttä kuuluu imettää alusta asti ilman lisämaitoa. Tämä tarkoittaa sitä, että maidon on noustava, mieluiten jo ennen synnytystä korvista suihkuten. Jos maito ei meinaa nousta, on ohjeistus ottaa vauva paidan alle ja pesiä peiton alla. Kukas niistä vanhemmista lapsista enää välittää, tai kodinhoidosta, tai itsensä hoidosta, kunhan vaan hikoilee synnytyksen jälkeistä jähiä pois siellä peiton alla niin johan alkaa maito tursuamaan.

Kun se maito vihdoin vinssin lailla nostetaan kuin potenssiongelmaisen kesäteltta konsanaan, on vuorossa seuraava haaste, eli vauvan imuote. Kyllähän sitä nyt vastasyntyneen pitää osata imeä oikein. Jos ei osaa ja se sattuu aivan mielettömästä, niin ei auta kuin verta roiskuten jatkaa. Rintakumejahan ei tietenkään tähän suositella, se olisi liian yksinkertainen ratkaisu. Tosin eipä tekonännien kanssa puljaaminen siinä kaiken pesimisen lomassa kenenkään mieltä ylennä.

Kun näistä selvitään, alkavat tiheän imun kaudet ja rintaraivarit. Eli ei ainoastaan ole rasittavaa roikottaa monen kilon iilimatoa rinnalla jatkuvasti, vaan sen lisäksi tämä on iilimato suoraan helvetin tulista, eli kiitosta tästä 24/7 buffetin auki pitämisestä on turha odottaa. Ja sitten tulevat rokotukset, levottomuudet, hampaat, rintatulehdukset ja ties mitä muuta mystistä, jonka seurauksena imetys joko muuttuu tai lisääntyy tai nännit kipeytyvät taas tai jotain muuta suoraan salaisista kansioista. Imetykseen se kuitenkin vaikuttaa, harvoin positiivisesti.

Ja hip hurraa, kun päästään kuuteen kuukauteen jollakin tavoin nitkuttelemalla, niin neuvolasta annetaankin jo hieman piiskaa siitä, että vauvan kasvua pitäisi tarkkailla ja nyt äkkiä kehiin soseet ja viljat ja lihat. Niin, siis se aiemmin mainitsemani yksi aine viikkoon tahdilla mutta kuitenkin niin, että kuuteen kuukauteen mennessä olisi ruokalista menty läpi.

Putousta lainatakseni, mie romahan.

[Hurmosmamma], joka salaa silti jo etukäteen hieman suree imetyksen alasajoa

Päivän kuva

#latteaperjantai(hin) #melkein_kuin_maisemakahvilassa #tuplaespressolla #hyvinnukuttaa

[Lattemude]

Kokeile itse!

Harrastaako lapsukaisesi iltaisin enemmän huutamista kuin nukkumista? Ovatko rintaraivarit teillä arki-iltojen rattona kuin kympin uutiset konsanaan?

Ei hätää! Kun kaikki keinot on käytetty, kokeile imettämistä kävellen. Kun toteat sen toimimattomaksi, kokeile imettämistä sängyn reunalla kevyesti istualtaan pomppien. Kun sekään ei enää toimi, kokeile imettämistä kävellen sängyn päällä. Kehittää tasapainoa, hauiksia ja hermoja. Mitä nyt yksistä Hästensin jousista.

[Hurmosmamma]

Pysähdy hetkeksi ja nauti

Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää...

Liian usein kuulee sanottavan etenkin lapsista, että aika kuluu liian nopeasti ja ihanat vauvanpalleroiset muuntautuvat uhmakkaiksi taaperoiksi ja viiksekkäisiksi murrosikäisiksi. Päivät tuntuvan valuvan hiekkaan ja ennen kuin huomaatkaan, täydellinen äitiyslomasi on ohi ja se kuuluisa vauvavuosi takana päin.

Mutta ei hätää! Täydellisellä äitiyslomalla tulee toki hetkiä, jolloin on hyvä pysähtyä oikein nauttimaan, kun se aika ei todellakaan kulu.

Näistä mainittakoon muun muassa:

Se hetki, kun lumiaura/hälytysajoneuvo/moottoripyörä/jäpättävä rottakoira menee ohi vaunulenkillä. On muuten uskomatonta, kuinka tämän 10 sekunnin aikana tuntuu kuin olisi pidättänyt hengitystä vähintään pari minuuttia ja jos vaunuista ei kuulu omaa palosireeniä, voi huokaista helpotuksesta. Ei liian äänekkäästi tosin.

Ne 45 minuuttia, kun nukutat huutavaa lasta. Tämä tuntuu suurinpiirtein kahdelta viikolta ja yhdeltä päivältä, eli palautusoikeuskin ehti juuri mennä. Muuten olisi postipaketti viuhahtamassa nopeasti takaisin kohtuun. Ja yksikään 45 minuutin jumppa ei ole tuntunut yhtä raskaalta, kun kanniskelet velttoa mutta kuitenkin kangistunutta ruokalakkoilijaa laulaen repeatilla aa-ramssamssaata.

Se hetki, kun lastasi rokotetaan. Joka kerta on yhtä karmeaa katsoa, kuinka iloinen hymy kiepsahtaa ylösalaisin ja seurauksena on jälleen elämän tuoma suuri pettymys, joka tuntuu kestävän ikuisuuden. Eli ehkä 20 sekuntia.

Ne pari tuntia, kun odotat miestä työpäivän jälkeen kotiin. Iltapäiviin tuntuu tulleen uusi konsepti, nimittäin anti-siesta. Eli muutama tunti liian energistä lasta yhdistettynä aivan voimat lopussa olevaan äitiin. Ja sitä miestä ei kyllä odoteta kotiin minkäänlaisista romanttisista syistä. Itseasiassa tähän puuhaan kelpaisi kyllä se postimieskin.

Se hetki, kun kuulostelet, että itkeekö se, ihan oikeasti, itkeekö? Vaikka vauvasi ensiparkaisu kajahtaisi nanosekunnissa Kajaaniin asti, se ohikiitävä hetken huoli siitä, että onko kaikki hyvin, tuntuu ikuisuudelta. Onkin muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun itku on iloinen asia. Se ei ollut sitä enää siinä vaiheessa, kun heräämöstä kärrättiin osastolle ja koko käytävä raikui.

Joten, rakkaat kanssasisaret, näinä hetkinä kannattaa pysähtyä hetkeksi ja nauttia siitä, että ei se aika aina sittenkään kulu niin nopeasti. Hermoista tosin en mene takuuseen. Ja vanhentuminen tapahtuu triplanopeudella.

[Hurmosmamma]

Oi ihana tou-, kes-, helmikuu!

On vauvoja, jotka nukkuvat yönsä hyvin. On vauvoja, jotka valvovat yönsä hyvin. Omani kuuluu tällä hetkellä jälkimmäiseen ryhmään; vauva on niin määrätietoinen ja tomera, että harjoittelee liikkumistakin yöt läpeensä! Ja kun liikkuu, tulee nälkä, joten tietysti tomera vauva myös syö öisin usein. Tästä kasvaa varmasti oiva atleetti! Halkeaisin ylpeydestä, jos joskus muistaisin tehdä niin.

Pätkittäiset unet vaikuttavat kokonaisvaltaisesti, olen väsynyt, ärtynyt ja hajamielinen. Tarkka numeropääni on kateissa, en osaa laskea montako päivää on maanantaista torstaihin (tarkistin kalenterista, 3). Numeromuistikin on hukassa, muistan lasten henkilötunnuksen alkuosan, mutta loppuosa on huurun peitossa. A-jotakin? Onneksi on Kela- ja neuvolakortit - jossain.
Taannoin siivosin keittiönkaapeista vanhentuneita elintarvikkeita roskiin, mutta tajusin hetken päästä, että jos elämme helmikuuta 2014, taitaa 06/2014 olla vasta edessäpäin. Oudointa on, kun sanatkin katoavat! Meillä leikitään usein heimissäse-se-se-se-nyt-oikein-on:ia, jossa äiti ensin kuvailee ”se sellainen jolla ohuita siitä pyöreästä” ja sen jälkeen esittää saman pantomiiminä. Lapset arvaavat, yleensä ällistyttävän pieleen. Sitten etsitään esineitä, joista valitaan se, jolla on helpointa leikata juustoa. Emme valitse pottaa, jota Kaunosielu ystävällisesti tarjoaa vaihtoehdoksi.

Joihinkin toisiin verrattuna olen selvinnyt ihan mainiosti, tai sitten olen unohtanut pahimmat kömmähdykset. Olen kuullut, että joku on unohtanut vauvan tai ostokset kaupan kassalle. Okei, minä olen unohtanut kerran vauvan kodin sisälle minuutiksi, mutta sitä ei lasketa. Lapset olen muistanut hakea kerhosta ajoissa ja viedä ne neuvolaan. Tässä auttaa se, että laittaa ajanvarauksen jälkeen hälytyksen puhelimeen päivää ennen, tapahtumapäivän aamulle ja tuntia ennen varattua aikaa. Mutta jos joku kysyy kuulumisia, on vaikea kertoa mitä oikein kuuluu, koska en muista mitä teimme toissapäivänä. En muista, mikä viikonpäivä toissapäivänä edes oli. On ihan tavallista, että kesken lauseen unohdan, mistä olinkaan puhumassa. Onneksi useimmiten keskustelukumppanina on samanlainen tulevan atleetin äiti, joka ei edes huomaa. Ja jos joku erehtyy kysymään ikääni, kerron syntymävuoteni, koska se ei vaihdu. Lisäksi meidän kaikki lapset ovat horoskooppimerkeiltään ei-skorpioneja, ihan hyvä astrologinen merkki sekin.

[Futismutsi]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla on tärkeää aktivoida lasta kehittävillä leluilla...

#turhinleluikinä #eitoimitööttieivilkku #ekologinenkinvielä #kiitoslahjasta

[Hurmosmamma]

Omasta suusta kuultua

Voin vannoa, että ennen lapsia en ollut koskaan kuullut itseni sanovan seuraavia asioita:

Hieno kakka!
Hyvä röyhtäisy!
Jee, meillä herättiin vain neljä kertaa viime yönä!
Ei saa tökkiä toisten silmämunia!
Olipa ihanaa käydä ruokakaupassa... yksin!
Minä voin siivota, hoida sinä lapset!
Ei saa syödä (seinä)maalia!
Pippeliä ei saa räplätä ruokapöydässä!
Äiti pesee nyt tämän kakan matosta, sitten syödään!

[CraftyMom]

Kokeile itse!

Sinä luonnonkiharahiuksinen nainen. Äiti. Säästä kampaajakustannuksissa ja hanki rintatulehdus. Mitä korkeammaksi kuume nousee, sitä tiukemmat korkkiruuvikiharat saat. Ja ihan ilmaiseksi!

Myös synnytyksen jälkeen kaunis ja useita päiviä kestävä luonnonpermanentti on taattu. Ja mikä parasta, näiden kiharoiden myötä et saa kehoosi turhia kemikaaleja, vaan voimaannuttavia kokemuksia.

[Lattemude]

Aktiiviharrastajat

Täydellisen äitiysloman henkeen kuuluu harrastaminen. Harrastukseksi ei kuitenkaan käy mikään tavallinen postimerkkeily, vaan sen on täytettävä muutamat kriteerit, mieluiten samaan aikaan:

1. Harrastuksen on laihdutettava äitiä. Äiti-vauvajumppa on oikein hyvä esimerkki. Myös muskarissa voi hyppiä kyykkyhyppyjä.

2. Harrastuksen on kehitettävä vauvan älykkyyttä. Muskari on tästä hyvä esimerkki, soitettiinhan vauvalle ainoastaan klassista musiikkia mahassa ollessaan. Kyllä on monta Sibeliusta taas kasvamassa tässä maassa.

3. Harrastuksen on kehitettävä vauvalle taitoja, joita se ei vielä oikeastaan tarvitse. Kyllähän parikuisen lapsen on hyvä osata uida, jos vaikka juhannuksena sattuu menemään ankkurin mukana tai syksyllä tarttumaan liian tiukasti rapumertaan.

4. Harrastuksen on oltava trendikäs. Eli nyt kuulkaas käydään äiti-vauvajoogassa, joka ei ole joogaa nähnytkään. Värikylpy on myös ehdoton, varsinkin alle puolivuotiaille.

5. Harrastuksen täytyy maksaa rahaa. Jos se on ilmaista, se ei ole harrastukseksi luokiteltavaa vaan tyhjänpäiväistä mammaloman ajanvietettä.

6. Harrastuksen on oltava niin suosittua, että sinne täytyy jonottaa tai kyynärpäätaktiikalla varmistaa paikkansa. Tästä kuuluu myös kovaan ääneen päivitellä mammatapaamisilla tai somessa. Mutta vasta sen jälkeen, kun oma paikka on varmistettu.

7. Harrastuksia on oltava enemmän kuin yksi. Mieluiten niin monta, että vauvalta jää päiväunet väliin, kun pitää tukka putkella juosta eri aktiviteettien väliä. Soseet voi hyvin syöttää juuri ennen jumppaa ja siivota sitten lattialta.

8. Harrastamisen täytyy kuulostaa kivalta, mutta olla itseasiassa aika vaivalloista etenkin talviromppeissa ja ärsyttää vuorotellen tai samaan aikaan sekä äitiä että vauvaa. Jälkikäteen on olo kuin synnyttäneellä, it's a dirty job but someone's gotta do it!

[Hurmosmamma]

Siivouspäivä

Yritän perjantaisin tehdä viikkosiivouksen lasten kanssa yhdessä. Tiedättehän: näin lapsetkin oppivat jo pienestä alkaen hoitamaan osansa kotitöistä ja yhdessä tekeminenhän on sitä paitsi mukavaa puuhaa!

Aloitan yleensä leikkihuoneesta ja kannustan lapsia raivaamaan lattiapinnat leluvapaaksi, että pääsen imuroimaan. Tässä hommassa on hyötyä, jos on aiemmin työskennellyt YK-neuvottelijana tai vastaavana. Harmi, että minä en ole. Uhkaus ja kiristys toimii toisinaan ja kaikilla on sitten tosi kiva mieli! Samassa ajassa kun kerään laatikollisen verran leluja pois lattialta, kaataa kaksivuotias vähintään tuplamäärän tavaroita lattialle selkäni takana. Lasten mielestä yhteinen, mukava puuha tarkoittaa sitä, että kun imuroin pikavauhtia vauvan huutaessa pinniksessään, toinen isommista lapsista keikkuu imurin päällä ja toinen vetää viiden sekunnin välein töpseliä irti seinästä. Noin 2.5 tunnin kuluttua kun olen valmis, on huone ehkä imuroitu ja pölyvapaa, mutta vähintään yhtä sotkuinen kuin ennen aloittamista. Lisäksi keittiössä joku on levittänyt puoli pussillista vehnäjauhoja lattioille ja tukkinut vessanpöntön palapelin paloilla. Kolmetoista pikkulegoa on joutunut imurin sisälle ja eteisen seinään on ilmestynyt lahjakkaan lapseni tussitaideteos.

Ja sitten päästäänkin unihuoneen kimppuun.. Enää neljä huonetta jäljellä! Illalla kun mies palaa töistä viikonlopun viettoon, näyttää kotona siltä kuin hurrikaani olisi pyörähtänyt asuinalueemme päällä.

[CraftyMom]

Päivän kuva

#miesjataaperosisustaa #matkalaukkujamurot # 10päivääreissunjälkeen # kukatyhjentäisilaukkuni?

[CraftyMom]

Täydellinen päivä

Vielä ihanampaa kuin herätä linnunlauluun tai auringonpaisteeseen on herätä oman lapsesi kujerteluun yli tuntia normaalia aikaisemmin. Siis siihen kellonaikaan, kun ensimmäiset mummot ryystävät tasseltaan aamukaffea. Olisikohan se kello ollut 5:20. Lapsesi tietysti päättää jatkaa unia siinä seitsemän pintaan, eli tässähän tienasi muutaman ekstratunnin hyödyllisten asioiden tekemiseen, täydellistä!

Alaluomiin jumahtanut unihiekka kuitenkin estää pyykkivuoren selvittelyn ja tiskien kolina puolestaan herättäisi vauvan, joten ylimääräinen aika valuu (uni)hiekkaan päättömänä surffailuna - äidin omaa aikaa! Eikä muuten yhtään tunnu läppärin tuijottelu epämiellyttävältä väsyneenä!

Unien jälkeen on ihana olla todistamassa, kuinka oma lapsesi on löytänyt oman tahtonsa. Suu ei aukea ruoalle ennen kuin siihen on sekoitettu tarpeeksi paljon hedelmää. No mutta siitähän saa tärkeitä vitamiineja! On erityisen hieno tunne, kun keksii uusia upeita makuyhdistelmiä, kuten kananmunaa omenasoseella (oli siinä kai vähän perunaakin). Ihanaa, lapsestasi ei ainakaan tule makujen suhteen ennakkoluuloinen!

Ja kaiken tuon taistelun jälkeen on mieletöntä huomata, kuinka koko ruoansulatusprosessi toimii. Sisään mennyt ruoka täyttää päivän mittaan neljä kakkavaippaa eli lapsesi on oltava aineenvaihdunnallisesti lahjakas! On myös mielenkiintoista huomata, kuinka ruoansulatusprosessin viimeinen loppusijoituspaikka voikin olla esimerkiksi kynnenaluset - tätä ei biologian tunneilla kerrottu!

Täydellisen päivän kruunaa hyvät yöunet. Päiväunia kun ei tänään maltettu nukkua, maailma on liian paljon ihania ihmetyksiä täynnä. Yöunetkaan eivät vaatineet kuin pientä neuvottelua, mutta sehän vasta upeaa onkin, että lapsesi osaa jo näin nuorena vääntää kättä. Tai kertoa mielipiteensä kuuluvasti, sinulle tai rinnoillesi.

Tässä vaiheessa onkin aika nauttia hetki taas äidin omasta laatuajasta esimerkiksi illallista (monettakohan kertaa) lämmittäen. Luvassa on ihanat pari tuntia unta, kunnes voit taas viettää aikaa oman rakkaan vauvasi kanssa. Mikä voisikaan olla parempaa heti uuden vuorokauden puolella.

[Hurmosmamma]

Eritepohdintaa

Ystäväni joskus sanoi, että loppuraskaus ja vauvavuosi on perheen eritteisiin tutustumisen aikaa. Alkuraskaudessa hieman naureskelin tälle väittämälle, mutta eipä voisi mikään olla enemmän totta.

Loppuraskauden häämöttäessä tuli tutkittua ja miehelle seikkaperäisesti selitettyä limatulpan koostumukset ja lapsiveden eri värisävyt. Mies piti istuttaa pöydän ääreen ja antaa ennakkovaroitukset kaikesta siitä, mitä lapsen mukana saattaa pusertua ulos synnytyssalissa, unohtamatta synnyttämisen jälkeistä toista synnytystä - sitä ällöttävämpää. Kaikki tämä miehen valmistaminen oli kuitenkin turhaa, kun leikkuriin mentiin niin että rytisi.

Mutta eihän se riemu siihen loppunut, vaan yhdeksän kuukauden menkattomuus kostettiin oikein korkojen kera jälkivuodolla synnytyksen jälkeen. Jälkivuodon kanssa läträämisen aikaan alkoi myös vauvan eritteisiin tutustuminen. Kuinka ihmeellistä se musta kakka onkaan ja onkohan kuinka monta pissaa tänään saatu vaippaan (ja kuinka monta suihkuna päälle). Napatynkäkin erittää jotain ihanaa eritettä. Entäs rähmivätkö silmät?

Alkuinnostuksen jälkeen alkaa tuskainen taistelu eritteiden kuningasta eli selkäkakkoja vastaan. On ihmeellistä, kuinka nämä pienet vauvat voivat todistaa Newtonin painovoimateorian vääräksi saamalla sinapin valumaan ylöspäin. Ja kun siirrytään kiinteään ruokavalioon, pääsevät vanhemmat toimimaan kakkakätilöinä ja katsomaan, kuinka siskonmakkaraa puserretaan. Voin vain kuvitella, kuinka kakkaa pääsee vielä potassakin joku päivä ihastelemaan.

Ja onhan sitten vielä ystävämme puklu. Sitä vasta löytyykin kaikkialta, miehen pikkutakin selkämykseltä ja yltäpäältä omia vaatteita juuri kun on lähtö neuvolaan. Sitä on löytynyt myös useamman perheenjäsenen suusta (lentokone on kiva leikki) ja korvasta (how did that happen?). Puklusta tulee niin jokapäiväinen asia, että vaate luokitellaan puhtaaksi, jos puklutarhat eivät ole näkyviä. Mielenkiintoinen lähestymistapa hygieniaan.

Miehen eritteet ovat tosin jääneet näinä kuukausina selvästi vähemmälle huomiolle. Se tästä cocktailista vielä puuttuisikin.

[Hurmosmamma]

Sweet dreams

Raskaus ja äitiys ovat vaikuttaneet nukkumiseen mielenkiintoisella tavalla.

Ensin oli alkuraskauden sekavat unet. Välillä sitä tunsi olevansa kuin kiimainen kettu keskellä punaisten lyhtyjen aluetta, kun unissa vilisivät mitä erikoisimmat pornopätkät niin, että omia korvia kuumotti herätessä. Hei hormonit, jotain rajaa!

Sitten tuli makuuhuone-elämää sulostuttava kuorsaus. Tästä on mies ihan muutaman kerran jaksanut muistuttaa, kuinka minä valvotin häntä. Ehkä ihan reilua - potut pottuina - sillä itse tökin vieläkin miehen samasta syystä hereille vähintään kerran yössä. Raskausajan kuorsaukseni ei tosin herättänyt ainoastaan miestä, vaan satuinpa yhtenä yönä heräämään vihaisena "miehen" kuorsaukseen ja olin juuri tökkäsemässä miestä oikein vipuvarrellisella voimalla, kunnes huomasin sängyn olevan tyhjä ja muistin miehen olevan työmatkalla. Hups, sattuuhan näitä. 

Loppuraskaudessa vaivannut todella rasittava unettomuus puolestaan piti huolen siitä, että äitiysjoogan loppuvenytysten aikana nukahtaminen oli taattu. Se oli aivan ihanaa ja todella rentouttavaa, kunnes heräsin joogasalissa myös omaan kuorsaukseeni. No hups, näitä ei kyllä nyt tarvitsisi sattua.

Synnytyksen jälkeen puolestaan on nukkuminen noussut Maslowin tarvehierarkiassa ylimmälle pallille. Oli kyse sitten omista unista tai lapsen unista, niin jokainen minuutti on kotiin päin ja jokainen häiriötekijä saa niskoillensa aivan valtoimenaan ryöppyävän hormoniraivon. Sitä mukaa kun vauva oppii nukkumaan vain tietynlaisissa olosuhteissa sopivan kauhun tasapainon vallitessa ja kuun ollessa oikeassa kulmassa, oppii äiti puolestaan nukkumaan istuallaan imettäessä tai miehen kanssa keskustellessa. Tai vessassa käydessä tai seisoessa. 

Ja sitten kun se ihme tapahtuu, että pitkästä aikaa saa nukuttua neljä tuntia putkeen ja erehtyy hehkuttamaan sitä jollekin normaalille ihmiselle - eli ei kakkapukluarjessa elävälle - ja tämän reaktio on kauhistunut siitä, kuinka kukaan voi iloita neljän tunnin unipätkästä, sitä havahtuu taas hetkeksi oman elämänsä realiteetteihin. Sitä taitaa todellakin elää aivan unessa.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

#onesize #60senttiämyass #äitiyspakkaus #ninjaäiti #jatkoaeiliseltä

[Lattemude]

Liikunnan riemua

Täydellinen äitiysloma on tehty liikkumista varten. Kotona oleva nahkainen kahvakuula pitää huolen siitä, että äidin hauis kasvaa, ja näin talvella vaunujen lykkiminen hangessa muistuttaa elävästi siitä, miksi lumityöt oikeastaan ovat aika syvältä. Ja hiki virtaa. Tuskanhiki ainakin.

Itselläni alkuraskauden pahoinvointi piti huolen yleiskunnon täydellisestä romahduttamisesta ja kateellisena tuli katsottua vierestä niitä pallomahoja, jotka juoksentelivat puolimaratoneja tai vähintään kävivät bodypumpissa. Itselläni olisi siinä puuhassa vähintään pulpahtanut sikiöpussi kurkkuun. Yöh. Keski- ja loppuraskaudessa kyllä tuli esitettyä notkeaa virtahepoa äitiysjoogassa ja pystyin onnekseni käymään pitkillä kävelylenkeillä. Pingviinit ja Martti Ahtisaari ovat sittenkin aika sympaattisia.

Tirppa oli tuskin ehditty sektiohaavasta maailmaan kiskaista, kun minulta kysyttiin, milloin saan alkaa urheilla. Todettakoon, että ei ollut käynyt siinä tilanteessa pienessä mielessäkään, että lähtisin jonnekin hikoilemaan muuta kuin synnytyksen jälkeistä hormonihikeä. Mutta onhan se liikuttavaa huomata, että lähipiirissä ollaan niin kiinnostuneita minun kunnostani ja raskauskiloistani. Kumma kyllä kukaan ei asiasta kysellyt ennen raskautta vaan sain rauhassa hautautua sipsipussini kanssa sohvan nurkkaan.

Kun vihdoin liikunnalle olisi ollut mahdollisesti mielenkiintoa ja satunnaisesti aikaakin, tuli kuvioihin kuningas univelka, jolloin pelkkä elämästä selviytyminen tuntui hikitreeniltä. Tai jos univelka höllensi otettaan, niin tehtiin hampaita, kärsittiin rintatulehdusta, käytettiin kaikki vapaa-aika soserumbaan - tekosyitä on monia.

Joten jospa ottaisi kämmenen kokoisen palan suklaata ja harkitsisi taas sitä liikunnan aloittamista. Heti huomenna.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

#kuva-arvoitus #kokomerkintä #jatkuuhuomisessanumerossa

[Lattemude]

Lapsi illallisseurana

Ennen naperon tuloa taloon kutsuimme mielellämme ystäviä illalliselle. Olemme sinnikkäästi jatkaneet tätä silloin tällöin vielä naperon syntymän jälkeenkin. Mikään ei kuitenkaan ole enää niin kuin ennen.

Kun kokkaaminen keskeytyy tuon tuostakin maidonkaipuun, niskakakan tai yleisen tylsistymisen vuoksi, menee illallisen valmisteluun käytännössä koko päivä. Välillä pilkon portobellosieniä napero kantoliinassa, toisella hetkellä marinoin purjoa heiluttaen samaan aikaan sitteriä jalallani. Laulan sadatta kertaa kappaletta "Jumps jumps sanoi vekkuli sammakko". Mies kuorii perunoita ja on saada hirmumyrskyn aikaan viisastelemalla, etteivät sammakot sano "dägä-dägä-dää", vaan kurnuttavat. Heitän häntä kyssäkaalilla. En osu.

Sitterissä kaivataan maitoa. Riisun esiliinani ja imetän taas kerran. Hiki valuu. Palaan keittiöön kuullottamaan sipuleita. Juuri kun olen saanut voin ruskistettua pannulla, kuuluu naperon suunnalta epäilyttävää rutinaa. Riisun esiliinani taas ja suuntaan naperon kanssa kylpyhuoneeseen.

Ruoka valmistuu, vieraat saapuvat. Tarjoilemme aperitiivin ja ihastelemme vieraiden mukanaan tuomaa kukkakimppua. Vieraat ihastelevat naperoa, joka näyttää toistaiseksi siisteinä säilyneissä juhlavaatteissaan varsin somalta. Kehotamme vieraita siirtymään ruokapöytään. Napero jaksaa istua sitterissään melkein koko alkuruoan ajan, mutta rämistää lelukaarta ja hihkuu niin, että pyydämme keskustelussa usein toistamaan juuri sanotun. Sitten napero hermostuu ja haluaa syliin. Käyn viereisessä huoneessa imettämässä. Napero puklaa puolet maidosta ei-enää-niin-siisteille juhlavaatteilleen.

Tarjoilemme pääruoan. Mies kaataa punaviiniä huolimattomasti ja pullon kylkeä pitkin valuu auttamaton vana kohti valkoista pöytäliinaa. Yritän pelastaa tilannetta. Sillä aikaa napero läimäisee kämmenensä lautaselleni ja saa täysosuman keskelle perunapyrettä. Lautaselta nyrkki jatkaa valon nopeudella suoraan suuhun. Taidettiin näköjään maistella kiinteitä vähän neuvolan suositusta aiemmin. Sanottiinko siinä maisteluohjeessa, että lapsi tykkää perunasta varmemmin, kun siihen lisää hitusen voita, kermaa, sekä suolaa? Yksi vieraista tarjoutuu pitelemään naperoa sen aikaa, että saamme itsekin syötyä. Tartun tarjoukseen. Sillä aikaa kun minä pureksin annostani, napero imeskelee vieraan silkkisolmiota antaumuksella. Mies ottaa naperon syliin ja tarjoutuu maksamaan solmion pesettämisen.

Jälkiruoan aikana napero haluaisi saada käteensä isän viinilasin, yrittää kiskoa pöytäliinaa ja suuttuu, kun nämä pyrkimykset estetään. Kanniskelemme vuorotellen toisessa huoneessa kiukusta huutavaa naperoa koko jälkiruoan ajan.

Kahvin aikana napero on tyyni ja rauhallinen, jopa seurustelee vieraiden kanssa iloisena. Toinen naispuolisista vieraista pyytää saada pidellä häntä sylissään. Napero nauraa, hakkaa vierasta puisella helistimellä ja puklaa tämän samettimekolle. Yritämme puhdistaa mekkoa kotikonstein. Mies ottaa naperon syliin ja ehdottaa, että mekko lisätään solmion kanssa samaan pesulalaskuun. Sitten napero väsähtää ja päättää, että on aika mennä nukkumaan. Siirryn makuuhuoneeseen imettämään ja lupaan palata hetken päästä, kun napero uinailee pinnasängyssä. Vieraat kuitenkin päättävät nukutuksen aikana lähteä, etteivät häiritsisi naperon unia. Mies tilaa taksin ja auttaa takit vieraiden ylle. Eteisessä kiitellään illasta puolin ja toisin ja vieraat lupaavat vuorostaan kutsua meidät pian käymään.

Ymmärrämme kuitenkin hyvin, jos vastakutsu koskee vain perheen aikuisia. Muistissa on liian hyvin edellinen vierailukertamme, jolloin ystäviemme iranilainen villamatto kohtasi kylläisen naperomme.

[Lattemude]

Päivän kuva

#soseitapakkaseen #räjähdys #kaikkiontiptop #meilläonainasiistiä

[CraftyMom]

Paska mutsi

Tapahtuipa kerran suvussamme...

Veljeni on vaimoineen saamassa esikoispojan. Olen sydän sykkyrällä seurannut vierestä, kuinka ennen sinappitykkejä vihanneesta isoveljestäni on kuoriutumassa kiinnostunut, vastuullinen, upea perheenisä. Olemme viuhuttaneet tekstiviestejä koskien turvakaukaloita, harsoja ja imetystyynyjä ja kun sain kuulla, että veljeni haluaisi jäädä vauvan kanssa kotiin joksikin aikaa jo vanhempainvapaan aikana, olin kovin ylpeä ihanasta isoveljestäni - kuinka siitä Nirvanan tahtiin moshaavasta pitkätukasta ja myöhemmällä elämällä täysiin juppiintuneesta uratykistä onkaan nyt tulossa ihan oikea isi.

No mutta, tervetuloa kuvioihin sukupolvien välinen kuilu ja kuningas puskaradio. Äitini oli maininnut tästä vanhempainvapaasta tädilleni, joka oli puhunut isoäidilleni ja ennen kuin huomaammekaan, isoäitini on langan päässä puhumassa isälleni tuohtuneena tästä kuviosta. Kuulemma on täysin vastuutonta toimintaa äidiltä mennä töihin niin pian ja jättää isä lapsen kanssa, ja - hear this - imetysaikana töihin menevä äiti ei kuulemma oikeasti välitä lapsestaan.

Tervetuloa 50-luku, sinua ehtikin olla jo ikävä! On mahtavaa huomata, kuinka yli 90-vuotiaat tietävät tulevien äitien puolesta imetyksen ensinnäkin onnistuvan ja toiseksi jatkuvan x kuukautta. Myöskin ajatus isän roolista jollakin tavalla huonompana vanhempana on varsin mieltä lämmittävä. Ja pitäisikö vielä keskustella siitä, että mistä lähtien lapsenhoitokuviot ja perheen sisäinen vastuunjako on kuulunut ulkopuolisille? Varmaankin sieltä 50-luvulta.

Voi kunpa isoäiti tietäisi, millainen paska mutsi täällä majailee.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

#kyläpaikanlattialla #seonvainhiekkaa #kunäitionimettämässä #kaksivuotiaatonihania

[CraftyMom]

Vapaailta

Isän vapaailta:

Menen perjantaina töistä suoraan oluelle työkavereitten kanssa. Päätetään tilata pizzaa, kun alkaa hiukoa toisen oluen jälkeen. On leppoisa tunnelma ja kiva fiilis - viikonloppukin edessä ja työkavereiden kanssa jutustelu on mukavan rentoa. Lupasin olla kotona lasten nukutusaikaan mennessä. Pizzan ja kolmannen oluen jälkeen huomaan kuitenkin, että taidan myöhästyä junasta. Samapa se ottaa vielä yksi sitten. Laitan vaimolle viestiä, että en ehtinyt junaan, mutta olen viimeistään puolituntia luvattua myöhemmin kotona. No lopulta meni 45minuuttia pidempään, mutta iloisena saavun kuitenkin kotiin. Vaimo kanniskelee kiukkuavaa vauvaa ja patistelee kahta isompaa hampaittenpesulle. Huomaan, että vaimo itsekin on jotenkin ihmeen kiukkuinen. Jännä juttu, vaikka on perjantai ja kaikkea!

ps. kotona on muuten selvästi tänään siivottu!


Äidin vapaailta:

Suunnittelen vapaailtaa kaksi viikkoa etukäteen ja sovin kahden kaverini kanssa, että parin viikon päästä lauantaina mennään. Jee, vihdoinkin vähän omaa aikaa! Vapaailtaa edeltävänä iltana pumppaan maitoa, mutta ei oikein kunnolla heru. Määrä tuntuu aika vähäiseltä, joten googletan samanikäisten vauvojen juomia maitomääriä. Päätän pumpata vielä seuraavana päivänä lisää.

Vapaailta on koittanut! Teen muulle perheelle ruokaa valmiiksi ja samalla mietin illan asua. Pumppaan lisää maitoa, vaihdan vaippoja, pyyhin neniä, sovin lasten riitoja, laitan tuttipullon lisäosineen valmiiksi tiskipöydälle ja näytän miehelle mistä pakastettu maito tarkalleen löytyy. Menen vaihtamaan vaatteita ja meikkaamaan - ah, kiva fiilis! Kaksi parasta asuvaihtoehtoa ei mahdu päälle. En anna tämän pilata fiilistä, vaan kaivan kaapin kätköistä ihan kiva mekon. Vauvalla on nälkä, joten imetän. Samalla toiselta kaveriltani tulee tekstiviesti, että hän ei pääsekään tänään, koska lapsilla on mahatauti. Tos harmi, mutta ei mahda mitään! Teen meikin loppuun samalla kun kaksivuotias roikkuu mekon helmassa ja penkoo vähän väliä meikkilaatikkoani. Valmista tulee kuitenkin ja peilistä katsoo takaisin ihan kiva näky! Vauva kiukkuaa, joten imetän vielä varmuuden vuoksi vähän. Poistan laukusta vaipat, wipesit, 68cm vaihtovaatteet ja puoliksi syödyn myslipatukan. Suukotan isommat lapset ja selitän, että äiti on lähdössä käymään vähän ulkona kavereitten kanssa. Vauva puklaa päälleni, joten vaihdan asun. Kai tämä nyt jotenkin kelpaa. Vilkutan heipat ja muistutan vielä ennen oven sulkemista miestä keskimmäisen lääkekuurista. Varmistan, että kännykkä on mukana, jos kotona tuleekin jotain.

Käydään syömässä ja parilla siinä sivussa. Katson kännykkää yhteensä kahdeksan kertaa, mutta viestejä ei ole tullut. Kai kotona sitten menee ihan hyvin. Jutellaan kaverini kanssa aika paljon lapsista, mutta sitten päätetään, että nyt saa riittää tämä aihe ja keskitytään muihin juttuihin. Hauskaa jutella kaverin kanssa ilman keskeytystä! Ruoka on hyvää ja punkkukin maistuu vallan hyvältä. En viitsi kuitenkaan juoda kahta lasillista enempää, kun lapset on vielä hereillä kun menen kotiin. Olen luvannut olla lasten nukutusaikaan kotona ja niinpä lähden junaan niin, että olen ihan hyvissä ajoin perillä. Kotona selviää, että vauva ei ole suostunut juomaan tuttipullosta ja on kiukunnut jo tunnin. Mieskin on vähän kiukkuisen oloinen. Hyvin kaikki on kuitenkin mennyt ja olen tyytyväinen, että tuli lähdettyä! Mietin silti, että viitsinkö jatkossa lähteä viettämään vapaailtaa, jos tuttipullo ei kelpaa.

ps. kotona on aika jäätävä kaaos.

[CraftyMom]