Kokeile itse!

Eikö lapsi suostu nukkumaan kuin kantoliinassa? Oletko kyllästynyt tarpomaan ulkona tuulessa ja viimassa? Ovatko raskauskilot yhä uskollisena seuranasi?

Ratkaisu näihin kaikkiin löytyy kertaheitolla. Lapsi liinaan, äiti crosstraineriin. Lapsi nukkuu vihdoin ja sinä kiinteydyt samalla mukavasti vaikka Salkkareita katsellen. Treenin jälkeen voit hemmotella itseäsi hyvällä omallatunnolla.

[Lattemude]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla odotetaan kuumeisesti jo viikonlopun alkamista...

#ystävänirintatulehdus #hyvääviikonloppua #maistuisvarmaansullekin

[Hurmosmamma]

Äitiyspakkauksen kulta-aika

Kotiäideillä on halvat huvit. Yksi niistä on tonkia Kelan sivuilta vanhojen äitiyspakkausten sisältöä. Tässä ovat omat suosikkini, top 5.

Viidennellä sijalla on vuoden 2008 äitiyspakkaus:

Kukapa ei haluaisi yleisilmeeltään pääasiassa pesussa haalistuneita vaatteita. Neutraalit sävythän ovat aina muodissa. Lisäpisteet uuden värisävyn keksimisestä, nimetkäämme se pukluksi.

Neljännellä jaetulla sijalla ovat vuoden 1999 ja 2005 äitiyspakkaukset:

Näissä on kyllä kuosivalinnoissa selvästi mietitty, mikä miellyttää suurta yleisöä. Vuonna 1999 näytti olevan muodissa Karhuherra Paddington featuring kesämökin rullaverho ja vuodelle 2005 ei puolestaan löydy edes sanoja. Kissanminttu featuring ratakiskot?

Kolmannella sijalla on vuoden 2002 äitiyspakkaus:

Kukapa ei haluaisi äitiyspakkausta, jonka mukana tulee jäätävä Psykon suihkukohtausta imitoiva nukke toppahatussa? Paitsi että tässä tapauksessa sitä ei edes saa mitä tilaa.

Toisella sijalla on jaetusti vuoden 1995, 1996 ja 1998 äitiyspakkaukset:

Ku Klux Klan. Ei lisättävää.

Voittajaksi suoriutui kuitenkin ylivoimaisesti vuoden 1997 äitiyspakkaus:

Ymmärrän, että Suomi oli vasta selvinnyt lamasta. Mutta Kela hei, vähän yritystä.

[Hurmosmamma], joka häikäilemättömästi kopioi nämä kaikki kuvat Kelan sivuilta

Päivän kuva

Täydelliseen äitiyslomaan kuuluu ehdottomasti maistuva illallinen miehen palattua kotiin rankan työpäivän jälkeen...

#ihanitsetein #kattausonpuoliruokaa #eihänmesohvallasyödä

[Hurmosmamma]

Pasi

Lapsi tuo mukanaan vastuuta ja vie vapauden. Vaikka äidiksi tullessaan nainen luopuu vapaudestaan joksikin aikaa fyysisesti, saa mies kokea vielä karvaammin tämän tosiseikan psyykkiset ulottuvuudet. Miestähän eivät yleensä sido imetyksen kaltaiset pikkuseikat, jotka pakottavat pitämään lapsen jatkuvasti käden ulottuvilla. Silti isäksi tultuaan mies luopuu lähes koko elämästään, vaikka saakin useimmiten pitää työpäivänsä, rauhalliset lounaansa, vaatteensa, vartalonsa, harrastuksensa, autotallinsa, kaverinsa ja kalenterinsa suurin piirtein samanlaisina kuin ennen perheenlisäystä.

Niin, suurin piirtein. Yksi olennainen ero on. Lapsi ei anna armoa krapulapäivinä. Synnytyssalista lähtien mahdollisuus armahdukseen on yksinomaan vaimon käsissä.

Mies on sopinut tapaavansa kavereitaan heti töiden jälkeen kapakassa ja on luvannut tulla kotiin heti yhden oluen juotuaan, mutta avainten rapinaa ulko-oven lukossa ei kuulu, vaikka kuinka kuuntelisi. Vuoron perään keittiön pöydän ääressä valvovan ja taas kerran herännyttä vauvaa ympäri asuntoa kanniskelevan vaimon mieli muuttuu tunti toisensa jälkeen yhä mustemmaksi. Pää punoo kostonhimoisia suunnitelmia ja katse hipoo ohimennen reitin varrelle osuvia esineitä: kaulinta, vauvan hakkalelun vasaraa, terassilla nököttävää lumilapiota. Etusormi nytkähtelee tietokonetta kohti: ellei se tunnin kuluessa ole täällä, alan googlata tietoa hakusanoilla "huoltajuus ja avioero" ja vaihdan Facebookin parisuhdestatukseksi "It's complicated".

Kun taksi viimein ajaa kotiportin eteen, pysähtyy ja valo sen katolla vaihtuu keltaiseksi, pitkä odotus päättyy. Aamuyön hiljaisina tunteina, kun makuuhuoneessa tehdään avioeroa kuiskaten, ettei vauva vain heräisi, areenalle astuu salainen ase: miehen ystävä Pasi.

Pasi on suunnilleen miehen ikäinen ja tekee työtä, johon kuuluvat sekä pitkät työpäivät että paljon matkoja ympäri maailmaa. Pasilla on myös pieniä lapsia. Siitä huolimatta Pasi saa kaikessa rauhassa käydä oluella, istua kapakassa pilkkuun asti ja kutsua sen jälkeen kaverit kotiinsa jatkoille. Aamulla Pasi saa nukkua niin pitkään kuin jaksaa ja sen jälkeen harrastaa upeaa seksiä. Pasin vaimo on kaunis, kiltti ja treenannut itsensä takaisin raskautta edeltävään kuntoon kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen. Pasin koti on aina siisti ja pullantuoksuinen. Pasin vaimo odottaa valmiin kynttiläillallisen kanssa kotona miestään, kun tämä tulee töistä raskaan päivän jälkeen. Pasin vaimo käyttää kauniita alusvaatteita myös imettäessään.

Täydellisen äitiyslomalaisen osana on kuunnella miehen vuodatus Pasin autuaasta perhe-elämästä kärsivällisesti loppuun ja pudottaa sitten mies unelmistaan takaisin maan pinnalle toteamalla ärsyttävän tervejärkisellä äänellä:

"Niin, kultaseni. Onneksi Pasi ei asu täällä. Vauva taisi herätä, on sinun vuorosi vaihtaa vaippa."

[Lattemude]

Kahvikeskusteluja

Heleä kevätpäivä, serkun rippijuhlat. Kupissa mustaa kahvia ja lautasella muheva viipale mansikkakermakakkua. Istun terassille tätieni seuraan, kolmeviikkoinen esikoinen uinuu turvakaukalossa ja hymyilee välillä itsekseen.

Tädeistä yksi kurkistaa kaukaloon ja aloittaa keveän small talkin:

"No repesitkö pahasti, kun tuo oli niin iso?"

Ovelle tervehtimään tullut serkku katoaa ääntä nopeammin.

"No ihan suht helppo synnytys oli, aika vikkelä", mutisen ympäripyöreästi ja yritän epätoivoisesti johdatella keskustelua jonnekin muualle ennen kuin...

"Minä kyllä repesin silloin isosti, en istunut kuukauteen!"

...ne alkaa puhua synnytyksistään. Voi hitto. Jos nyt tätä kakkua ja kahvia äkkiä ennen kuin...

"Sinä näytät kyllä pystyvän istumaan oikein hyvin! Laitettiinko tikkejä?"

...No niin, siinä se tuli. Onpa kuumaa kahvia. "Joo, ihan hyvin pystyn, taisi ne muutaman laittaa."

Hei, lakatkaa ajattelemasta mun alapäätä tai repeämiä! Ennen kaikkea, antakaa mun olla ajattelematta teidän! Nytjotainmuutamieleennytjotainmuutamieleen, lallallalalllalalaa!

Tuijotan vauvaa ja toivon sen heräävän. Ei tepsi. Potkaisen muka vahingossa turvakaukaloa. Ei vaikutusta.

 

Tädit keskittyvät muistelemaan omia synnytyksiään, teeskentelen kuuntelevani ja nyökkäilen kahvikupin yli. "...ja niinhän ne sanoo, että seuraavalla kerralla on helpompaa, mutta minä kyllä muistan, että Inkerin kohdalla meinasin..."

Lallalllaa! Hemmetti. Naiset, joiden kanssa en ole vaihtanut henkilökohtaisia kokemuksia miltään elämänalalta, on nyt ottaneet minut omiensa joukkoon, yhdeksi heistä urheista alateitse synnyttäneistä naisista. Olin kuullut tällaisen kerhon olevan olemassa, mutta en tajunnut sen kaappaavan minua väkipakolla jäsenekseen kesken kahvinjuonnin. Luulin, että tämä on vapaaehtoista!

Keskustelu puuroutuu päässäni.
Tikit! Onpa hyvää pullaa. Väliliha! Maistatko tätä kinkkupiirakkaa? Imukuppi! Saako olla lisää kahvia? Ponnistusvaihe! Entä maitoa?

Maitoa! "Mun täytyy varmaan mennä syöttämään toi vauva, se taitaa herätä ihan just", ilmoitan ja pakenen paikalta. Ihan vain huomatakseni, että talon ainoa edes suhteellisen rauhallinen nurkka on - ymmärrettävää kyllä - tätien täyttämällä terassilla. Palaan alistuneena takaisin, kaivan hämmentyneen vauvan turvakaukalosta ja alan avata paitaa. Kolme silmäparia kääntyy riemastuneena katsomaan ja minä päätän, että selviän tästäkin.

"Miten sulla maito riittää? Onko rinnat olleet kipeät? Minä muistan kuinka Tanelia imettäessä nännit oli ihan verillä..."

[Futismutsi]

Soraääniä

Äitiyden myötä on tullut esiin kumma uusi ilmiö, nimittäin ääniherkkyys. Ensinnäkin vauvan pienimmätkin inahdukset kuulee jopa korvatulppien läpi. Toiseksi, se hiljainen kauhun tasapaino, jota yrittää vauvan nukkuessa ylläpitää (vastoin kaikkia ennen synnytystä vannoneita periaatteitaan) on aivan uusi urheilulaji. Ei sitä ennen vauvaa ymmärtänyt, kuinka kamala meuhka ja mekkala ympärillä onkaan.

Seuraavat äänet ovat sarjassamme aivan sietämättömän rasittavia:

Koira polkemassa itselleen nukkumapaikkaa untuvapeitolla. Se rapina on aivan jäätävää ja saa äidin pidättämään hengitystään - ehtiikö vauva herätä ennen kuin koira vihdoin hyväksyy sen tuhanteen kertaan tallotun paikan sopivaksi nukkumiseen. Kumma, että sängyn alla kylmässä ja kovassa villakoirakennelissä kyllä uni maistuu ilman tätä "karkkipussi leffateatterissa" -möykkää.

Mies riisumassa takkia koiran ulkoilutuksen jälkeen. Henkarit kolisevat, tarrat ritisevät, vetoketjut rullaavat ja taitaapa vielä mies kompuroida muutamiin kenkiin eteisessä. Ei hele...

Lumiaurat. Enough said.

Mies kääntämässä kylkeä yöllä. Kuorsauksen äänekkyys on infernaalisen rasittavaa, mutta jollakin tavoin ymmärrettävää. Sen sijaan kyljen kääntäminen kuin norsu posliinikaupassa niin, että koko sänky heiluu ja herättää herkkäunisen ja pahasti univelkaisen äidin ja joskus jopa pinnasänkysivuvaunussa nukkuvan vauvan vie kyllä öisen ketutuksen aivan uusiin sfääreihin.

Nastarenkaat. Vauva juuri nukahti, joten mikseivät ymmärtäväiset kanssaihmiset voi vaihtaa autonsa renkaita kesärenkaisiin, kyllä niillä nyt Etelä-Suomen talvessa ajaa! Tai vaihtoehtoisesti hidastaa ajonopeus kävelyvauhtiin vaunukaravaanin ohittaessaan. Käytöstapoja, kuskit!

Miehen aivastukset. Näiden myötä on muutamat henkiset avioeropaperit lähteneet jo vetämään. Kuinka vaikeata se on aivastaa ilman, että se kuuluu Raumalla asti? Kyllä sitä pitäisi osata vähän hillitä peruselintoimintojaan, tuskinpa sitä toisesta päästäkään samoilla desibeleillä päästelee?

Muut lapset, koirat, kissat, aikuiset, tavarat ja mielikuvitusolennot. Eli oikeastaan kaikki muu pienintäkin ääntä tuottava toiminta paitsi se, joka itsestä lähtee. Itsehän sitä osaa aina olla tarpeeksi hiljaa ja jos vauva herää, oli unikiintiö vain täynnä. Kyllä äiti lapsensa tuntee.

[Hurmosmamma]

Kokeile itse!

Oletko kyllästynyt selkäkakkoihin kesken reissun? Oletko löytänyt itsesi hinkkaamasta sappisaippuaa lempivaatteeseesi lentokoneen vessassa?

Ei hätää. Täydellisellä äitiyslomalla tähänkin löytyy patentoitu ratkaisu. Pue vauvalle kaksi vaippaa päällekäin, yksi normaalikokoa ja toinen kokoa suurempaa. Bodyt eivät välttämättä mahdu kiinni normaalisti ja vauvasi vaikuttaa hyvin varustetulta kuin Ron Jeremy konsanaan, mutta eipä tule roiskeita. Ja luonto kiittää.

[Hurmosmamma]

Pyyhkimään!

Asiaa kakasta.

Siinä vaiheessa, kun vauva putkahtaa mahan ulkopuolelle, tulee kakasta monessa perheessä varsin jokapäiväinen puheenaihe. Joko sitä tulee liian harvoin tai jatkuvalla syötöllä, sen on vihreää, limaista tai kellertävän kukertavan sinappista. Kakkaa on paitsi vaipassa, myös bodyssa, housuissa, turvakaukalossa, hiuksissa, niskassa, äidin valkoisilla pellavahousuilla ja anopin perintömatolla. Ja tuttu pörinä pärähtää tietysti ilmoille juuri silloin, kun olet jo valmiiksi myöhässä tapaamisesta, pukenut hetki sitten vauvan puhtaisiin vaatteisiin ja vetänyt toppahaalarin päälle. Muita suosittuja pöräytyspaikkoja on ostoskeskukset, ravintolat, pankkijonot, lentokoneiden avarat saniteettitilat ja yleisesti kaikki sellaiset tilanteet, joissa varavaippa on unohtunut kotiin tai käsienpesumahdollisuutta ei ole.

Juuri kun hommaan tuntuu tulevan jonkin sortin rutiinia, heitetään mukaan kiinteät ruoat ja taas saadaan ihmetellä aivan uusia tuoksahduksia, värejä ja koostumuksia. Jos vauva sattuu panttaamaan jokusen päivän, aletaan tehdä yhdessä ponnistusjumppaa kuten synnytyksessä konsanaan ja tuotoksen viimein tullessa tuuletetaan railakkaammin kuin Suomi-Ruotsi-ottelun ratkaisumaalille.

Taaperoikään tullessa ollaan päästy hajuasteikon huipulle. Henkilökohtaisesta kokemusta kahdesti viisastuneena voin kertoa, että tämä vaihe soveltuu erittäin huonosti yhteen raskauspahoinvoinnin kanssa. Usein näillä main ollaan saavutettu myös rimpuiluvaihe, joka tekee pyllyn pesusta ja vaipanlaitosta kerrassaan rentouttavaa puuhaa. Muistathan olla korottamatta ääntäsi, kun taapero rimpuilee lavuaarin päällä niin, että itse tuotos pisaroituu kauniisti kylpyhuoneen seinälle. Pottatreenailu se vasta mukavaa on! Siis jos lapsi suostuu joskus potalle. Sinnikäs yrittäminen kuitenkin usein palkitaan jossain vaiheessa ja pottailu alkaa onnistua. Joskus tietysti tulee vahinkoja edelleen - anteeksi vaan jälleen anoppi ja anopin perintömatto. Vaipattaolo on myös kovin jännittävää silloin, kun ollaan paikassa, jossa wc tai potta ei ole ihan vieressä. Tässä treenausvaiheessa suosittelen vanhempaa tarkistamaan aina ensimmäisenä lähimmän wc:n sijainnin. Siinä vaiheessa, kun lapsi pyytää vessaan, on aikaa usein noin viitisen sekuntia. Muista myös varahousut.

Leikki-iässä päästään hassun hauskan pissakakkahuumorin äärelle. Älä hämmästy, jos lapsesi tahtoo nähdä tuotoksensa ja ihastelee sen suurta kokoa ääneen. Jokainen wc-reissu myös kuulutetaan kovaan ääneen kolmeen kertaan lapsen toimesta. Myös silloin kun itse yrität nukuttaa viereisessä huoneessa vauvaa päiväunille. Lopulta vessasta kajahtaa kovaan ääneen: "PYYHKIMÄÄN" juuri silloin kun vauva on viimein ummistanut silmänsä.

Turha kuvitella että itsekään voit asioida wc:ssä lapsesi huomaamatta. Jätä ovi suosiolla auki, sillä oven takana kuitenkin koputellaan tai huudetaan heti kun istahdat pytylle.

[CraftyMom]

Hymyilyttävät harhaluulot

Esikoistaan odottava äiti saa jo synnyttäneen ystävänsä huulille hymyn erityisesti synnytyksen lähestyessä. Oi niitä raskausajan harhaluuloja, jotka koskivat synnytystä ja tulevaa elämää vauvan kanssa. Tässä muutamia poimintoja omista uskomuksistani - ja kuinkas sitten kävikään?


Pakkasin sairaalakassiin mukaan miniporkkanoita ja kuivahedelmiä avautumisvaiheen aikana haukattavaksi, siltä varalta että ruokaa ei saa ja tulee tarve lisäenergialle.

Kuka tahansa joskus synnyttänyt kaveri olisi voinut kertoa, että avautumisvaiheen aikana ei luultavasti todellakaan tee mieli syödä mitään. Ruokaa kyllä tuotiin eteen, mutta kun en supistusten kourissa saanut lusikkaa osumaan suuhuni, rohkeni mies tarjota kassista porkkanaa purtavaksi. Sihisin alkukantaisen raivon vallassa, että hän voi kaikin mokomin työntää ne miniporkkanat hanuriinsa poikittain. Ainoa asia, jota synnytyksen aikana sain haukattua, oli miehen etusormi. Ja sitäkin vahingossa.

Otin kotiutumisvaatteiksi tavalliset housut, ilman trikoovyötäröä. Mahahan pienenee, kun lapsi jää laitokselle.

No, en sentään tehnyt samaa virhettä kuin se kaveri, joka pakkasi toiveikkaana mukaan pillifarkut tuumakokoa 27. Mutta taisin pakata äitiysvaatteet vinttiin vasta kun lapsi täytti kaksi ja puoli kuukautta. Parin suklaacroissantin jälkeen mietin, pitäisikö ne hakea sieltä takaisin.

Synnytysalin suihkussa ehdin itse asiassa hetkeksi unohtaa, että lapsi syntyi hetki sitten ja nukkuu oven toisella puolella isänsä sylissä. Kohdistin vesisuihkun mahaani ja ihmettelin, miksi sieltä ei tule vastaukseksi potkaisua. Sitten kätilö koputti oveen varmistaakseen, etten vain ole pyörtynyt, ja muistin, että ai niin.

Ajattelin, ettei tämä vauva synny ikinä. Olen ikuisesti raskaana, enkä pysty tekemään mitään. Jos tämä vauva vain tulisi täältä ulos, voisin käydä pitkillä vaunulenkeillä, nähdä ystäviä ja elää taas normaalia elämää. Ja nukkua öisin.

Siis jossain vaiheessa, kyllä... Jos ei lasketa ensimmäistä kahta kuukautta, jotka kuluivat sohvannurkassa imettäen, kun naperolla oli nälkä vartin välein. Ja sitten taas sitä vaihetta noin neljän kuukauden iässä, kun ympäröivä maailma alkoi kiinnostaa naperoa ja julki-imettämisestä tuli vaikeaa.

Nukkuminen? Toivon vilpittömästi, että lapsi alkaa nukkua kokonaisia öitä viimeistään valmistautuessaan ylioppilaskirjoituksiin.

Niin ja ne ystävät ovat toki töissä päiväsaikaan ja töiden jälkeen harrastavat kaikenlaista, kuten normaaleilla ihmisillä on tapana tehdä.

Tuskin maltan odottaa sitä, että pääsen näistä raskausajan ruokavaliorajoitteista! Tervetuloa takaisin lautaselleni, oi brie ja vuohenjuusto!

Ja tervemenoa samalla imetysajan rajoitteiden myötä, oi kaalit, sipuli, valkosipuli, ruisleipä, kahvi, pullat ja muut hiivaa sisältävät leivonnaiset, paprika sekä viinirypäleet, ihan vain muutamia mainitakseni.

P.S. Neuvolan ohjeiden mukaan merilevä on edelleen kiellettyjen listalla. Syön silti sushia silloin tällöin.

Sitten kun tuntemattomat ihmistet kadulla lakkaavat taputtelemasta ja kommentoimasta mahaani...

...ne yrittävät sen sijaan kaapata naperon syliinsä ilman lupaa, herättävät hänet päiväunilta kurkkimalla vaunuihin ja kyselevät, riittääkö maito.

Palaan töihin heti kun mahdollista.

Har har har, my ass. Äitiyslomassa luultavasti parasta on se, että vaikka aamuherätys tulee kuudelta, viimeistään kahdeksan aikaan voi palata vauva kainalossa takaisin peiton alle. Erityisesti silloin, kun ikkunan takana odottaa lumimyrsky, kaatosade tai pimeä, loskainen aamu.

Mutta ystävän päivä päivältä pyöreämpää mahaa katsellessani maltan hädin tuskin odottaa, että vauva syntyy! Mikään ei ole parempaa kuin päästä nuuhkimaan vastasyntyneen tuoksua ja ihastelemaan jälleen 50-senttisiä vaatteita tarvitsematta itse käydä läpi raskausaikaa, synnytystä tai maidonnousua. Suurin harhaluuloni nimittäin oli se, että...

Synnytyksen jälkeen kaikki tuska on ohi ja sitten voi vain nauttia elämästä vauvan kanssa.

Haluaisin erityisesti kertoa raskausaikaiselle itselleni, että you ain't seen nothing yet. Synnyttäminen oli itse asiassa ihan ok. Ensi kerralla aion keskittää kaikki voimani sietämään sitä hormonimyrskyä, jonka maidon nousu rintoihin sai aikaan. Kun siitä on selvitty, voi vain nauttia elämästä vauvan kanssa.

[Lattemude]

Päivän kuva

Täydelliseen äitiyslomaan kuuluu tietysti leipominen.

#juotavatiramisu #vituixmän #kaupankauttakotiin

[Hurmosmamma]

Dear Eki

On lottovoitto hankkia lapsi Suomessa, kun meillä on käytössä niin loistava neuvolajärjestelmä. Nyt ennen kuin kaivatte ne kananmunat sieltä jääkaapista ja valmistaudutte pommittamaan, täytyy todeta että neuvolajärjestelmä on monella tapaa oikeasti hieno asia. Mutta välillä tulee vastaan epäuskon hetkiä, tässä top 3 tähänastisista kokemuksista:

Kolmannella sijalla on neuvolasta saama ohjeistus, joka tuntuu vaihtelevan täysin terveydenhoitajan mukaan. Kun olimme terkan ohjeistuksesta raaputtaneet karstaa Tirpan päästä oikein syvääluotaavalla pieteetillä, saimme 5 kk neuvolassa toiselta terveydenhoitajalta kuulla, että tätä ei pitäisikään tehdä, vaan karstaa pitäisi ainoastaan harjata, sillä raaputtaminen villitsee sen kasvua. Aha. Samoin neuvolassa ohjeistetaan täysimettämään 6 kk ikään saakka, mutta samalla kuitenkin 6 kk mennessä olisi hyvä suorittaa kiinteiden maistelut allergiariskin vähentämiseksi tarjoten 1-2 uutta makua viikossa. Maitoaivoineni en ehkä ole ihan laatikon terävin veitsi, mutta en saa tuota yhtälöä ratkaistua millään laskimella.

Toisella sijalla on neuvolalääkärikäynti raskausviikolla 36. Odotukset olivat korkealla esikoisen odottajalla viimeisen neuvolalääkärin suhteen, sillä lääkärikäynnin jälkeen katseet suunnataan synnytykseen. Sisätutkimus kesti kuitenkin suurinpiirtein yhtä kauan kuin se kuuluisa eka kerta ja tuon vedon ja vihellyksen tuloksena lääkäri totesi, että kova kallo tuntuu eli ei muuta kuin synnyttämään. Meillä oli kuitenkin ultra varattu yksityiselle seuraavaksi päiväksi, jotta saisimme vauvasta kokoarvion ja voisin panikoida synnytystä ennakkoon ihan kunnolla. Ultrassa paljastui perätila. Kiitos.

Ensimmäisellä sijalla on Tirpan 5 kk neuvolakäynnin pituusmittaus. Tirppa oli nimittäin mittauksen mukaan lyhentynyt 0,4 cm edellisestä mittauksesta. Tietääkseni lapsilla ei ole tapana kutistua, mutta tämä mittaus jäi nyt kirjoihin ja kansiin Tirpan 5 kk pituutena. Kotimittauksella saimme muutaman sentin pidemmän pituuden. Kun kävimme pyynnöstäni pituuskontrollissa muutaman viikon päästä, terveydenhoitajan teoria omituiselle mittaukselle oli se, että mitta oli eri ja saattoi olla vuosikymmeniä vanha. Oliko neuvolan sentti 90-luvulla siis 0,8 cm?

[Hurmosmamma]

Ulos!

Tiedättehän ne ihanat, leppoisat aamut, kun yhdessä valmistaudutaan päivän puuhiin. Syödään aamupalaa rauhassa ja sitten lähdetään ulkoilemaan. Vaatteet päälle ja hups, ollaan raittiissa ilmassa iloisina!

Ai tiedätte? Oikeasti? Olen kateellinen.

Tervetuloa käymään meidän helpossa aamussa, hankaliin en viitsi edes ryhtyä:

9:45 aamupala on vihdoin syöty ja ollaan lähdössä ulkoilemaan. Tänään uhma loistaa poissaolollaan, joten tämähän käy näppärästi.

Esikoinen, Jäärä, kilkuttaa puurolusikalla keittiön tolppaa ja laulaa. Vauva, Velmu, tuijottaa ja heiluu sitterissään.

Äidillä on silmät ristissä, keskimmäisellä kintut.
"Kaunosielu, käy pissalla!"
"Ei tuu pissahätä. Miltä tämä näyttää?"

 Kaunosielu esittää peilin edessä yhdellä jalalla seisovaa patsasta.

"Hei kun nyt menet pissalle ennen uloslähtöä. Se näyttää urheilijapatsaalta."

"Jäärä, lakkaa kilkuttamasta sitä tolppaa ja tule laittamaan vaatteet päälle."

"Miltä tämä näyttää?", kysyy Kaunosielu ja tekee uuden patsaan.

Menen pukemaan sitteristä puoliksi ulos tipahtaneen vauvan ja komennan kaksi isompaa vessaan. Jäärä käy lorottamassa miehisen äänekkäästi pönttöön.

"Äiti, mistä sinä tiedät, että dinosaurukset on kuolleet sukupuuttoon?", kysyy Jäärä.

"Koulussa opetettiin. Tässä on nää sun housut, tule laittamaan jalkaan."

"Mutta mistä ne siellä koulussa tietää?"

"ÄITI MILTÄ TÄMÄ NÄYTTÄÄ?", huutaa peilin edessä jalat ristissä tanssiva Kaunosielu.

"No se näyttää pissivältä patsaalta, mene NYT sinne potalle! Ja opettajat on oppineet sen kirjoista, tutkijat on tutkineet ja kirjoittaneet."

Velmu on puettu ja laitettu vaununkoppaan.

Kaunosielu käy laittamassa vauvalle soittorasian soimaan, käy vihdoin pissalla ja jää roikkumaan käsipyyhkeeseen.

Jäärä tanssii alasti peilin edessä ja läpsii pyllyään kädellä.

Velmu syö hihaansa hikisenä villahaalarissaan.

"Ehkä se lääkäri tietää - odota!" ähkii Jäärä, kun kiskon sille kalsarit jalkaan.

"Paljon onneaa vaan, isi", laulaa Kaunosielu, kritisoi äidin valitsemia vaatteita ja kiipeää yläkertaan hakemaan mieluisia.

Äiti on pudonnut keskustelusta jo kärryiltä, käy laittamassa Velmulle tutin suuhun ja levittää lasten ulkovaatteet lattialle, jotta ne on helppo pukea.

Kaunosielu tulee yläkerrasta hihaton t-paita ja shortsit päällään.

"Hei Kaunosielu kuule, siellä on pakkasta! Ei noissa vaatteissa voi lähteä ulos."

"Minä kyllä tarkenen! En tahdo pikkähihaista"

Hetken keskustelun jälkeen saamme sovittua, että laitamme ritarihupparin ja sankarihousut t-paidan ja shortsien päälle. Kiitän itseäni, että tajusin nimetä tavalliset harmaat ja siniset vaatteet noin nerokkaasti.

Vaihdan itseltäni yöpaidan päivävaatteisiin. Jäärä ja Kaunosielu sylipainivat. Kaunosielu on laittanut myös Jäärän housut jalkaan.

"HEI NYT! Sulta housut pois, sulle housut jalkaan!" komennan ja vaihdan housut oikealle omistajalleen.

"Mutta äiti, ei leppäkerttuja tarvitse pelätä. Niillä on vain naamarit. Mitä sinä äitileppäkerttu söisit?", tiedustelee Kaunosielu

"Äiti, mitä leppäkertut syö?" kysyy Jäärä

"Kirvoja, sellaisia pieniä vihreitä ötököitä"

"YÄK, en tykkää! Mitä merirosvot syö"

"Äiti-merirosvo, voisitko auttaa nappien kanssa?"

Hurraa! Sisävaatteet päällä, ulkovaatteet vielä. Noin viidenkymmenen kysymyksen ja kymmenen hanskanvaihdon jälkeen lapset on vihdoin valmiit!

Laitan lapset tuulikaappiin odottamaan ja laitan itseni valmiiksi. Ensin kevyt meikki, suoristan hiukset suoristusraudalla, etsin kauniit ja puhtaat vaatteet vaatekaapista... no joo, en. Kiskon miehen toppahousut jalkaan, kun ne sattuvat olemaan omiani lähempänä. Tuulikaapissa huudetaan apua, mutta äänensävystä päättelen, että kyse ei ole oikeasta hädästä. Toivottavasti naapurit päättelevät samoin. Pipo päähän, takki päälle, tarkistan että kotiavaimet ja puhelin on mukana. Annan lapsille luvan mennä tuulikaapista ulos, mutta unohdan että se on tänään hissi, jonka ovikelloa minun olisi pitänyt soittaa. Palaan soittamaan ovikelloa, odotan lupaa astua hissiin ja laitan lapset ajamaan hissillä ulkokerrokseen. Sen jälkeen lykkään vaunut ja itseni ulos, tarkistan etteivät isommat huomaa minun skipanneen hissivaihetta. Vihdoin, täällä ollaan!

Ainakin melkein.
"Äiti, miksi sinä et ottanut Velmua mukaan?", kysyy Jäärä ja kurkistelee tyhjiin vaunuihin, joiden koppa odottaa työhuoneessa.

[Futismutsi]

Nainen on naiselle susi

Ennen raskausaikaa ja synnytystä luulin, että äitiyslomalaisen arkkivihollinen on kehoon ja mieleen hitaasti hiipivä tylsistyminen. Sitten tutustuin julkiseen liikenteeseen aivan uudesta näkökulmasta, ensin raskaana ja sitten vaunujen kanssa. Silloin minulle selvisi, että äitiyslomalaisen arkkivihollinen on keski-ikäinen nainen. Hän on aina siellä, missä äitiyslomalainenkin, vaikka voisi aivan yhtä hyvin olla jossain muualla. Hän osaa erinomaisesti osoittaa äitiyslomalaiselle ilmein, elein ja tarvittaessa myös sanoin, ettei tämän läsnäolo tässä ajassa ja paikassa ole toivottavaa.

Busseissa on ovien lähellä yleensä muutama istumapaikka, jotka on merkitty varatuiksi invalidien, vanhusten ja raskaana olevien naisten käyttöön. Yleensä näillä paikoilla istuu käytävän puolella keski-ikäinen nainen. Ikkunan puolella puolestaan matkustavat keski-ikäisen naisen ruokaostokset. Itselläni alkoi loppuraskaudessa ison mahan kanssa liikkuessa tasapaino heittää sen verran, ettei huojuminen liikkuvassa bussissa käytävää pitkin kohti bussin takaosaa tuntunut kovin miellyttävältä, joten istumapaikka oven vieressä olisi ollut arvokas. Useimmiten hillitsin kuitenkin himoni kysyä keski-ikäiseltä naiselta iloisen sisarelliseen sävyyn, milloin tämä mahtaa synnyttää ja eivätkö Mamaliciousin äitiysfarkut hänestäkin ole käyttöaikaansa nähden ihan liian kalliita.

Paikallisliikenteen bussilla liikkuminen lastenvaunujen kanssa on varsinaista arpapeliä. Varsinkin kaupungin laitamilla vuorovälit tuntuvat kirpsakassa pakkassäässä ikuisuuden mittaisilta ja kun bussi viimein ilmestyy, kyytiin on ahdettu jo kolmet vaunut. Viimein käy tuuri. Sopiva bussi saapuu pysäkille ja kuljettaja avaa keskiovet. Bussin käytävä on muutoin täysin tyhjä, ainoastaan keskiosan vaunuille varatussa tilassa seisoo muutama ihminen.

”Anteeksi, täältä tulis vaunut”, huikkaan ja suurin osa ihmisistä väistyy pois tieltä. Kaksi keski-ikäistä naista jää kuitenkin vaunupaikalle seisomaan ja väistyvät vain tilan vastakkaiselle reunoille. Kohautan olkapäitäni ja työnnän vaunut naisten väliin jäävään tyhjään koloon. Bussi lähtee liikkeelle. Napero ei pidä vaunujen paikallaanolosta, vaan alkaa kitistä. Tärisytän vaunuja kevyesti ja juttelen naperolle rauhoittavasti, jotta koko bussi välttyisi suuremmalta huutokonsertilta.

Naiset katselevat minua ja vaunuja. Sitten toinen kumartuu puoleeni ja sanoo:

”Harmi kun tulit tähän meidän väliin, kun nyt me ei voida jutella.”

”Niin… Tämä paikkahan on siis lastenvaunuja varten, kuten kyltti tuossa kertoo. Tuolla käytävällä on paljon vapaata tilaa.”

”Me olemme sairaanhoitajia”, nainen vastaa.

Ai no, sehän selittää kaiken. Sairaanhoitajissa on tunnetusti neljä pyörää ja heittoaisa, lisämaksusta kromirunkokin. Tai sitten ei.

Entäpä matalalattiaiset paikallisjunat, VR:n oiva lahja maailmalle, tai ainakin äideille. Niissä on yksi vaunu, jossa on runsaasti tilaa lastenvaunujen, pyörätuolien ja polkupyörien kuljettamiseen. Koko muu juna on varustettu tavallisin vaunuosastoin.

Matalalattiaisten paikallisjunien lastenvaunutilan vakiovarusteisiin kuuluu yleensä myös keski-ikäinen nainen, jonka on kaikista vaunuista välttämättä päästävä istumaan juuri siihen, jossa lastenvaunut kulkevat. Kun joku junassa matkustavista lapsista sitten parahtaa itkuun, keski-ikäinen nainen kääntyy joko vierustoverin puoleen tai ottaa esiin kännykän, ja kertoo kuuluvalla äänellä, kuinka tässä junassa ei kuule edes omia ajatuksiaan, kun kakarat pitävät niin kovaa ääntä.

Keski-ikäinen nainen on läsnä myös

• lentokentällä, jossa hän pyörittelee silmiään dramaattisesti (”Voi ei, vauva lennolla. Se varmasti huutaa tauotta koko matkan ajan”),
• kauppakeskuksen hississä (”Liukuportaat ovat niin ikävät, tämä hissi on paljon nopeampi”),
• yöjunassa (”Minä olisin halunnut väljemmän invahytin, mutta se meni tuolle perheelle lastenvaunuineen”),
• ravintolassa (”Tämän piti olla tasokas paikka eikä mikään lapsiperheiden ketjuravintola”),
• kahvilassa (”Naistenvessassa on jonoa, joten käyn ihan pikaisesti tässä lastenhoitohuoneessa puuteroimassa nenääni”), ja
• kauppojen, postien, pankkien, kirjastojen ja virastojen oviaukoissa ("Minä mahdun tästä vaunujen ja ovenkarmin välistä kyllä, minulla on kiire").

Mutta äitiyslomalaisen ei ole syytä menettää toivoaan tästä avoimen vihamielisyyden kohteeksi joutumisesta. Vauvat kasvavat aikuisiksi ja äitiysloma loppuu aikanaan. Samaan aikaan kun vauvat kasvavat aikuisiksi, keski-ikäisestä naisesta tulee eläkeläinen. Ja äitiyslomalaisista kasvaa uusia keski-ikäisiä naisia.

[Lattemude]

Ryhävalaasta lypsylehmäksi

Sanotaan, että vasta sitten tietää mitä on olla nainen, kun on ollut raskaana. Kuinka upeaa onkaan seurata, miten kroppa muuttaa muotoaan, kuinka tämä pyhättö venyy ja paukkuu täysin muodottomaksi ja (melkein) takaisin ja kuinka yhtäkkiä vartalosi ei olekaan enää omaasi, vaan sitä väijyvät erinäiset haaskalinnut kuten työkaverit, kukkahattutädit ja tietysti vauva.

Aika nopeasti sympaattiset "kyllä se jo vähän näkyy" -kommentit muuttuvat päivittäiseksi taivasteluksi vatsan koosta ja sanat muhkea, valtava ja vyöryä alkavat olla arkipäivää. Tähän kun lisätään tuijotukset, ymmärtäväiset hymyt ja nyökkäykset vastaantulijoilta (onko tämä joku mammamafian salakieli, jota en vain ymmärrä?) ja viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäpätöisimpänä satunnaiset vatsan lääppimiset mitä kummallisimmilta puolitutuilta, alkaa sitä siroimmallakin raskausmahalla varustettu pikkuhiljaa tuntea itsensä ryhävalaaksi ja yhtä seksikkääksi kuin keskiverto kumisaapas.

Uusi uhkea ulkomuoto kilvoittaa myös ventovieraat arvuuttelemaan vauvan sukupuolta, vaikka se olisi moneen otteeseen jo varmistettu ultrassa. Kyllähän naapurin Martta nyt päältä päin paremmin näkee, että tyttö on tulossa kun vatsa on niin tasaisen leveä ja tynnyrimäinen. Kiitos samoin, Marttaseni. Ja kiva kun tunnustelet niitä potkuja, ja kyllä, se on napa joka siinä pullottaa.

Kun pallomaha on vihdoin tyhjennetty vyölaukuksi, alkaa naisen upea rooli vauvan tuttina ja raapimispuuna. Etureppu lerpattaen on mukava rentoutua imetyshetkeen, kun vauva nyhtää nännejä kuin viimeistä päivää eri ilmansuuntiin ja kynsii raskausarpien viiruttamaa ihoa. Lisätään tähän vielä Martan utelut maidon noususta ja riittävyydestä sekä vanhempien sukulaisten tuijotuksen lypsytapahtumaa seuratessa (vaikka vaihtaisit huonetta, kummasti se rollaattorikin liikkuu tämän shown perässä), niin ei voi kyllä muuta todeta, että ehkäpä sanonta on oikeassa. En todellakaan tiennyt, että naiseus voi olla näin ihanaa.

[Hurmosmamma]

Kaukosäädin kattilakaapissa

Meillä etsitään usein erilaisia tavaroita. Yksi useimmin toistuvista etsintäoperaatioista kohdistuu sukkaan. Nimenomaan vain yhteen sukkaan, nimittäin sukkaparin toinen osapuoli kyllä nököttää kauniisti sukkakorissa neljänkymmenen muun yksinäisen sukan kanssa. Olen melko varma, että huhu sukkia syövästä pesukoneesta on totta.

Mutta meillä katoaa mystisesti myös muita tavaroita. Tänään olen etsinyt kaukosäädintä, tuttia, puoliksi syötyä leipää ja kännykkää. Huhupuheiden perusteella järjestimme etsintäoperaation myös kakalle (ei omalleni), joka kuitenkin osottautui vain uutisankaksi. Uskon vahvasti, että tavaroita hävittää hyvin paatunut ja armoton jengi nimeltänsä Taaperot. Olen viime vuosina oppinut logiikan, joka auttaa tavaroiden etsinnässä. Tämä tekniikka on hioutunut huippuunsa seuratessani kahta taaperoikäistä lasta. Tekniikan nimi on epäloogisuus. Seuraavassa esittelen epäloogisuus-tekniikan lyhyesti:

Kun jokin tavara on hukassa, asetu polvillesi lattialle ja katsele tarkasti ympärillesi. Tämä on todennäköinen korkeus tavaran löytymiselle, jos kyseessä on Aloitteleva Taapero. Aloittelevat Taaperot ovat kuitenkin harvassa, sillä Taaperoilla on tapana hioa tekniikkaansa hyvin nopeasti seuraavalle tasolle. Jos polvikorkeus ei tuota tulosta, mieti nopeasti kymmenen epäloogisinta sijoituspaikkaa kyseiselle tavaralle. Nämä ovat sijainteja, joihin sinä et kyseistä tavaraa ikinä sijoittaisi. Havainnollistava esimerkki: etsit kännykkää. Tutki ensimmäisenä roskis, vessanpönttö (huom. etsimäsi tavara ei välttämättä ole enää näkösällä, joten tutki mahdollinen tukossaolo), sohvan ja seinän väliin jäävä rako, takka, pyykkikori, tiskikone, pyykinpesukone, kenkien sisus, jääkaappi ja lelukorit tai -laatikot. Jos yksikään näistä ei tuottanut tulosta, jatka listaa epätodennäköisimmästä todennäköisimpään vaihtoehtoon. Tekniikan avulla useimmat tavarat löytyvät. Silloin tällöin kuitenkin käy myös niin, että jokin tavara katoaa pysyvästi johtolankoja jättämättä. Pyydän myös kiinnittämään huomiota siihen, että jos etsimäsi tavara lopulta löytyy jostain melko todennäköisestä paikasta, on asialla sittenkin saattanut Taaperon sijaan olla Mies.

Tänään meiltä löytyi tutti kengästä, puoliksi syöty leipä lelukorista, kännykkä (kuolaiseksi imeskeltynä) sohvan ja seinän välistä ja kaukosäädin kattilakaapista.

[CraftyMom]

Lahjakas lapsi muskarissa

Lapsella tulee olla kehitystä oikeaan suuntaan tukevia harrastuksia. Koska ihana naperoni on perinyt pitkät sormeni ja altistunut jatkuvasti pianomusiikille jo kohdussa, tulee hänestä varmasti isona joko konserttipianisti tai kapellimestari. Lisäksi naperon sukupuusta löytyy ainakin seitsemän sinfoniaa ja lukuisia muita orkesteriteoksia säveltänyt mies. Lahjakkuus on siis imettävissä äidinmaidosta, vaikka äiti itse ei merkittäviä lahjoja flyygelin ääressä ole koskaan osoittanutkaan. Siksi olen kilpailuttanut lähiseudun musiikkikoulut ja ilmoittanut naperon muskariin.

Aloituspäivä koittaa. Ei muuta kuin napero liinaan ja matkaan. Astumme raitiovaunuun. Lämmitys on täysillä. Minä hikoilen. Napero hikoilee. Napero alkaa huutaa ja muut matkustajat mulkoilevat meitä. Minä hikoilen hieman lisää. Napero huutaa koko matkan ajan ja kun kävelemme raitiovaunupysäkiltä vanhainkodin ohi kohti muskaria, huuto kiihtyy. Kymmenen metriä ennen muskarin ovea napero nukahtaa. Täydellinen ajoitus.

Ryhmässä on kymmenen vauvaa, joilla jokaisella on mukanaan äiti. Kuorin naperoa varovasti esiin liinasta ja riisun molemmilta ulkovaatteet. Napero, joka selvästi on suunnitellut nukkuvansa päiväunet raittiissa ulkoilmassa, siristelee silmiään ja ilmaisee kovaäänisen eriävän mielipiteen. Yritän vaimentaa hänet lahjomalla mukaan ottamallani värikkäällä lelulla. Ehei, rakkaani, nyt ei nukuta. Äiti on keksinyt meille kivaa ohjelmaa.

Muskaritäti esittäytyy, kysyy kaikkien nimet ja kertoo käytännön asioista. Muut vauvat istuvat hiljaa äitiensä sylissä, kuuntelevat ja katselevat kiltisti. Napero huitoo joka suuntaan, hihkuu, jokeltelee ja pyrkii syömään muskaritädin kutsuvasti roikkuvaa huivia. Aloitetaan tervetuliaislaulu, jota seuraa tutustumisleikki. Muskaritäti soittaa harmonikkaa, marssimme ympäri salia ja välillä pysähdymme keskustelemaan toisten äiti-vauvaparien kanssa. Napero vierastaa muita äitejä ja alkaa itkeä.

Seuraavan kappaleen alussa saamme eteemme pienet bongorummut. Napero saa jutun juonesta heti kiinni ja paukuttaa kämmenellään komean soolon. Laulamme, rummutamme ja kun laulu loppuu, napero ei malta lopettaa. Hän läimii rumpua kämmenellään kuin yrittäisi voimallisesti heruttaa siitä maitoa ja haukkaa rummun reunaan kiinni. Samalla hän tuijottaa minua vaativasti ja kurtistaa kulmakarvojaan. Pienellä Aku Syrjälläni, Ringo Starrillani, Lars Ulrichillani on mitä ilmeisimmin nälkä. Välilaulun aikana istun syrjemmällä ja imetän. Ennen loppulaulua palaan piiriin ja lasken naperon peitolle, joka lattialle on sillä aikaa levitetty. Tarkoitus olisi laulaa rentoutuslaulu ja stimuloida lapsen aisteja sivelemällä tämän kasvoja värikkäällä hunnulla. Napero tarttuu huntuun kiinni, tunkee sen suuhunsa, kääntyy vatsalleen ja puklaa. Kaivan taskustani pari puhtaimmaksi arvioimaani paperinenäliinaa ja siivoan nolona.

"Loppulaulu onkin varmasti kaikille tuttu", muskaritäti sanoo ja alkaa laulaa. Muut äidit yhtyvät lauluun. Minä en ole koskaan kuullutkaan koko sävelmää. Päätän mielessäni etsiä sen kotona Youtubesta ja harjoitella seuraavaa kertaa varten. Ennen kadulle astumista olen jo autuaasti unohtanut hyvän aikeeni.

Napero nukkuu makeasti kantoliinassa koko kotimatkan ja vielä tunnin verran kotosalla. Muskarista on selvästi hyötyä ainakin lapsen päiväunia parantavana tekijänä.

On meillä myös varasuunnitelma siltä varalta, ettei naperon ura klassisen musiikin saralla ota tuulta alleen. Lapsi on nimittäin perinyt myös isänsä pitkät jalkapohjat. Kunhan hän oppii kävelemään, hankimme hänelle pienet alppihiihtovarusteet.

[Lattemude]

Palloilua

Mieheni on siinä uskossa, että minä en ymmärrä jalkapallosta mitään.

Minä olen eri mieltä. Valioliigoista tai muista en todellakaan tajua mitään, mutta muuten jalkapalloilu on monesti kuin lapsen odotusta ja kasvatusta:

Ensin päätähtenä on Eto'o, noin ensimmäisen kolmanneksen ajan. Sen jälkeen etutoppari näyttää siltä, että on syönyt jalkapallon tai kaksi, kunnes kentälle ryntää hikisen taistelun jälkeen pieni Kaká. Ja se kaká ja kaká, liberotkaan ei aina pelasta, joten vaihtoon joudutaan usein. Hulinoidaan ja huudetaan, valitaan joukkueasuja, tehdään ravintosuunnitelmia, pestään pyykkiä ja ihmetellään muuttunutta kokoonpanoa. Sitten kun peli alkaa sujua, päätetään rekrytoida lisää pelaajia tiimiin. Siirtoikkuna on auki muutamana päivänä kuussa, ja jos onni potkaisee, pääsee hyökkääjä matkaan eikä joudu suihkuun. 

Mitä nuorempi pelaaja, sitä enemmän väsytystaistelua ja öisiä treenejä tarvitaan, kunnes kaikki näyttävät huuhkajilta. Kokeneempien pelaajien kohdalla filmaaminen on ah-niin-jokapäiväistä! Välillä joku ajautuu paitsioon, mutta sitten yritetään uudestaan. Tuomari vilauttelee erivärisiä kortteja ja uhkauksia, vaihtopenkki käy tutuksi ja valmentaja hermostuneeksi, mutta yhteistyössä yritetään pitää pallot ja pollat kasassa.

Tällä jengillä mennään: 2 valmentaja-tuomari-huoltaja-bussikuskia, 3 pelipaikkaansa maailmassa etsivää junioria. 

Tervetuloa minunkin puolestani Täydelliselle äitiyslomalle!

[Futismutsi], joka joutui kysymään mieheltään onko jalkapallossa jäähyaitiota.

Sosesesonki

Täydelliseen äitiyslomaan kuuluu tietysti soseiden tekeminen itse. Meidän Tirppa-kullannuppuhan ei purkkiruokaan koske. Siis äitinsä päätöksestä. Omasta päätöksestään Tirppa on myös päättänyt olla koskematta äitinsä tekemiin kasvissoseisiin. Fiksu poika, ovathan hedelmät paljon parempia. Ja sen lisäksi on varsin hauskaa katsoa äidin tuskailua, kun tämä heittää omatekemää luomusosetta roskiin päivä toisensa jälkeen.

Aluksi soseiden syöttäminen oli ihastuttavaa puuhaa. Voi kuinka söpösti Tirppa aukoi suutaan kuin linnunpoika. Kauhealla kiireellä pitikin siirtyä täysimetyksestä soseisiin, ajatus kun tuntui niin houkuttelevalta. Ja oli käytäntökin, sen parisen viikkoa. Nyt olen oikeastaan henkisesti valmistautunut täysimettämään poikaa 18-vuotiaaksi asti, jos ei kohta ala kasvikset taas maistua. Ihan vain periaatteesta, hemmetti.

Tietysti kyllähän tässä vielä eletään siinä toivossa, että Tirppa olisi vain niin äijä, että ääni kellossa muuttuu kunhan lihat saadaan kehiin. Kuitenkin näen sieluni silmin sössääväni murustettua luomujauhelihaa johonkin banaaniin, että saisin pojan edes jonkin verran syömään. Tosin jos minulta kysytään, niin Tirppa-kulta on tietysti niin kulinaristi, että haluaa vain karibialaisia makuja.

[Hurmosmamma]

Yöllisiä vaelteluja

Kooste viisihenkisen perheemme yöllisestä elämästä:

19.27 

Kuopus nukahtaa vanhempien makuuhuoneeseen.

20.15 

Keskimmäinen ja esikoinen nukkuvat ja seinän läpi korviin kantautuvan kuorsauksen perusteella myös isi ottaa pienet nokkaunet lastenhuoneen lattialla.

21.50 

Keskimmäinen itkee ja haluaa vettä, mutta EI!!!!! siitä nokkamukista, joka on sängyn vieressä yöllistä janoa varten.

22.38 

Kuopus herää ja siirtyy vanhempien sänkyyn nukkumaan. Näin "yön" pisin unipätkä on takana päin.

23.00 

Allekirjoittanut käy nukkumaan kuopus kainalossaan.

00.47 

Esikoinen kömpii vanhempien sänkyyn ja isi käy myös nukkumaan, johon kuopus herää.

03.00 

Keskimmäinen kömpii vanhempien sänkyyn ja mies päättää kömpiä sohvalle, koska ei mahdu kolmen lapsen, yhden vaimon ja lihavan kissan seurassa omaan sänkyynsä.

03.30 

Kuopuksella on nälkä. Onneksi maitotonkat ovat lähellä. Ikävä kyllä maitotonkissa on jotain vikaa ja kuopus vaatiikin välitöntä palautusoikeutta vialliselle tuotteelle. Allekirjoittanut tarvitsee juotavaa ja potkaisee matkalla keittiöön pikkuvarpaallaan potkuautoa, joka on parkkeerattu taidokkaasti keskelle käytävää. Keskimmäinen näyttää siltä, että putoaa hetkenä minä hyvänsä vanhempien sängystä, joten allekirjoittanut suorittaa tarvittavat siirtotoimet ja pehmustaa lattian varmuuden vuoksi tyynyllä.

05.50 

Lihava kissa on tyytymätön yölliseen palveluun: kissanruoka alkaa olla uhkaavasti vähissä ja siitä ilmoitetaan maukumalla ruokakupin äärellä.

06.00 

Keskimmäinen herää ja allekirjoittaneen toimesta päätyy isin kanssa sohvalle. Kuopus pyörii.

06.26 

Kuopus herää ja kiljahtelee esikoisenkin hereille. 

Hyvää huomenta aurinko, joka olet piilossa vielä ainakin puolisen tuntia! Tervetuloa uusi uljas päivä!

[CraftyMom]

Aamuista

Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin, niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin...

Täydellinen äitiysloma koostuu hitaista aamuista pyjamassa, aamiaisista yhdentoista aikoihin, aamulehden lukemisesta vasta pitkälti iltapäivällä. Kuinka ihanaa onkaan keittää kupponen teetä ja vetää villatakki tiiviisti pyjaman päälle ja vain olla.

Olisihan se tietysti ihan mukavaa ehtiä vaihtaa se ikuinen virttynyt pyjama normaaleihin (imetys)vaatteisiin ennen puolta päivää. Aamiaisnälkä on vaivannut jo aamun pikkutunneista, kun imetyksen vuoksi on kukuttu aika monta kertaa hereillä. Uutiset ovat jo vanhoja (tai parhaimmat palat ehditty jo spoilata kännykällä Facebookissa surffaten) ja se (imetys)teekupponenkin on ehtinyt jo moneen kertaan jäähtyä, ennen kuin sen olemassaolon joko keittämisen jälkeen muistaa tai siihen ehtii tarttua. Villatakin muistaa kyllä kääriä päälleen kerran rintatulehduksen jo kärsineenä.

Meillä on sentään vain yksi lapsi, kohta puolivuotias esikoispoikamme Tirppa. Näinä aamuhetkinä, kun on imetykset hoidettu, vaipat vaihdettu, puurot syötetty vaihtelevalla menestyksellä suuhun tai sen ohi ja Tirppa saatu nauttimaan aamu-unistaan, ehtisi varmaankin nauttimaan aamusta itsekin tai jatkamaan unia, jos ei tarvitsisi täyttää tiskikonetta ja ruokkia koiraa ja käydä suihkussa. Tai ruokkia tiskikonetta ja täyttää koiraa, kuten univelkaisen aamuina usein käy.  Meillä ei ole sänkyä pedattu sitten ristiäisten, ajatuksena varmaankin se, että joskus ehtisi sinne päivän mittaan itsekin kellahtaa.

Kuinka sitä ikinä voi palata työelämään ja esittää skarppia sen jälkeen, kun on hiihtänyt yli vuoden pääsääntöisesti pyjamassa tai pyjamaa muistuttavissa verkkareissa? Tirpalle kyllä tulee vaihdettua pyjama pois jo heti aamusta, mutta itse olen kuin vaeltava aave pitkälle iltapäivään. Äitiysloma - mikä ihana tekosyy.

[Hurmosmamma]

Alussa

Ennen oli hyvin nukuttuja öitä, pitkiä ravintolaillallisia, arvettomia ihoja, pukluttomia paitoja, leluttomia lattioita, piirtämättömiä seiniä, tukkimattomia vessanpönttöjä, pitkiä pinnoja, puurottomia syöttötuoleja ja vauvakuumeita.

Tervetuloa seuraamaan neljän äidin seikkailuja täydellisellä äitiyslomalla!