Kahvikeskusteluja

Heleä kevätpäivä, serkun rippijuhlat. Kupissa mustaa kahvia ja lautasella muheva viipale mansikkakermakakkua. Istun terassille tätieni seuraan, kolmeviikkoinen esikoinen uinuu turvakaukalossa ja hymyilee välillä itsekseen.

Tädeistä yksi kurkistaa kaukaloon ja aloittaa keveän small talkin:

"No repesitkö pahasti, kun tuo oli niin iso?"

Ovelle tervehtimään tullut serkku katoaa ääntä nopeammin.

"No ihan suht helppo synnytys oli, aika vikkelä", mutisen ympäripyöreästi ja yritän epätoivoisesti johdatella keskustelua jonnekin muualle ennen kuin...

"Minä kyllä repesin silloin isosti, en istunut kuukauteen!"

...ne alkaa puhua synnytyksistään. Voi hitto. Jos nyt tätä kakkua ja kahvia äkkiä ennen kuin...

"Sinä näytät kyllä pystyvän istumaan oikein hyvin! Laitettiinko tikkejä?"

...No niin, siinä se tuli. Onpa kuumaa kahvia. "Joo, ihan hyvin pystyn, taisi ne muutaman laittaa."

Hei, lakatkaa ajattelemasta mun alapäätä tai repeämiä! Ennen kaikkea, antakaa mun olla ajattelematta teidän! Nytjotainmuutamieleennytjotainmuutamieleen, lallallalalllalalaa!

Tuijotan vauvaa ja toivon sen heräävän. Ei tepsi. Potkaisen muka vahingossa turvakaukaloa. Ei vaikutusta.

 

Tädit keskittyvät muistelemaan omia synnytyksiään, teeskentelen kuuntelevani ja nyökkäilen kahvikupin yli. "...ja niinhän ne sanoo, että seuraavalla kerralla on helpompaa, mutta minä kyllä muistan, että Inkerin kohdalla meinasin..."

Lallalllaa! Hemmetti. Naiset, joiden kanssa en ole vaihtanut henkilökohtaisia kokemuksia miltään elämänalalta, on nyt ottaneet minut omiensa joukkoon, yhdeksi heistä urheista alateitse synnyttäneistä naisista. Olin kuullut tällaisen kerhon olevan olemassa, mutta en tajunnut sen kaappaavan minua väkipakolla jäsenekseen kesken kahvinjuonnin. Luulin, että tämä on vapaaehtoista!

Keskustelu puuroutuu päässäni.
Tikit! Onpa hyvää pullaa. Väliliha! Maistatko tätä kinkkupiirakkaa? Imukuppi! Saako olla lisää kahvia? Ponnistusvaihe! Entä maitoa?

Maitoa! "Mun täytyy varmaan mennä syöttämään toi vauva, se taitaa herätä ihan just", ilmoitan ja pakenen paikalta. Ihan vain huomatakseni, että talon ainoa edes suhteellisen rauhallinen nurkka on - ymmärrettävää kyllä - tätien täyttämällä terassilla. Palaan alistuneena takaisin, kaivan hämmentyneen vauvan turvakaukalosta ja alan avata paitaa. Kolme silmäparia kääntyy riemastuneena katsomaan ja minä päätän, että selviän tästäkin.

"Miten sulla maito riittää? Onko rinnat olleet kipeät? Minä muistan kuinka Tanelia imettäessä nännit oli ihan verillä..."

[Futismutsi]