Palloilua

Mieheni on siinä uskossa, että minä en ymmärrä jalkapallosta mitään.

Minä olen eri mieltä. Valioliigoista tai muista en todellakaan tajua mitään, mutta muuten jalkapalloilu on monesti kuin lapsen odotusta ja kasvatusta:

Ensin päätähtenä on Eto'o, noin ensimmäisen kolmanneksen ajan. Sen jälkeen etutoppari näyttää siltä, että on syönyt jalkapallon tai kaksi, kunnes kentälle ryntää hikisen taistelun jälkeen pieni Kaká. Ja se kaká ja kaká, liberotkaan ei aina pelasta, joten vaihtoon joudutaan usein. Hulinoidaan ja huudetaan, valitaan joukkueasuja, tehdään ravintosuunnitelmia, pestään pyykkiä ja ihmetellään muuttunutta kokoonpanoa. Sitten kun peli alkaa sujua, päätetään rekrytoida lisää pelaajia tiimiin. Siirtoikkuna on auki muutamana päivänä kuussa, ja jos onni potkaisee, pääsee hyökkääjä matkaan eikä joudu suihkuun. 

Mitä nuorempi pelaaja, sitä enemmän väsytystaistelua ja öisiä treenejä tarvitaan, kunnes kaikki näyttävät huuhkajilta. Kokeneempien pelaajien kohdalla filmaaminen on ah-niin-jokapäiväistä! Välillä joku ajautuu paitsioon, mutta sitten yritetään uudestaan. Tuomari vilauttelee erivärisiä kortteja ja uhkauksia, vaihtopenkki käy tutuksi ja valmentaja hermostuneeksi, mutta yhteistyössä yritetään pitää pallot ja pollat kasassa.

Tällä jengillä mennään: 2 valmentaja-tuomari-huoltaja-bussikuskia, 3 pelipaikkaansa maailmassa etsivää junioria. 

Tervetuloa minunkin puolestani Täydelliselle äitiyslomalle!

[Futismutsi], joka joutui kysymään mieheltään onko jalkapallossa jäähyaitiota.