Poks

Yksi ihmisenä kasvamisen välttämättömyyksistä taitaa olla kantapään kautta oppiminen.

Ja täten esimerkiksi sen oivaltaminen, miksei vappupalloa kannata purra, jos pelkää kovia ääniä.

[Lattemude]

Mulkkuolettama

Tulipa tässä mieleen kauppisajoilta erään proffan lanseeraama mulkkuolettama, jonka mukaan jokainen ihminen on mulkku, kunnes toisin todistaa. Positiivinen ajattelutapa kunniaan. Tai vaihtoehtoisesti vain tervettä epäluuloa ympäristöään kohtaan.

Joka tapauksessa tämän mulkkuolettaman voi peruspessimistinä laajentaa koskemaan kaikkia elämän alueita. Jokaisella lomalla varautuu sateeseen, jotta aurinko olisi iloinen yllätys ja joka  ilta kun menee nukkumaan, varautuu saamaan vain pari tuntia unta, jotta kaikki sen päälle olisi pelkkää plussaa.

Mutta mystistä on kyllä se, että Tirppakin on jo sisäistänyt mulkkuolettaman, etenkin ruokaillessa. Joka aterialla ensipuraisu aiheuttaa mietteliään nyrpistyksen ja suu maistelee hyvin tarkkaan, että mitähän tällä kertaa tänne on työnnetty. Ottaen huomioon, että kaikista syödyistä ruoista ainoastaan peruna ei ole maistunut, luulisi todennäköisyyksien olevan puolella sen suhteen, että lusikassa on jotain hyvää.

Mutta kun pessimistihän ei tunnetusti pety.

[Hurmosmamma]

Kokeile itse!

Oletko epävarma synnytyksen jälkeisten lantionpohjanlihasten kunnosta? Toivoisitko tehokasta treeniohjelmaa näille tärkeille lihaksille?

Ei hätää. Täydellisellä äitiyslomalla suositellaan hankkimaan jokaisen paras kevätystävä eli siitepölyallergia. Kun aivastelee menemään niin, että nenäontelot tyhjenevät kertaheitolla ja taitaa vähän aivojakin valua ulos siinä samalla, voit olla varma, että lantionpohjanlihaksilla on tekemistä pitää se pissi siellä rakossa tai hatussa.

Ja ei jää epäselväksi, onko jäänyt treenailu vähän vähiin.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

No jaahas.

Että ihan suositeltu julkaisu. Mistäs se Facebook tiesi, että imetys on loppusuoralla? Se kun minun tapauksessani toimii harventuneen seksielämän kanssa loistavana ehkäisykeinona.

Nautin erityisesti tuosta kaaviokuvasta. Pipo violetille kikkelille, kiitos!

[Hurmosmamma]

Voi rakas.

Hufvudstadsbladet sen aikoinaan sanoi: lähde, jotta voit tulla takaisin. Maatajärisyttävän viisaita sanoja päivälehdeltä.

Mikään ei nimittäin voita niitä ihania kuolapusuja, joita saa osakseen kun nostaa pienen lapsensa syliin peuhaamaan lyhyen erossaolon jälkeen. Vaikka toinen käsi tarraisikin tiukasti nykien jo valmiiksi imetyksestä harvenevaan tukkaan ja ne ainoat alahampaat porautuisivat poskeen. Näitä ei (melkein) edes tunne, kun koko sielu, mieli ja ruumis ovat rakkaudesta soikeana kuin tuo pussaava kuolainen suu.

Tai sitten se haituvainen pää, joka porautuu syvälle paidan rinnuksiin niin, että hiukset kutittavat nenää. Se nuuskutus, kun lapsi vetää sisään äitinsä tuoksua kuin pahinkin imppaaja tietäen, että maitoa on vielä digestiivinä ruokalistalla luvassa. Siinä ei paljoa hammastahna- tai ruokatahrat omilla juhlavaatteilla haittaa, kun niiden lähde on se sama ihanasti ammottava kuola-aukko.

Tekisi mieli sanoa, että pitäisi lähteä useammin, mutta todellisuudessa on kyllä entistä vaikeampi lähteä sitäkään vähää. Paitsi kun ensi kerran kutsu käy iltaa viettämään upeassa naisseurassa.

[Hurmosmamma], joka kirjottaessaan tätä nautti illan ensimmäisen ja ansaitun viinilasillisen Tirpan mentyä hyvillä mielin unille. Voittajafiilis.

Lomatunnelmia

Tulipa vietettyä pääsiäinen Euroopan kevätilmaa haistellen. Tämä oli nyt toinen ulkomaanreissu Tirpan kanssa, ensimmäinen tuli tehtyä 4,5kk iässä. Molemmat reissut menivät todella hyvin, mutta miksi ihmeessä etukäteen luottamus siihen oli täysi nolla?

Ensimmäistä Dubain reissua varten tuli pakattua valehtelematta Tirpan kaikki sen koon vaatteet ja muutamat liian pienet ja suuret vaatteet vielä päälle. Ottaen huomioon, että nämä olivat niitä pieniä vaatekokoja joita oli muutenkin aivan liikaa, voitte vain kuvitella kuinka paljon tavaraa oli. Plus parisenkymmentä harsoa ja pikkupyyhettä, paketti vaippoja koska Pampersiahan ei luonnollisesti maailmalta saa ja jokainen mahdollinen hilavitkutin, varaosa ja korjaussarja ydinsodan ja jääkauden varalta. Vaatekertoja oli varautuen useaan selkäkakkaan per päivä, ja niitä selkäkakkoja tuli muuten reissulla tasan yhdet. Noh, onneksi se on mies joka laukut (jep, todellakin monikossa) kantaa.

Toiselle reissulle oli etukäteisvarustelun kauhunsekainen huuma jo hieman hälvennyt, joten laukkujen puolesta emme näyttäneet enää ekspatriaateilta. Vaatteita oli kutakuinkin kohtuullinen määrä tietyllä kakkahalvausriskipreemiolla, mutta uutena aspektina matkustamiseen oli tullut ystävämme purkkiruoka. Tirppahan ei kotona ole saanut purkkiruokaa muutoin kuin satunnaisina hedelmävälipaloina, olenhan virkaintoinen ensikertalaisäiti, joka suorittaa niissä asioissa missä voi. Joten ruoan suhteen piti varautua tietysti siihen, että yksikään ruoka ei maistu ja ulkomailtahan ei kaupoista purkkiruokaa luonnollisesti saa. Todellisuudessa jokainen tarjottu purkkiruoka upposi oikein hyvin, mutta tulipahan kannettua pari kiloa ruokaa mukana.

Ja niitä bodyja olisi tällä kertaa voinut olla muutama enemmän, kun touhujantterin ruokatorvihissi palautti aina muutamat bolognesenjämät komeasti rinnuksille.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

Kiitos Hesari.

Tapaan ihmisen? Äärimmäisen yllättävää. Tekee melkeinpä mieli kokeilla jotain toista lääkäriasemaa nähdäkseni, mitä muuta voisin tavata. Tässähän ollaan sopivasti flunssassakin.

[Hurmosnamma]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla kuuluu ikuistaa suloisia hetkiä valokuviin...

#pusukala #ihanisänsänäkönen #voiskotänlaittaakehyksiin

[Hurmosmamma]

Ääntäkin nopeampi

On hauska huomata pienissä asioissa sukupolvien välinen ero, kuten esimerkiksi puhelinkäyttäytymisessä. Kun isäni kännykkä soi, hän ampaisee ylös gaselliakin nopeammin ja kirmaa muualle puhumaan. Minä puolestani vastaan tai en vastaa, enkä oikeastaan edes kummemmin mieti, pitäisikö mennä jonnekin rauhassa puhumaan. Tirppa puolestaan ei tule koskaan ymmärtämään aikaa, jolloin soitettiin ja kysyttiin, "onko X kotona?".

Samalla tuli pohdiskeltua, mikä saa minut yhtä nopeasti vinssaamaan hanurini penkistä ylös, kun puhelimen sointi ei sitä tee. Toiset äidit reagoivat lapsen itkuun salamannopeasti, mutta olen kyllä sen verran alkanut filtteröimään Tirpan itkuja, etten ihan joka pihauksesta jaksa heti olla kärppänä paikalla. Kipuitkusta toki, mutta 99% itkuista on kyllä aivan toisenlaista kitinää.

Mutta yksi asia saa kyllä tämänkin lahnan liikkeelle, nimittäin puklut. Kun puklu raikaa keskelle lattiaa tai mattoa ja Tirpan koura alkaa uhkaavasti lähestyä tätä lammikkoa, ei auta muu kuin hioa sprinttitaitoja uusiin ulottuvuuksiin. Tai jos Tirppa on touhukkaana matkalla tärkeisiin tehtäviin ja lopputuloksena on kyllä pukluton lattia mutta kerran syöty ruokalista paidan poikki viistäen, ei tämä äiti ole siitäkään kovin ilahtunut.

Ehkä tämä on nopeusharjoittelua niihin tulevien vuosien "äiti mulla on paha oloooooorrrggghhhhhhh" -sessioihin. Niitä odotellessa.

[Hurmosmamma]

Flirttailua

Olimme tuossa vaunulenkillä ja ihan sattumalta satuimme kangaskaupan kulmille. Jos napero jotain inhoaa, niin kangaskauppoja. Äiti vaeltelee ikuisuuden kangasrullaviidakossa osaamatta päättää, maisema ei vaihdu tarpeeksi ripeästi ja on t-y-l-s-ä-ä.

Vaan ei. Tälläpä kertaa ei huudettukaan. Kassalla ihmettelin, miksi kaikki naiset ympärilläni katsovat minuun päin imelästi, hymyilevät ja vilkuttelevat. Sitten vilkaisin selkäni takana tönöttäviin rattaisiin ja siellähän napero pani parastaan: hymyili, naureskeli pienet valkeat maitohampaat loistaen ja iski silmää kauniille kassaneidille.

Heti tytöt mielessä, kun selkänsä kääntää. Isä saa vielä joku päivä kertoa sille kukista ja mehiläisistä.

[Lattemude]

Eroahdistusta osa 2

Taas oli tuossa päivänä muutamana aihetta juhlaan ja kotoa poissa olemiseen, nimittäin ystävän vauvakutsut. Aiemminhan vauvakutsujen eroahdistus meni kutakuinkin näin. Nyt oli aika todistaa, kuinka vanha äitikin voi oppia uusia temppuja, ja lähteä viettämään vauvakutsuja ilman huolen häivää. Adios amigos, tämä mamma lähtee nyt hieman tuulettumaan!

Ja oli mieskin jotain oppinut, nimittäin tuskin olin ehtinyt istahtaa alas ja saada lasin kuohuvaa käteeni, alkaa puhelin piipata. Voi elämä mitä nyt on tapahtunut? Muutamassa nanosekunnissa ehtii mielessä vilahtaa kaikki kauhuskenaariot saksien nielemisestä koiran kuppiin hukkumiseen. Mitään hyväähän se ei voi tarkoittaa, jos viestejä tulee ajoissa ja monta. Voi kunpa ei olisi mikään vatsatauti.

Niinpä niin. Puhelin laulaa toinen toistaan ihanampia kuvia siitä, kuinka Tirppa ensimmäistä kertaa oli ryöminyt pidemmän matkan sohvapöydän alle ja ihmetteli sieltä maailmaa. Miksi juuri tänä iltana, kun en ole näkemässä?! Entä jos se ei ikinä enää ryömi pitkää matkaa?!

Loogista, eikö? Loppujen lopuksi olin ihan onnellinen, että mies pääsi kokemaan jonkun ensimmäisen hetken Tirpan kanssa. Ja mieltä lohdutti se, että mies lähetti myös valokuvan Tirpasta puolitoistavuotiaan kokoisessa pyjamassa, kun ei kuulemma ollut löytänyt oikeita yöppäreitä (pyykkinarulta).

Ehkä äitiä siis vielä johonkin tarvitaan.

[Hurmosmamma]

Päivän sanat

"Onko se normaalia, että nuo roikkuvat noin alhaalla?"

Sanoi eräs Hurmosmamma synnärillä lääkärintarkastuksessa. Oli muuten Kodak-hetken arvoinen ilme lääkärillä, kun vakaalla äänellä totesi, että kyllä on, rouva, onhan kyseessä kivekset.

[Hurmosmamma]

Napanuorassa

Kumma juttu, kuinka miehelle ei (useimmiten) tuota minkäänlaista ongelmaa nipsasta napanuora poikki, kun vauva syntyy. Kun äidin pitäisi myöhemmässä vaiheessa nipsasta oma henkinen napanuoransa tuohon kovaa vauhtia pieneksi pojaksi kasvavaan vauvaan, onkin se hurjan paljon vaikeampaa. Puhun siis jälleen kerran imetyksen lopettamisesta.

Vaikka imetys oli ajoittain oikea viha-rakkaussuhde ja itkua tuli väännettyä rintaraivareiden hetkinä, niin nyt, kun oikeasti vieroittamista voisi pikkuhiljaa aloitella, on kynnys yllättävän suuri. Kun kyse ei olekaan enää "pakosta" eikä lapsen ravinnon määrä ole riippuvainen meijerituotannosta, imetyksestä on yhtäkkiä tullutkin suurimmaksi osaksi positiivinen hetki. Tätä en olisi ikinä voinut vielä raskausaikana kuvitellakaan.

Unisena ja tuhisevana maitoa tankkaava vauva on yksinkertaisesti huumaava. Ehkä siksi, kun näinä harvoina väsyneinä hetkinä tulee hetkeksi takaisin se pieni vastasyntynyt toukka, joka aikoinaan mullisti koko elämän. Kun kohta nämä uniset syötöt lopetetaan, (tai siis yritetään lopettaa, turha tässä vielä kehuskella), niin se viimeinenkin napanuora pikkuvauvaani katkeaa. Tilalla tosin on ihana ja valloittava pieni taaperoksi kasvava poika, joka oppii kokoajan uusia ja ihmeellisiä taitoja.

Ja tämähän on vasta alkusoittoa. Edessä on vielä haikeat ajat, kun reppu selässä kouluunkin joskus talsitaan. Sinne asti ei minkäänlainen napanuora yllä, vaikka kuinka venyttelisi.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva-arvoitus

Onko kyseessä:

A) kiinteä symmetrinen puklu

B) keltainen muotoiltu kakka

C) liiskattu muovailuvaha

D) peruna, niin kuin sen kouluajoilta muistamme

E) omin kätösin räpelletty maissipihvi

[Hurmosmamma], tuo oman elämänsä masterchef

2.55

Kun on aihetta juhlaan, kuten vaikka veljenpojan ristiäiset, niin on ihanaa vetästä ykköset ylle (ah, ne ihanat tahrattomat vaatteet!), korkkarit jalkaan ja pakkelia naamaan, etenkin silmien alle. Katsastaa peiliin ja todeta, että kyllä se sama nainen siellä jossakin on vielä piilossa.

Nyt kun raskaudesta on jo jonkin aikaa ja kroppa hiljalleen palaa ruotuun, niin ongelmaksi juhlahabituksessa muodostuu enää käsilaukku. Niin tärkeä kuin se hoitolaukku onkin, ei se valitettavasti ole erityisen juhlava. Ei edes se kirkkaanvihreä Liberon korruptiokassi mene läpi pikkulaukusta, vaikka muutoin kauneudellaan ja designillaan häikäisee mammapiireissä.

Päätin siis kaikkia potentiaalisia selkäkakkoja uhmaten pärjätä rakkaalla klassikkokäsilaukullani, joka on nähnyt aivan liian vähän päivänvaloa. Kun ennen laukkuun olisi huolella pakattu huulikiilto, puuteri, peili ja muuta tarpeellista, oli tällä kertaa sisältönä kaksi vaippaa, kosteuspyyhkeet, hedelmävälipala, lusikka ja ruokalappu.

Ja kun oikein survoi niin että nahka nitisi, mahtui mukaan vielä kännykkä. Lompakko tosin ei, mutta eipä sillä paljoa hoitovapaan tulotasolla teekään.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

Facebook palkitsi jälleen:

Kaikki kunnia Valiolle, mutta ihan ensimmäisenä en uskoisi pääsiäisen perinneruoista mieleen juolahtavan duchesse-perunat? Näin ihan äkkiseltään voisi kuvitella vaikkapa lampaan, pashan tai mämmin olevan näitä peristeisiä pääsiäisreseptejä. Mutta nättejähän nuo, siitä vaan väkertämään. Pimp my sormiruoka.

[Hurmosmamma]

Päivän sanat (ja kuva)

"Sehän on kuin teini-ikäisen parrankasvu."

Totesi armas aviomieheni nähdessään yritykseni kasvattaa rairuohoa.

#hyvääpääsiäistä #ruohonleikkurilletöitä #rikkaruohotkinkasvaaparemmin

[Hurmosmamma]

Kymppikerho

Viime viikolla meni blogissamme maaginen 10 000 lukukerran raja rikki - mahtavaa! Iso kiitos ja kumarrus teille jokaiselle, kun olette jaksaneet kulkea vierellämme tällä täydellisellä äitiyslomalla. Olemme nauttineet tästä täysin maitoisin rinnoin ja porskutamme eteenpäin, vaikka lapset kasvavat ja silmäpussit syvenevät. Toivottavasti jaksatte pysyä kelkassa myös jatkossa!

Kiitos myös sinulle, joka jaksoit ihmetellä blogiamme Suomi24-foorumilla ja kutsuit sitä säälittäväksi valittamiseksi. Huumori on vaikea laji, toiset sen osaavat ja toiset eivät. Emme voi muuta sanoa, kuin että ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu, oli sitten kyseessä huumori tai muu.

Onnellisen ihanaa ja munaisaa pääsiäistä teille lukijat, olette mahtavia! Myös te, jotka ette blogistamme alkuunkaan pidä.

[Hurmosmamma & muut mutsimudemomit]

Kokeile itse!

Tuntuuko kotisi sisustus tylsältä? Haluaisitko aktivoivia huonekaluja?

Me täydellisellä äitiyslomalla suosittelemme hankkimaan lasisen sohvapöydän. Ensinnäkin siihen törmäävät alussa sekä koira että ryömivä vauva (toisesta lähtee hieman rasittavampi sireeni kuin toisesta). Toiseksi tekemistä riittää, kun auringonvalo paljastaa kaikki tahmatassujen sormenjäljet ja lörppähuulien makumatkailut.

Ikkunanpesuja odotellessa, kun lapsi joskus saa jalat alleen.

[Hurmosmamma]

Kieltolaki

Tässä kohtaa pitäisi varmaankin väittää, että meillä ei televisio pauhaa päivät pitkät, sillä eihän sellainen kakofonia varmaankaan ole lapsen aivojen kehitykselle tai äidin aivojen epätoivoiselle ylläpidolle hyväksi. Mutta totuus on kuitenkin se, että kaiken maailman Häähullut tulevat valitettavan tutuksi tässä kuukausien varrella.

Tirppa on myös löytänyt omat suosikkinsa, jotka saavat innokkaimmankin ryömijän hetkeksi seisahtumaan. Näitä ovat kaikki kanavien ja uutisten tunnusmusiikit. Sen lisäksi uutena suosikkina on If:n mainos, jossa toistellaan soinnillisesti sanaa EI. Ei ei ei ei ei eiiiiiiiiiii. Ja tämähän se vasta hauskaa onkin. Nauramisen arvoista jopa. Enkä ihmettelisi yhtään, vaikka ei olisikin Tirpan ensimmäinen sana.

Kiitos If, kun vesität viimeisetkin mahdollisuutemme minkäänlaiseen kurinpitoon ja auktoriteettiin.

Rakkaudella, 

[Hurmosmamma]

Optimointia

Mikä siinä on, että aina kun on tarkoitus lähteä jonnekin, vauva nukkuu ennätyspitkiä päiväunia? Ja puolestaan päivinä, kun aikaa olisi vaikka Jehovan todistajille jakaa, niin päikkärit kutistuvat ihan lyhyiksi. Onko vauvoilla olemassa jokin kuudes aisti, jolla optimoidaan äidin vainohulluus?

Ja on myös sanomattakin selvää, että päivänä, jolloin on veljenpojan ristiäiset, oma vauva ei nuku sitäkään vähää ja muutenkin nousee väärällä jalalla jo aamusta. Kyllä siinä äidin sydän pakahtuu ylpeydestä, kun oma poika kailottaa sulosäveliä ristiäistapahtuman videointiin. Onneksi Tirpan ikäiset eivät enää niin paljoa päättömästi huuda, eli pienellä hyssyttelyllä ja motivoinnilla ja selkärankaa pitkin valuvilla hikikarpaloilla näistäkin tilanteista usein selvitään.

Odotan kyllä innolla niitä aikoja, kun voin selittää Tirpalle, että uni on oikeasti maailman ihanin asia, ja siitä kannattaa nauttia aina kuin mahdollista. Kaipa siinä vielä parisenkymmentä vuotta menee.

[Hurmosmamma]

Vauvavapaalla

Tiedättekö sen päihdyttävän tunteen, kun on vauvavapaa ilta? Kotiin kävellessä askeleet hidastuvat puiston kohdalla. Kevätilta tuoksuu, mustarastaat laulavat, on hetki aikaa vain kuunnella, kukaan ei hermostu jos pysähdyt. Hetkellinen vapaus tekee niin hyvää, vaikka kohta ajatukset taas rientävät kotosalle. Joko siellä nukutaan? Onkohan niillä ollut minua ikävä?

Muistan ikuisesti sen tunteen, kun kävin ensimmäistä kertaa yksin kaupassa naperon syntymän jälkeen. Vapaus tuntui päihdyttävältä, teki mieli juosta kauas. Lähiravintolan terassikin huuteli kutsuvasti. Vaan ei auttanut, kotona maailman rakkain nyytti odotti uskollista orjaansa jälleen nälkäisenä. Miten sillä voikin olla noin nälkä vartin välein?

Ja äkkiä, ihan liian äkkiä tulee se aika, kun ne eivät enää kaipaakaan sinua koko ajan. Sen muistuessa mieleen tekisi melkein mieli skipata jumppa, jättää sosiaaliset suhteet, kieltäytyä kaverin synttärikutsusta.

Raahaan silti luuni salille. Heti kun napero nukahtaa.

[Lattemude]

Lappuliisat

Aivan käsittämätöntä näin aikuisen silmiin on se, kuinka kaikista mielenkiintoisinta tässä maailmassa tuntuu tällä hetkellä olevan kaiken maailman liput ja laput. Hienossa leikkimatossa mielenkiintoisin osa on pesulappu, samoin pehmopallossa. Leikkimatolla voisi toki leikkiä ja palloa vaikka pyöritellä, mutta on mukavampaa imeskellä lappusta, joskus jopa alaspäin katsovan koiran jooga-asennossa.

Tänään kuitenkin kävi ilmi, että myös muunlaiset lappuset ovat houkuttelevia. Ovellamme kävivät nimittäin Jehovan todistajat. Eivät onneksi jääneet suuremmin jutustelemaan kun avasin oven pyjamassa, (hyvin puettu) vauva sylissä ja koira säntäsi vielä ovelle haukkumaan. Antoivat kutsun, jonka tässä vaiheessa luulin olevan kutsu johonkin kaupan avajaisiin tms. Mutta Tirppapa riemastui tästä kutsusta, sitä oli aivan mielettömän hauska heilutella ja syödä. Jopa niin hauska, että itku pääsi kun tämän hurskaan lappusen vihdoin pois nappasin.

Kunpa sitä itsekin osaisi iloita yhtä paljon kaiken maailman lappusista, kauppalistoista parkkisakkoihin.

[Hurmosmamma]

Päivän paskamutsifiilis

"Onneksi se on turhautunut tutkimuspöydällä oloon ja itkee jo valmiiksi", mietin sillä hetkellä kun terveydenhoitaja lähestyi vauvani reittä rokotusneulan kanssa.

Juuri mikään näky ei nimittäin raasta sisintäni pahemmin kuin salamannopeasti itkuun rokotushetkellä vaihtuva flirttailu ja hymy.

[Lattemude]

Markkinoinnin helmiä

Ystävämme Facebook taas palkitsi:

Minneköhän laittaisin?! Tässä raskaudenjälkeisessä röllykässä ei varmaan edes huomaisi eroa.

[Hurmosmamma]

Se pieni ero

Keskustelin miespuolisen sinkkukaverin kanssa siitä, kuinka eilen laitoin ruokaa koko illan ja miten mahtavaa on löytää keittiössä se täydellinen flow. Avata riesling-pullo, kuunnella Mahleria, kuoria, pilkkoa, maustaa...

Sinkkukaveri: "...ja voiskin taas joskus tehdä chateaubriendia ja alkuun vaikka vietnamilaisia kevätrullia. Niin mitä ruokaa sä muuten oikein laitoit?"

Minä: "Lähinnä parsakaali-päärynäsosetta."

[Lattemude]

Kun katseet kohtaavat

Suurella äidin ylpeydellä olen taas seurannut Tirpan kasvamista pienestä avuttomasta toukasta jo hetkittäin yksin viihtyväksi pieneksi pojaksi. On ihmeellisen ihanaa huomata, kuinka Tirppa ei enää tarvitsekaan minua jokaisena hetkenä ja kuinka poika jaksaa touhuta omia juttujaan lattialla, milloin leluja parkettiin lommoille kolistaen tai sitten salaa jotain roskaa suuhunsa työntäen. Se pieni vauva, jota ei saanut hetkeksikään laskea sylistään, on selkeästi historiaa.

Niin ihanaa ja ajoittain haikeaa kun onkaan seurata pojan kasvua, on päivässä vielä niitä ihania hetkiä, jolloin todella äidin pieni sydän meinaa pakahtua. Nimittäin kun lattialla touhuavan pojan ja omiaan puuhailevan äidin katseet kohtaavat, leviää pojan kasvoille mielettömän leveä hymy ja usein kaupanpäälle saa vielä kikatuksenkin. Se hetki, kun huomaat olevasi toiselle pienelle ihmiselle niin tärkeä, että pelkästään katseiden kohtaaminen saa aikaiseksi riemun tunnetta, on äitiydessä ihanan ainutlaatuista.

Ja kun kaiken kukkuraksi saa vielä kaapata tämän pienen hymypojan syliin pelleilemään, ei voisi taas tänäkään sunnuntaina olla asiat yhtään paremmin.

[Hurmosmamma]

Silmäpeliä

Tirpalla on selvästi ensimmäinen ihastus, nimittäin Maikkarin uutistoimittaja Kirsi Alm-Siira. Tämä saa Tirpan aina hymyilemään haltioituneena. Samoin lehdestä bongattu Vappu Pimiä oli ihastuttava. Molemmat vaaleita naisia, kuten minäkin. Tai näin sen järkeilin. Tottakai poikani hymyilee äitiään muistuttaville kuville.

Valitettavasti aivan samanlaiset hymyt tulivat myös erään lehden kannessa olleelle koiralle sekä Jukka Rintalalle polkkatukassaan. Vielä on Tirpan pelisilmässä ehkä hieman hiomisen varaa.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

Ymmärrän kyllä pointin, mutta nyt oli vain liian herkullista, enkä voinut olla tarttumatta:

Mitäs leikittäisiin tänään? Tässä muutamia ehdotuksia:

Polkaistaan jalat kakkaan - leikki
Pissataan hoitopöydälle heti, kun vaipan saa pois
Ei anneta laittaa uutta vaippaa, vaan napataan se heti käteen ja heilutellaan bon voyage -tunnelmissa
Katso, kuinka osaan kääntyä vatsalleni hoitopöydällä juuri sillä sekunnilla, kun olet heittämässä vaippaa roskiin -leikki

Ja ehkäpä ehdoton suosikkini:

Omstart. Eli jäätävät kakat tuoreeseen vaippaan -leikki

[Hurmosmamma]

Kokeile itse!

Näivettävätkö syöttötuolihetket, kun lapsi ei millään tahtoisi syödä? Kärsitkö vauvan kanniskelun tuomista selkäsäryistä?

Ei hätää. Täydellisellä äitiyslomalla on tähänkin ratkaisu, jolla saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Kun lapsesi syömistahti alkaa hiipua ja pää tylsistyneenä pyöriä kuin pöllöllä, anna tutkittavaksi jokin aikuisten tavara, kuten käsirasvatuubi tai vanulappupaketti ja johan taas suu aukeaa. Tosin näitä tavaroita saa olla jatkuvasti nostamassa takaisin ulottuville kun ne läiskähtelevät kiihtyvällä tahdilla lattialle kuin lokinkakat Kauppatorilla konsanaan.

Siinähän se äidin selkäkin vetristyy.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla asioidaan vain vastuullisissa ruokakaupoissa...

#ontrendikästäollavastuullinen

[Hurmosmamma]

Välineurheilua

Tirppa on hetken aikaa jo ollut siinä mielenkiintoisessa iässä, kun kaikkea pitäisi päästä koskemaan ja mieluiten vielä suullakin. Koura käy ennätysnopeasti aina jos ulottuvissa (tai potentiaalisesti ulottuvissa, syöksyminen on sallittu) on jotain mielenkiintoisen näköistä.

Eniten kiinnostavat kaikki ei-lapsille-suunnatut tavarat, tietysti. Vaikka olisi millainen lelu, niin se ei päihitä kaukosäädintä tai kännykkää, töpselistä ja sähköjohdoista puhumattakaan. Tokihan olisi hieno röyhistellä ajatuksella, että Tirpasta on kasvamassa aito insinörtti, mutta eiköhän tämä ole ihan yleinen ongelma.

Miten leluteollisuus ei sitten osaa tehdä sen näköisiä leluja, jotka kiinnostaisivat lapsia yhtä paljon? Toisaalta enpä tiedä kuinka moni vanhempi ostaisi lapsilleen leikkitöpseli & -haarukka -settiä. Kylpyamme & silitysrautasettikin tuskin löytäisi tietään moneenkaan kotiin.

[Hurmosmamma]

Aakkosista

Nyt kun täydellisen äitiysloman aapinen on saatu kunniallisesti loppuun, on pakko tulla tänne tunnustamaan, kuinka vaikeata olikaan tosiaan muistaa aakkoset. Välistä meinasi unohtua ainakin R ja W.

Ottaen huomioon, että aakkoset opetellaan viimeistään ensimmäisellä luokalla, luulisi, että minkään sortin raskausdementia tai maitoaivosyndrooma ei pystyisi järisyttämään tätä jo opittua. Sehän on kuin pyörällä ajo (jota muuten tämän tuoreimman dementiatiedon valossa en uskalla enää siis yrittää).

On kyllä kieltämättä hieman hälyyttävää huomata, kuinka kuitenkin jokseenkin skarpista ihmisestä on tullut tällainen laama. Ainoastaan suupielestä puuttuva kuola erottaa minut lobotomiapotilaasta. Voi huokaus.

Onko tästä ikinä enää paluuta? Tämänkö vuoksi työpaikan 80-luvulle jämähtäneet harput ovat sellaisia kuin ovat ja onko nyt minun vuoroni muuntautua sellaiseksi? Äitinikin vitsaili tuossa päivänä muutamana, että kuinka voin ikinä palata töihin, kun unohtelen aivan kaiken tällä hetkellä.

Hyvä kysymys.

[Hurmosmamma], joka miettii, voisiko aivoja myös lypsää?

Markkinoinnin helmiä

Tällainen tuli vastaan internetin ihmeellisessä maailmassa:

Siis anteeksi mitä? Nalle Luppakorva on etäisesti tuttu omasta lapsuudesta, mutta muuten taidan olla kyllä virallisesti OUT. Ei mitään käryä mitä tässä myydään.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla on koti siisti ja pöytää koristavat kukkaset...

#aipitikövettälisätä #nokyllänevieläpäivänmenee #nuupahtanutolenitsekin

[Hurmosmamma]

Syömisen synnyinsijoilla

Ruoka on yksi elämän suurimmista nautinnoista. Paitsi silloin, kun tuntuu että sitä lapataan aivan jatkuvalla syötöllä lapsen pillinreiästä alas, siis niinä hetkinä, kun suu suostuu aukeamaan. Eikä riitä, että jotain ruokaa saa alas, vaan ruokavalio on tarkoin rakennettu kasvisten, hedelmien, viljojen ja proteenien suhteen tiettyinä kellonlyöminä ja lisätään mietintään vielä luomuilut ja sormiruokailut ja oma hyvin lyhyt pinna, niin nautinto muuntautuu hämmästyttävällä nopeudella jatkuvaksi sotkuksi, tiskivuoreksi ja hermojen kiristelyksi.

Yritä siinä sitten saada lapselle normaali suhtautuminen ruokailuun, kun toinen päristyttää ruokaa seinille, aivastaa sitä kattoon asti, sössää pitkin pöytää ja tiputtelee koiralle mannaa taivaalta. Äiti puolestaan epätoivoisesti yrittää zoomata, milloin pillinreikä aukeaa ja törppää suuhun mahdollisimman suuren lastin ruokaa ja tuijottaa, meneekö se alas vai lentääkö tangentin suuntaan. Ja jos se ruoka erehtyy tosiaan mahaan asti menemään niin lasta kehutaan hienosta suorituksesta. Mieletöntä, että söit kun sinulla on nälkä.

Jos otetaan pieni askel taaksepäin ja mietitään, miltä sama tilanne näyttäisi aikuisten kesken. Prrrrrrrr täältä tulee lentokone! Pääseekö isin auto talliin? Nammmm nam, kylläpä maistuu hyvältä! Hienosti söit ison lusikallisen!

Kyllä olisi ravintoloissa tyhjää.

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

Ö niin kuin ööööö.

Raskausdementian ensioire.

Ööö missäköhän mun hanskat on? Ööö juteltiinko me tästä jo? Mikä sen nimi on, se, ööö, millä syödään keittoa, siis, ööö, lusikka!

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

Ä niin kuin äitiys.

Voiko äitiyteen varautua ennalta? Pinnasänky on kasattu, pienet vaatteet odottavat siististi viikattuina lipastossa, tutit keitetty ja vaipat hoitopöydän lähistöllä. Ja silti sen kokonaisvaltaisuus yllättää, kun pieni ihminen saapuu. Se näyttää broilerilta, syö vartin välein ja äiti on sille pitkään maailman tärkein ihminen.

Siitä toivoo niin paljon: että se tekisi elämässään järkeviä valintoja, ettei se hölmöilisi, että se kasvaisi, kehittyisi ja selviäisi elämästään kunnialla. Siitä on aina vähän huolissaan: ettei se koskaan sairastuisi, ettei sitä kiusattaisi koulussa tai työelämässä, ettei sille koskaan tapahtuisi mitään pahaa.

Se herää 5.30 eikä hyväksy tekosyitä. Eka puuroa, sitten leikitään. Vanhempien on turha selittää, että nyt on sunnuntai ja uni maistuisi vielä.

Elämä ei äitiyden alettua ole enää koskaan niin kuin ennen. Ja kummasti siitä silti on vain iloissaan.

Päivän sanat

"Nej nej nej nej nej nej!"

Ruotsinkielinen uhmaikä taitaa tulla astetta aiemmin.

[Hurmosmamma]

Olipa kerran neuvolassa

"Hienosti on lapsi kasvanut", terkkari ihasteli. "Koska tämä painokäyrä on niin hyvä, voisitte pikku hiljaa lopettaa yöimetykset."

Minä: "Jee! Miten?"

Terkkari katsoi vauvaan ja alkoi nauraa.

I have a bad feeling about this.

[Lattemude]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

Å niin kuin ååååååhh.

Ja tämä ääni ei siis tule makuuhuonesta ruotsalaisen miesmallin sivellessä hierontaöljyä rinnuksillesi, vaan kyse on siitä äitiysloman yleisestä luontoäänestä eli vilpittömästä ihailusta ja hämmästyksestä, kun lapsesi oppii uuden taidon. Vaikka järjellä ajateltuna nämä ovat asioita, joita kaikki normaalit ihmiset kyllä oppivat ennemmin tai myöhemmin, niin kummasti se ensimmäinen hymy tai ne ensimmäiset askeleet ovat aivan maata järisyttävän ihania ja hämmästyttäviä ja kertakaikkisen upeita. Oikeasti.

[Hurmosmamma]

Päivän sanat

"Mai tai."

Jos ei nyt ihan vielä kuitenkaan, Tirppa.

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

Z niin kuin, no, zzzzzzz tietysti.

Siitä puhe mistä puute.

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

Y niin kuin yksinäisyys.

Kumma ilmiö, joka näyttäisi tulevan vanhemmuuden myötä. Yhtäkkiä päivät tuntuvat pitkiltä ja ajoittain kumman yksinäisiltä, vaikka seurana on tissitakiainen tai jatkuvasti lahkeessa roikkuva taapero. Aikuiskontakteja on järjestettävä, ettei polla peruuttamattomasti hajoa, mutta näistäkään aikuisten välisistä keskusteluista ei jälkikäteen muista mitään, kun raskausdementia yhdistyy touhukkaan vauvan tarpeista huolehtimiseen kesken keskustelun.

Ja siitäkin huolimatta sitä ajoittain löytää itsensä ajattelemasta, että kunpa saisi edes hetken olla yksin.

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

X niin kuin äksöniä.

Sitäpä ei elämästä täydellisellä äitiyslomalla puutu. Aivan vaatimattomimmatkin päiväohjelmat saavat aikaan järjettömän säpinän ja hikoilun, kun täytyy organisoida tärkeät ohjelmanumerot kuten nukkumisen, syömisen ja vaipanvaihdon tämän suunnitellun päiväohjelman ympärillä. Muistan, kuinka vauvautunut ystäväni aikoinaan kertoi, että vauvan kanssa lounaalle lähtö on monen tunnin produktio. Naureskelin tätä partaani silloin, koska en yksinkertaisesti voinut käsittää, miten lounastreffit saa vatuloitua monituntiseksi.

Eipä naurata enää.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

Täydelliseen äitiyslomaan kuuluu olennaisena osana ekologinen lähiruoka...

#kyllähänsemuovimaatuu #herkullisennäköistä #suoraantullinkuvaarkistosta

[Hurmosmamma]