Loikkaus

Tälläkin täydellisellä äitiyslomalla on päätetty hieman vaihtaa maisemaa, ja loikata Bloggerista Lilyyn. Kirjoittajien määrä on kutistunut neljästä kahteen, mutta toivotaan, että kun väki vähenee niin pidot paranee.

Pysykää siis rakkaat lukijat matkassamme mukana, blogimme löytyy tästä eteenpäin täältä!

Olette ihania!

[Hurmosmamma & Lattemude]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla on tärkeä neuloa vauvalle peittoa ja tehdä muitakin käsitöitä...

#löytyisohvanselkänojalta #vauvallepeittotalvipakkasille #onneksiolileutotalvi

[Hurmosmamma]

Ainoa pysyvä asia on muutos

Otsikon viisaat sanat ovat varastettu häikäilemättömästi ystävältäni. Se tuntuu pätevän pienen lapsen kanssa aika pitkälti täysin.

Mutta kun huomasin tänne blogiin jonkun eksyneen hakusanoilla elämän muuttumattomuus hyvä vai huono asia, niin väistämättä aloin miettimään ensinnäkin omaa kantaani tuohon kysymykseen ja toisaalta sitä, minkä mielikuvan tämä blogi asiasta antaa.

Joten selvennettäköön tässä, että elämän muuttumattomuus olisi omasta mielestäni huono asia. Paikallaan pysyminen, tai minun silmissäni junnaaminen, tuntuu konseptina kovin näivettävältä. Muutos tarkoittaa sitä, että aina on tekemistä ja puuhaa, välillä kyllä ihan liiaksikin, mutta parempi niin kuin pyöritellä peukaloitaan kesät talvet.

Kun mietin vielä ihan konkreettisesti, kuinka elämä tässä on muuttunut, lista olisi ihan loputon. Kaikki se vastuunkanto, kärsivällisyyden lisääntyminen tai epätoivoinen yritys lisätä sitä, äidinrakkaus ja sen kanssa käsi kädessä kulkeva ikuinen huoli sekä onni ja kiitollisuus siitä, että on voinut saada lapsen. Ja nämä tulivat nyt vain päälimmäisenä mieleen ilman syvempää mielen tai navan kaivelua.

Ja onhan näitä muitakin tuikitärkeitä juttuja, kuten se, että juoksulenkki tuntui yllättävän miellyttävältä näin melkein kahden vuoden tauon jälkeen, kun yksin puhiseminen tuntui lähes luksukselta. Tai kuinka mukava onkaan rauhassa nautittu ateria. Arkisiin asioihin on syntynyt aivan uudenlainen arvostus.

Pitääkin nauttia omasta karkkipussista vielä kun voi.

[Hurmosmamma]

Monta tapaa pilata lapsi

Tässä tuli juoksulenkillä (kyllä, kävin tosiaan sellaisella!!) mietiskeltyä, kuinka monella tavalla sitä voikaan pilata lapsensa.

1) Kieltäminen. Joko lapsestasi tulee täysi liripäämukula, kun suosit vapaata kasvatusta etkä ollenkaan kiellä tarpeeksi. Tai jos valitset taistelusi ja kiellät vain kun oikeasti tarvitsee, olet epäjohdonmukainen ja lapsesi kelluu ikuisesti urpouden ulapalla. Tai sitten kiellät liikaa ja olet lapsesi luovuuden ja nuoruuden innokkuuden kahlitseva natsimutsi. Tässä ei vain voi voittaa.

2) Ruokavalio. Ai jestas. Ensinnäkin on se imetys. Jos imetät, niin et voi sitä ikinä lopettaa, koska ikinä ei ole optimaalinen hetki lapsesi hyvinvoinnin kannalta. Jos taas et koskaan imetä, lapsesi on tuhoontuomittu, vaikka onkin ihan yhtä terve ja ihana kuin äidinmaitolapset. Tai sitten kun mukaan tulevat soseet, niin älä nyt vaan anna liikaa hedelmää ettei lapsesi totu vain makeaan ja varo antamasta liikaa proteiinia, koska sitä saa jo maidostakin paitsi että kukaan ei kyllä oikein pysty luotettavasti laskemaan kuinka paljon, ja hei älä nyt varsinkaan anna lapsen pupeltaa sitä leipäpalaa kun siinä on jokin häivähdys suolaa. Mutta muista kuitenkin, että yksivuotiaana koko perhe syö sitten samaa ruokaa.

3) Sisäsiisteys. Kyllä se pottailu on aloitettava jo syntymästä, istutat nyt lapsesi vaan siihen lavuaariin niin kyllä se pian kuivaksi oppii.

4) Televisio ja muut härpättimet. Siis ehdottomasti televisiota ei saa ensimmäisenä elinvuotena katsoa ollenkaan, koska tämä pilaa lapsen aivan sielunpohjia myöten. Tämä tuntuu tosin pätevän ainoastaan esikoisiin. Seuraavat lapset on hyvä istuttaa sitterissä telkkarin eteen.

5) Aktivointi. Muista aktivoida lasta tarpeeksi mutta älä aktivoi liikaa. Jos aktivoit liian vähän, voi lapsesi turhautuminen purkautua vaikkapa ylivilkkautena. Jos aktivoit liikaa, voi lapsesi päässä surrata, mikä voi purkautua vaikkapa ylivilkkautena. Älä kuitenkaan yritä optimoida aktivoinnin määrää liikaa, koska se ei olisi luontevaa.

[Hurmosmamma], joka on tainnut hyvin luontevasti jo pilata lapsensa.

Päivän sanat

"Onks täällä räjähtäny lapsipommi?"

Sanoi rakas aviomieheni tullessaan kotiin. Kieltämättä siivous on jäänyt taka-alalle kun kesä otti Etelä-Euroopasta äkkilähdön Suomeen. Onneksi maitojuna taitaa lähteä huomenna.

[Hurmosmamma]

No niin

Helteisen sunnuntain kunniaksi tämä ei liity yhtään mihinkään, mutta:

Ihana Facebook.

[Hurmosmamma]

Päivän sanat

"Asteikolla 1-10, kuinka hyvin sä mielestäsi nyt vedät?

Tuli kysyttyä rakkaalta aviomieheltäni, kun se vain tyri tyrimistään. Esimerkiksi unohti laittaa saunan päälle, mikä on kyllä aika suuren luokan virhe.

[Hurmosmamma], joka saunan sijaan korkkasi kuohuvaa. Syyttäkää miestä.

Huh hellettä

Voi pyhä ilmastonmuutos! Tai siis kesäksi sitä kai kutsutaan.

Edessä on taas se aivan mahdoton tehtävä, eli lapsen pukeminen säähän sopivasti. Jos talvella oli vaikeaa pukea tarpeeksi mutta ei kuitenkaan liikaa, niin nyt näillä lämpötiloilla on haastavuusaste taas hieman korkeampi. Nimittäin on tässä muutaman päivän aikana tullut otettua sukat pois kun on niin kuuma ja laitettua ne takaisin kun aurinko paistaa ja taas otettua pois kun on sittenkin kuuma ja tämä sama prosessi on toistettu melkeinpä kaikilla vaatekappaleilla vuoronperään. Hikihän sitä väistämättä tulee tuollaisesta vaatteiden ronklaamisesta.

Onneksi sentään tuli ymmärrettyä yksi asia lapsen kasvaessa ja bodyt heitettyä jo hyvissä ajoin jorpakkoon. Napa saattaa näkyä naapuriin, mutta ainakin ilmastointi pelaa.

[Hurmosmamma], joka muuten rrrrrrrakastaa tätä hellettä.

Tyttöjen juttuja

Oi nyky-yhteiskuntaa. Verhot eivät ole enää vain verhoja, vaan niitä on erikseen joka vuodenajalle, sekä jouluun, pääsiäiseen, vappuun ja juhannukseen. Samoin keittiöpyyhkeitä (miten ikinä olenkaan selvinnyt elämästä ilman pääsiäiskeittiöpyyhkeitä?). Lastenvaatteetkaan eivät ole vain lasten vaatteita, vaan tyttöjen ja poikien vaatteita. Ihan sama, vaikka alle 80-senttisten rekissä lukeekin pelkästään "newborn" tai "baby".

Ostin naperolle kesähattuja, sinisen ja valkoisen. Niissä ei ole pitsiä, röyhelöitä tai kuvioita. Sinisessä naperoa puhutellaan lähinnä biologisen sukupuolensa mukaisesti, valkoinen aiheuttaa jatkuvasti tästä poikkeavia tilanteita. Ranskassa käydessämme naperolle lepertelijät vaihtelivat kohteliaasti pronominia maskuliinin ja feminiinin välillä, kunnes vahvistimme oikean.

Ja jälleen kadunkulman kangaskaupassa. Ostan mekkokangasta itselleni. Kangas leikataan, juttelemme mukavia myyjän kanssa. Sitten myyjä kohdistaa huomionsa rattaissa istuvaan naperoon:

"Ja tarvitseeko pikkuneiti kesämekkoa? Olisi ihanaa pitsibrodyyria, tai..."

Pokerinaama pitää.

"Kiitti, mut mä luulen, että [Markus] (nimi muutettu) pärjää vielä tän kesän ilman mekkoa."

Tai sitten se johtuu hatun sijaan naperon tavasta räväyttää silmänsä lautasen kokoisiksi ja katsella vierasta viehkeästi.

#päivän_asu #eisittenkäänunisex

[Lattemude]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla on hyvä myös perua puheensa...

#äläsittenkäänkokeileitse #tulevaroskisdyykkari #hyvinsävedät

[Hurmosmamma]

Kokeile itse!

Tarvitsetko joskus lapsesi kanssa hetkeksi vapaat kädet? Onko sinulla toiveissa lapsiparkki?

Meillä on sinulle ratkaisu! Parkkeeraa vauvan kävelytuoli paksulle karvamatolle niin, että vauva ei pääse sen kanssa liikkumaan (ja saa huonoa kävelyasentoa) ja laita lapsesi siihen hetkeksi leikkimään välkkyvillä ja soivilla hilavitkuttimilla. Saat vapaat kädet ja loistavan taustadiskon samaan hintaan.

Niin, ja kyllä se lapsi pääsee sieltä näemmä poiskin kiipeämään, kun seuraavassa hetkessä löytyy matolta turvaltaan. Voi valjaat, missä lienette?

[Hurmosmamma]

Ansa

Eräs aamuyö, klo 2.32...

Pinnasängyssä, kovaa: "Bbbbbyyyyääääähhhh!"

Parisängyssä, kuiskaten: "Jos sitä kanniskelisi sylissä hissukseen, se varmaan nukahtaisi kohta taas."

Tuumasta toimeen. Kaikki sujui hyvin, napero uuvahti käsivarsille, kantaja hipsi jo kohti pinnasänkyä...

Typerä vinkulelu on pimeässä suurin piirtein parketin värinen.

Naurattaisi, jos ei itkettäisi.

[Lattemude]

Suunta ylöspäin

Tässäkin huushollissa on viimein päästy siihen mielenkiintoiseen ikään, kun on pakko pyrkiä pystyyn seisomaan - aina ja kaikkialla. Tänään löysin armaan lapseni aamuviideltä tököttämästä pystyssä pinnasängyn laitaa vasten.

Luulisi, että umpiväsyneenä ei ole kiva hojottaa kahdella jalalla. Tai ainakaan itseäni se ei suuremmin aamuviideltä houkutellut. Samoin nukkumaan mennessä tapahtuva ylös-alas-jumppa luulisi olevan varsin väsyttävää. Heti, kun julma äiti on selättänyt ja peitellyt unia varten, tulee henkinen hissikutsu taas ylimpään kerrokseen.

Mutta onhan siinä jotain äärimmäisen liikuttavaa, kun toinen niin ylpeänä housunpuntit tutisten tukea vasten seisoo. Äiti katso, mä osaan!

[Hurmosmamma]

Vaatteista

Tässä on tullut huomattua jännä ilmiö liittyen lasten vaatteisiin. Nimittäin niiden kuulemma pitäisi olla joko mahdollisimman halpoja tai sitten Me & I:ta

Se alkoi jo raskausaikana. Kaikki varoittivat, että älä vain osta liikaa vaatteita, äläkä varsinkaan pienimpiä kokoja, koska ne jäävät pieniksi. Älä myöskään osta turhia vaatteita kuten neuleita tai huppareita. Itseasiassa ei mitään pään yli vedettävää. Eikä varsinkaan uutena, ainoastaan kirpparilta. Ja kirpparillakin saa maksaa vain alle euron per body.

Paitsi jos on miikkaria. Sitten saa ostaa mitä vaan ja kuinka paljon vaan, koska ne ovat ihania.

Itse en lukeudu erityisiin miikkarifaneihin, mutta myönnän ostavani kyllä muita liiankin kalliita turhakevaatteita Tirpalle välillä ihan vain siksi, että ne ovat söpöjä tai sattuu huvittamaan. Toisaalta noudatan samaa periaatetta myös omissa vaatteissani. Isäni mielestä olen shoppailu-addikti, itse pidän enemmän sanasta retail therapy, sillä terapian tarpeessa tässä nyt vähintäänkin ollaan.

Joka tapauksessa ihmettelen tätä ajatusta siitä, että lapsen vaate ei saa maksaa, koska sitä käytetään vain muutama kuukausi. Eiköhän aika moni nainen kurkatessaan omaan vaatekaappiinsa huomaa, että sinnekin on tullut hankittua yhtä sun toista vain yhden kauden päivänvalon näkevää kuosia. Miksi ei siis lapselle?

Vai onko tämä nyt hyvä esimerkki siitä, kuinka omat virheet tulee korjata lapsen kohdalla. Jos on, niin #vituixmän.

[Hurmosmamma]

Isi hoitaa

Olemme nyt unikoulun jälkeen sopineet miehen kanssa, että viikonloppuiset yötutitukset jaetaan kutakuinkin tasan. Niinpä tökkäsin miehen hereille tuttivuoroon sunnuntain vastaisena yönä, kun kutsu kävi. Normaalisti näistä selvitään muutamassa minuutissa pukkaamalla tutti suuhun niin, että kaikki pääsevät jatkamaan unia.

Niin tälläkin kertaa, kunnes mies päättää kompuroida kynnykseen Tirpan huoneesta poistuessaan. Tai siis en tiedä mihin kikkeliinsä kompastui kun ei meillä ole edes kunnon kynnyksiä. Pidätin hengitystäni peiton alla, mutta huh, taidettiin selvitä tällä kertaa ilman suurempia itkuvahinkoja.

Mutta sittenpä tämä arjen sankari päättää marssia siitä suoraan vessaan, joka sijaitsee Tirpan huoneen vieressä. Meillä olisi toki toinenkin vessa eri kerroksessa. Lorina kuuluu makuuhuoneeseen asti kun pitää vetää kovaa ja korkealta ja putkisto solisee kun vessa vedetään.

Vielä tuntia myöhemminkin on täysi huutokonsertti päällä.

[Hurmosmamma]

Post scriptum

Tirpan isoisoäiti poistui keskuudestamme kunnioitettavassa yli 90 vuoden iässä tällä viikolla. Tämä kirjoitus on omistettu famulle, juuri niin kuin hänet muistan.

Famu haki minut aikoinaan esikoulusta ja koulun alemmilla luokilla myös koulusta. Vietin siis lapsuudessani monen monta iltapäivää famun luona. Usein paras ystäväni tuli myös iltapäiväksi famulle ja söimme lettuja. Tapana oli aina sanoa, että tällä kertaa oli parhaat letut tähän mennessä. Se oikeasti tuntui siltä joka kerta.

Famun luona myös leikimme aina serkkujen kanssa. Meillä oli pitkä lista leikkejä ja pelejä, joita kävimme läpi. Lisäksi famulla oli aivan mieletön varasto aku ankkoja ja tammen kultaisia kirjoja. Mauri Kunnaksen urheilukirja oli myös huippu. Ja magneettikuulat. Famun kanssa opin myös lukemaan pelaamalla hirsipuuta ja siitä olin kovin, kovin ylpeä.

Famu teki maailman parasta palapaistia. Pyysin famulta ohjeen siihen jo varmaankin vuosikymmen sitten. En ole uskaltanut kokeilla sen tekemistä, koska siitä ei vain voi tulla yhtä hyvää kuin famun tekemänä. Ei vain voi. Serkkuni laittoivat sen sekaan aina suolakurkkua, mikä oli minun pienessä mielessäni käsittämätöntä.

Famun luona sai vielä viime sunnuntaihin asti aina äitienpäivisin pommaccia. Todella nätistä kristallilasista vielä. Juuri famun tyylistä, kuten huulipunan laitto pensselillä. Ja viherkasvit, jotka eivät koskaan kuihtuneet. Ja upeat hiukset, aivan viimeisiin elinhetkiinsä asti.

Tirpan kanssa saimme onneksi viettää aikaa viime äitienpäivänä famuni luona. Saimme valokuvia, joissa famun ilme oli aidon onnellinen, en muista milloin näin onnellisia valokuvia olisi famusta otettu. Famu pääsi näkemään myös toisen lapsenlapsenlapsensa, ensimmäistä kertaa. Famu oli terve ja voi hyvin. Sinä päivänä tuntui, että famulla oli elämää vielä monta vuotta jäljellä.

Lähtiessämme famulta Tirppa antoi famulle yläfemmat, josta famu oli todella innoissaan. Näin jälkikäteen tulee väkisinkin ajateltua, että se oli läpsystä vaihto tähän elämään. Toivottavasti Tirppakin saa elää elämänsä yhtä terveenä ja onnellisena kotonaan, ihan viimeisiin päiviinsä saakka. Ja toivottavasti minä en ole niitä viimeisiä päiviä enää näkemässä.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

Jaahas.

Se, että avaa pankkitilin on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Kumma juttu, en olisi ikinä arvannut.

[Hurmosmamma]

Tää on niin tätä

Huomasinpa tuossa päivänä muutamana paidassani ruskean tahran ja päätin haistaa sitä todetakseni tahran olevan suklaata. Noniin.

Tämä tilanne herätti jopa minutkin syvimmästä hurmoksestani, että milläköhän planeetalla paidan tahran haistelu on normaalia? Oli se sitten kakkaa tai suklaata, se on tahra, ja joka tapauksessa paita menee pyykkikoriin. En minä muitakaan likaisia vaatteita haistele, enhän?

Olisikohan nyt aika taas hetkeksi yrittää skarpata.

[Hurmosmamma]

Touhotuksesta

Meille tuntuu kotiutuneen nyt pysyvästi oikea touhottaja. Touhoserkku, touhusanteri, touhuantero ja touhujantteri. Rakkaalla elohiirellä on monta nimeä.

Muistan kun vuosi sitten katselin maha pystyssä ystäväni 10-kuista ja mietin, että huh, hommaa riittää perässä pysymisessä. Ajattelin, että kuinkakohan tuosta selviää, että hiki tulee jo katselemisesta (raskaushormoonit viimeistään pitivät siitä huolen). Päälimmäisenä oli ehkä pakokauhu.

Ja tässä sitä ollaan. Kokoajan silmä tarkkana, korvat höröllä ja kädet ojossa joko siirtämässä lasta pois johtotehtävistä tai valmiina koppaamaan, kun sohvapöytää vasten hojottavan pienen kännikanan mahalasku harvoin on kovinkaan hallittu.

 Mutta tiedättekö, ei tämä nyt ole niin paha. Siis kyllähän sitä on päivän päätteeksi väsynyt ja tuntee tehneensä täyden työpäivän, mutta helpompaa on tuollaista touhuapinaa kuitenkin vahtia, kuin ihmetellä, miksi tämä vastasyntynyt nyt itkee. Itseasiassa päälimmäisenä on niin suunnaton kiitollisuus ja riemu siitä, että osaan kommunikoida jo jotenkin lapseni kanssa, että tälläinen duracell-työpäivä on jopa melkein toivottu. No, melkein.

Ja kun tuo pieni touhutoope vielä suostuisi ymmärtämään mikä on ei. Tai siis tottelemaan, ymmärryksestä virneen perusteella tuskin on kyse.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

Facebook, facebook...

Kyllä. Lempivaate on ihana venytettynä raskausmahan päälle niin, että saumat ritisevät ja että voidaan varmistua siitä, että vaate ei todellakaan ole lempivaate enää jatkossa (muotonsa menettämisen lisäksi raskaana pidetyistä vaatteista tuntuu menevän myös maku, kun pallomahan kanssa tiet erkanevat).

Lempivaate on myös ihana raskauden jälkeisen pömpön tai röllykän kanssa. Mikäs sen kauniimpaa kuin paidan helman alta lerpattava vyölaukku.

Lempivaate on todellakin ihana, aina.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva-arvoitus

Onko kyseessä:

A) kuivatetut apinan aivot

B) vaalea meteoriitti lähikuvassa

C) jääkaapista löytynyt herkkusieni

D) vatsanahka raskauden jälkeen

[Hurmosmamma]

Kahvimamma

Luin jonkun tilityskolumnin siitä, kuinka kahvikupin kuvaaminen blogeissa ja Facebookin arkihaasteessa on tällä hetkellä ärsyttävin asia sosiaalisessa mediassa. Olen jossain määrin samaa mieltä. Siksi aloin kerätä ärsyttäviä kahvikuppikuvia päivieni varrelta.

Tässä tämän viikon anti!

#väsymys #kofeiini #anti_lifestylebloggaus

Ja ei, en bloggaa niitä kaikkia.

[Lattemude]

Googletellen

Guugulguugulguugul, sanoi Tirppa.

Siitä tulikin mieleeni hieman tutkia, millä hakusanoilla lukijoita tänne blogiin on päätynyt.

Kummemmin ihmetyksiä ei herättänyt hakusanat äitiysloma blogi. Hakusanalla äitiyspakkaus 1998 kuvat oli myös tänne päädytty, mikä kyllä lämmittää sydäntä, sillä tämä postaus on yksi omista suosikeistani (jos et ole lukenut, niin klik!)

Mutta sitten päästään mielenkiintoisempiin. Hauilla äitiysloma tekemistä ja äitiysloma tylsää oli myös tänne ajauduttu. Voi että, olisipa tässäkin osoitteessa tekemisen puutetta! Tosin jos aivan rehellisiä ollaan, niin voisihan tätä koneella kökötettyä aikaakin käyttää mielekkäämmin. Siivotakin pitäisi. Ja tehdä soseita.

Sydäntä lämmittää, että tänne on tultu myös haulla voi rakas!! Olisi toisaalta ihan mielenkiintoista tietää, mitä tällä on haluttu hakea, epäilisin että tuskin tätä blogia.

Ja viimeisenä mutta ei todellakaan vähäpätöisimpänä on haku liinat pyllyn pyyhkimiseen. Toivottavasti tämä blogi toimi oraakkelina tuohonkin.

[Hurmosmamma]

PS. Unikoulussa nukuttiin seitsemäntenä yönä täysi yö! Voi onnea!

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla on parasta toisten mammalomalaisten kanssa kahvittelu...

#tarjoilutkunnossa #brändiseonpullallakin #enitsemuutenliimannutsitätuohon

[Hurmosmamma]

Unikoulussa, 6. yö

No nyt on kuulkaas rinnat rottingilla (eli kuivana ja puisevina?) ja röyhistelen tässä kuin mikäkin kukko tunkiolla, nimittäin kuudes yö meni melkeinpä niin nappiin kuin voi. Pikaiset tutitukset 4:30 ja 5:30 ja syöttö vasta 6:30. Eikä siinä vielä kaikki, kuten tv-shopissa sanotaan! Tunnin myötämielisen pyöriskelyn jälkeen nukuttiin vielä lusikka-asennossa reilun tunnin.

Kuulkaas naiset (ja te varmaankin aika harvalukuiset miehet, eiköhän tätä blogia lue jopa enemmän eläimet kuin miehet), nyt on aika mieletön fiilis! Unta tuli (lähes) tauotta kuusi tuntia putkeen, ja nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan sillä, että elämä on parasta huumetta.

On nimittäin olo aika pöllyssä.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla juodaan lähinnä kahvia meren rannalla. Kokeilin. Ai että on hehkeetä!

Hetki suhteellista hiljaisuutta omien ajatusten keskellä ei tosin tehnyt lainkaan pahaa, myönnän.

#lattemudeindeed #sääkinsuosi #lapsinukkui #kaikkikaveriniovattöissä

#linnunkakkaapöydällä

[Lattemude]

Markkinoinnin helmiä

Facebook, tuo loistavien mainosten lähde:

...jotta voit laittaa lapsesi laatikkoon?

[Hurmosmamma]

Unikoulussa, 5. yö

Hei edistystä, mahtavaa! Kutsuhuuto tuli vasta neljältä, eikä silloinkaan minkään suunnattoman raivon siivittämänä. Tosin reilu tunti aikaisemmin oli joku nimeltä mainitsematon vainohullu äiti pinkaissut Tirpan huoneeseen, koska sieltä kuului joku ääni. Joku ääni, my ass. Ja ehkäpä se ääni kuului juuri sieltä.

Pieni flunssanpoikanen kuitenkin häiritsi uudelleen nukahtamista, ja 45 minuutin jälkeen kyllästyin roikkumaan kaksin kerroin pinniksen yli ja otin pojan viereen nukkumaan. Tai siis nukkuminen oli tavoite, mutta sängyssä olikin paljon hauskempaa pyrkiä mahalleen ja siihen kun pääsi, lähteä liikekannalle. Tämä tietysti erinäisen metelin siivittämänä.

Mies tottakai heräili tähän tirppailuun ja kysyi kahteen kertaan olenko antanut pojalle maitoa. Siinä vaiheessa tällä mammalla kilahti, koska juuri silloin ei ollut tarvetta ulkopuoliselle konsultille, projektikoordinaattorille tai työnjohdolle. Yöllä on muuten lyhyt pinna entistä lyhyempi.

Maitoiluksihan se puoli kuudelta meni, mutta sen jälkeen nukuttiinkin oikein makeasti kolmisen tuntia. Muut paitsi mies, joka sai kuulemma Tirpan potkuja jatkuvalla syötöllä selkäänsä. Mitäs meni ohjeistamaan maidosta.

Yö 5:

Positiivista: Vasta neljältä herätys, sehän on potentiaaliset kuusi tuntia minulle unta, näin teoriassa.
Negatiivista: Kukaan ei kertonut, että Herra Unikouluttaja yleni flunssansa myötä esimiesasemaan.

[Hurmosmamma]

Unikoulussa, 4. yö

Miehelle nousi kuume, joten unikoulun opettajan omppu siirtyi minulle. Mikäs tässä valmiiksi univelkaisessa maailmassa.

Koska ilmankostutin oli nyt poissa kuvioista ja Tirpalla oli vielä pientä köhää ja pärskintää ilmassa, pyysin miestä korottamaan sängynpäätyä. Oli sitten epäinsinöörimäiseen tapaansa korottanut sitä ehkäpä hieman liikaa ja muutenkin mielenkiintoisella viristyksellä, että jopa minun aivoissani soivat pienet hälytyskellot ennakkoon. Kokeiltiin silti.

Yöllä taas kun kutsu kävi, Tirppa oli valahtanut puoleenväliin pinnistä ja makasi siellä poikittain. Tutituksella silti selvittiin, kunnes puolen tunnin kuluttua kävi todellinen kutsuhuuto. Ihana yllätys oli huomata, että kuumeinen ja nuhainen mies ei ollut illalla nukuttaessaan haistanut tai muutoin rekisteröinyt kakkoja, joten Tirppa oli ensinnäkin nukkunut niissä useamman tunnin (ei ihme, että mies ihmetteli nukutuksen kestoa) ja bonussektorina pääsin vaihtamaan vaippaa keskellä yötä (tätä siis ei ole tehty varmaankaan kahdeksaan kuukauteen).

Tunnin verran roikottelin itseäni taas pinnasängyn laidan yli niin, että alaselkä alkoi olla aivan krampissa, mutta niin sitä taas saatiin nukutus onnistumaan. Mitä nyt miehen tekemä sängynpäädyn korotus tuli heitettyä kaaressa hiiteen.

Ja se on jännä ilmiö, että mitä enemmän univelkaa, sitä vaikeampi sitä unta on saada. Vähän kuin pankkilaina.

Yö 4:

Positiivista: Ei mennyt puoltatoista tuntia.
Negatiivista: Mies.

[Hurmosmamma]

Hyvää äitienpäivää!

Kuinka se kämmen onkaan jo noin iso?

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

Facebook, muusani:

Noniin. Olenko vain tylsä ja ahdasmielinen, kun minun äitienpäivääni ei kyllä kruunaisi Kotipizza? Valitettavasti meidänkin taloudessa ruoanlaitto on aika pitkälti niin sanotusti hameväen hommaa, mutta se, että tilattaisiin pizzat ei kyllä kuulosta kovin luksukselta vaan lähinnä "äiti ei nyt tänään jaksa" -tyyppiseltä ratkaisulta. 

Kaverini kerran sanoi seuranneensa pizzalähettiä autolla, kun arvasi pizzojen tulevan meille. Mitä se kertoo meistä? No että meillä juhlitaan kuin äitienpäivänä konsanaan lähes joka viikko!

[Hurmosmamma]

Unikoulussa, 3. yö

Vaikka edessä oli työpäivä (mikä se on?), mies urheasti otti unikoulutuksen hoitaakseen kolmantenakin yönä. Luuli raukka varmaan, että edessä on yhtä hyvä yö kuin edellinen. No ei tietenkään ollut.

Flunssa oli Tirpallakin edennyt siihen vaiheeseen, että enää ei ollut kipeäksitulon kooma päällä. Koska kuitenkin nuhaisuutta ei erityisesti ollut, ajattelimme pehmeällä tassuttelutekniikalla hoitaa jo hienosti alkaneen unikoulun loppuun. Kiukku tuli samoihin aikoihin taas kuin aikaisempina öinä. Mies yritti tassutella ja kanniskella ja hömpsytellä ja hyristellä ja ties mitä tunnin verran, kunnes tehtiin vahdinvaihto.

Puolisen tuntia siinä vielä meni, ja tämän puolituntisen vietin pääosin pinnasängyn laidan yli kaksinkerroin Tirpan ohimoita pussaillen. Tuntui muuten mielettömän kivalta vatsassa ja veri ei tainnut aivoissa kiertää sitäkään vähää. Mutta ensimmäinen erävoitto takana, Tirppa nukahti uudestaan kiukun jälkeen ilman maitoa.

Mitä nyt pientä takapakkia tuli ilmankostuttimesta, joka päätti hiljaa hieman pulputtaa ja Tirpan mielestä tämä oli kuin gongin soittamista korvan vieressä. Niin, ja kunpa se äitikin olisi vielä nukahtanut uudestaan.

Yö 3:

Positiivista: Jeah, toivoa on.
Negatiivista: 10 senttiä pituutta lisää, kiitos. Ja vaikka vähän pienempi röllykkä.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

Tulipa vastaan ihan oikeassa elämässä [tm]:

Hyvä että ovat käyttäneet kunnon nautoja eivätkä mitään sekundasonneja. Muut jauhelihat ovat sitten varmaankin epäkelpoja.

[Hurmosmamma]

Unikoulussa, 2. yö

Ensimmäisen yön jälkeen odotukset eivät olleet kovin korkealla. Jospa sitä luovuttaisi vaikkapa hieman myöhemmin kuin edellisenä yönä. Uskoa oli siis yhtä paljon kuin olympialaisten kultamitaleihin.

Ihme kyllä, Tirppa nukkui yllättävän hyvin, jopa liian hyvin ollakseen totta. Tutituksella selvittiin normaaliin ruoka-aikaan ja vasta aamuviideltä kutsu kävi. Mieletöntä! Näinkö helpolla se unikoulu on käyty?

No eipä tietenkään. Syy hyviin yöuniin selvisi, nimittäin sekä Herra Unikouluttaja että Pikkuherra Oppilas tulivat kipeiksi. Ystävämme flunssa päätti tulla tuomaan lisähaastetta tähän uuteen harrastukseemme. Se siitä sitten, game over.

Kaiken lisäksi itse tuli valvottua ainakin puolet yöstä kuulostellen, että joko nyt kutsuttaisi paikalle. Äärimmäisen fiksu pelistrategia, kun on univelan vuoksi jo yhdeksän kuukauden ajan aivot valuneet pikkuhiljaa sukkaan.

Yö 2:

Positiivista: Hei tämähän toimii!
Negatiivista: Heti luuli kumihuuli.

[Hurmosmamma]

Päivän kuvat

Täydellisellä äitiyslomalla kuuluu kuvata arkeaan blogiin. Joten yleisön pyynnöstä:

Tänään olen askarrellut...

... Ja kärsinyt allergiasta....

... Talouspaperikin on loppu.

#näinhänblogeihinainakuvataan #kuvakertoovähemmänkuinviisisanaa

#taiehkäenvaanosaa

[Hurmosmamma], kaikella rakkaudella <3

Unikoulussa, 1. yö

Tuskinpa kenellekään tätä blogia kauemmin lukeneelle tulee yllätyksenä, että unikouluhan meidän niskaan kaatui niin että kolina kävi. Tirppa sinänsä ei ole huonoin mahdollinen nukkuja, mutta aika tasaisesti kahdesti yössä tuli tarjoilija huudettua paikalle. Kun yhdeksän kuukautta on yhdessä elelty, alkaa tarjoilijakin kaipaamaan pidempiä kuin kolmen tunnin unipätkiä. Unikoulun penkille siis.

Mies lupasi rohkeasti hoitaa unikoulun. Ensimmäisenä perjantai-iltana mies korkkasi oluen tai kaksi ja istui myöhään illalla pelaamassa tietokoneella. Ei tainnut ihan tietää, mitä tuleman piti. Ihan kuin ekaluokkalainen, joka reppu heiluen innoissaan menee kouluun. Tai possu, joka teurasautoon reippaasti jolkottaa.

Tirppa heräsi tuttuun tapaan huutelemaan juomaa tiskiin puolen yön kieppeillä. Kun sitä ei herunut, alkoi tietysti protesti palvelun laadun heikkenemisestä. Tunnin huutokonsertin jälkeen mies oli varma, että pojalla on nälkä. Toisen puolen tunnin jälkeen niin olin minäkin, joten luovutusvoitto Tirpalle.

Ja jälkiviisaana ei sillä kyllä varmaan kauhean kova nälkä ollut.

Yö 1:

Positiivista: Mies oli onnellisen tietämätön tulevasta.
Negatiivista: Luulin tietäväni, mitä tuleman piti, mutta ai jestas kun väsyttää.

[Hurmosmamma]

Turha tuudittautua

Aina välillä tuntuu siltä, että olisi tarve hölskytellä näitä maitoaivoja uuteen uskoon. Ei nimittäin välähdä, ei.

Tirppahan on ryöminyt jo sujuvasti vähän aikaa. Tämän lisäksi Tirppa on alkanut harvoissa ja valituissa paikoissa nousemaan seisomaan tukea vasten. Luulisi, että näistä tajuaisi muutoksen olevan monessa asiassa, kuten päikkärirituaaleissa, paikallaan.

Pinnasängyn pohjan tajusimme kyllä laskea, kun Tirppa ensimmäisen kerran sohvan selkänojaa vasten pystyyn hojotti. Mutta siitä(kin) huolimatta olen usein nukuttanut päikkäreille meidän parisänkyyn, kuten kaikki kuukaudet tähän asti. Vähän olen peitoilla tilkinnyt olevinaan sängyn keskelle. Siinähän se ryömivä ja pystyyn kömpivä vauva hyvin pysyy. Hohhoi.

Yhtenä aamuna sitten ihmettelin, kun Tirppa pitkästä aikaa nukkui todella pitkiä päiväunia. Kolmen ja puolen tunnin jälkeen piti kurkata, että kai siellä vielä hengitetään. Hyvin nukkui neulepeitto pään yli vedettynä. Kun päiväunia oli kestänyt jo reilut neljä tuntia, tuntui unien kesto olevan liian hyvää ollakseen totta. Ja sitähän se tietysti olikin, nimittäin kurkatessani makuuhuoneeseen, oli Tirppa, joka yleensä ilmoittaa heräämisestään jokelluksella tai vaihtoehtoisesti huudolla, nyt hereillä aivan hipihiljaa. Tutti oli etsitty sängystä suuhun ja Tirppa oli ryöminyt sängyn jalkopäähän. Onneksi oma sotkuisuuteni oli kerrankin pelastus, nimittäin sängyn jalkopäässä ollut hupparin vetoketju oli näemmä tarpeeksi mielenkiintoinen räpellettävä, että se pysäytti ryömimisen kohti vapaapudotusta.

Joten eipä enää päikkäreitä sitten sänkyyn. Läheltä piti, huh.

[Hurmosmamma], joka edelleen kaipaisi sitä manuaalia näistä vauvoista

Leikkikalujäppinen

Normaalit lelut ovat näemmä out. Miksi leikkiä leluilla, jotka ovat nimensä mukaisesti leluja?

Joten tässä tämän hetkinen sallittujen "lelujen" top 5:

5.) Isäni tohvelit. Jostain kummallisesta syystä nämä kauhtuneet tohvelit ovat äärimmäisen mielenkiintoiset. Monesta huonosta imeskeltävästä se vähemmän huono vaihtoehto, vaikka vanhempiani hieman kauhistuttikin aluksi se sukkamehujen maistelu.

4.) Koiran lelut ja luut. Tämä on kummallinen ilmiö, nimittäin karvainen ja värikäs koiran lelu on hurjasti mielenkiintoisempi kuin karvainen ja värikäs vauvan lelu. Ja luiden luulisi nyt olevan niin tylsiä kaikessa värittömyydessään, nämä kun eivät onneksi edes suuhun asti mene, mutta jostain syystä luita on kiva huitoa ilmassa.

3.) Ulko-ovi. Tuo leluista ihmeellisin. Ulko-ovelle on ihana ryömiä hirnuen ja lääppiä ovea, joka ei hievahdakaan. Pitäisiköhän lanseerata BR-leluille?

2.) Vanha ripsiväri ja uuden ripsivärin kotelo. Ehkä on kiva heilutella ilmassa tahtipuikkona sitä samaa mustaa tuubia, mitä äitikin silmiensä edessä heiluttelee. Ja hopeinen pahvikotelokin on todella mielenkiintoinen, tai siis oli, kunnes se piti tiputtaa sohvan taakse.

1.) Pastamitta. Puinen läpyskä, jossa on kolme eri kokoista reikää. Jälleen kerran vaikuttaa näin maallikon silmään varsin tylsältä lama-ajan lelulta. Tällä on näemmä kuitenkin kiva kolistella lasipöytää. Tai siis oli, kunnes menin kaivamaan sen avulla sohvan ja seinän välistä ripsivärin pahvikoteloa, ja lopuksi tiputin koko mitankin sohvan taakse. Sattuuhan näitä.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

Lueskelinpa ipadillä erästä naistenlehteä...

Kuvittelenko vain, vai tuntuuko että tässä viitataan johonkin ihan muuhun kiinteään kuin ihoon? Tehoaisikohan röllykkäänkin, rasvaamalla sikspäkki?

[Hurmosmamma]

Oma tahto

Pohdiskelin tässä päivänä muutamana, että milloinkohan se oma tahto näille pikkumurusille oikein muotoutuu. Jotenkin pikkuhiljaa varmaankin syntymän ja uhmaiän välillä, salakavalasti niin, että sen huomaa vasta, kun taloon on asettunut uhmainen pieni pyörremyrsky.

Meillä ei onneksi vielä olla tässä vaiheessa, vaikka sitä kauhunsekaisin tuntein odotankin. Oma tahto kyllä ilmenee tiettyinä hetkinä, kuten esimerkiksi Tirpan suorittaessa johtotehtäviä eli pureskellessaan salaa sähköjohtoja. Kun nappaamme pienen sähköjäniksen pois tihutöistä, ryöpsähtää pintaan yleensä kitisevä protesti, koska minä haluan nyt pureskella johtoja. Näistä sentään selvitään tässä iässä aika helposti harhautustaktiikalla.

Toinen tilanne, jossa oman tahdon huomaa selvästi, on syöminen. Minua ei kiinnosta avata suutani. Ja ruokahalun puutteestahan ei ole kyse, koska kuvakirjaa lääppiessä kummasti se pillinreikä aukeaa. Mutta onhan se kätevä huomata, että pitämällä suuta visusti kiinni saa ruokailuhetkeen mukaan kirjan. Manipuloinnin alkeet, bestseller jo syntyessään.

Ja ehkä ensimmäinen oman tahdon ilmentymä oli pullon preferointi rintaruokintaan, kun maito tulee nopeammin. Kukapa sitä pipetillä jaksaisi janoonsa juoda. Kauhea raivo päälle, niin johan on viihdytyspataljoona valmis hyppimään pienen pillin(reiän) mukaan. Tamburiini vain puuttuu tahtia lyömästä.

Mutta jotenkin sitä kuitenkin tässä suklaata mussuttaessaan luottaa, että uhmaikään on vielä pitkä matka. Ja sitten lapsi sentään ymmärtää puhetta. Halutessaan, siis. Eli tuskin. Lisää suklaata.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

No jos nyt vielä teemaan liittyen...

#hyvääparsaa #vähänrepesin #eilisättävää

[Hurmosmamma]

Päivän sanat

"No se on sellainen sausage fest."

Sanoi rakas mieheni, kun tuosta Tirpan pippelinropeltamisesta keskustelimme.

[Hurmosmamma], joka ei muuten pidä makkaroista tai nakeista

Päivän kuva

1. Nukuta vauva.

2. Hiipiessäsi pois huoneesta, kompastu tähän:

#fail #byääh #aloitetaanpa_alusta

Elämän pituinen rakkaustarina

Se oli rakkautta ensi kosketuksella. Suu kääntyi vienoon hymyyn ja silmät suurenivat ihastuksesta. Tirppa nimittäin löysi pippelinsä.

Olihan tätä jo jonkin aikaa odotettukin, mutta kaikella rehellisyydellä kyllä se hieman omituiselta tuntuu, kun toinen on roplaamassa vehkeitään heti, kun vaippa otetaan pois. On se pippeli varmasti ihmeellinen, mutta jotain rajaa. Toisaalta kyllähän nuo vanhemmatkin sonnit muniaan kuopivat välillä hieman liian julkisestikin (housut päällä tosin, muuten taitaisi jonkin rikoksen tunnusmerkit jo täyttyä) ja kyllähän se tiedetään, mikä elin miesten toimintaa yleisesti ohjaa. Ja ei, se ei ole sydän.

Mutta silti olisihan se ihan mukavaa, jos vaikka äidin halaaminen saisi aikaan samanlaisen ihastuksen tunteen. Turha toivo. Oma pippeli tulee olemaan elämässä rinnalla myötä- ja vastoinkäymisissä vielä kauemmin kuin oma äiti. Ja se miehen paras ystävä ei muuten ole koira, vaikka niin väitetään.

Yksi hyvä puoli tässä ropeltamisessa tosin on. Vaipanvaihto hoitotasolla sujuu nykyään ilman sen suurempia spedeilyjä, kun Tirppa on kovin innoissaan uudesta lempipuuhastaan, joka vaatii täydellistä keskittymistä.

[Hurmosmamma]

Wappu ennen ja nyt

Voi niitä vappuaattoja, kun vedettiin haalarit niskaan ja riekuttiin kaupungilla jalat rakoille. Ihmeteltiin, kukakohan tällä kertaa päättää läträtä Mantan puhtaissa vesissä ja sormet (liian usein) kohmeessa kierrätettiin skumppapulloa toisensa perään. Juomalaulut kajahtelivat ilmoille pitkälle aamun pikkutunneille ja vappupäivän aamuna ihmeteltiin omaa reippautta, jos aamukymmeneksi jo Ullikselle selvisi.

Se oli ennen se. Nykyään haalarin pukee korkeintaan Tirppa, tosin ei oikeastaan sekään, koska tuollaisen touhusanterin päälle on aivan mahdotonta saada sellaista puettua. Riekkumisen jalon taidon Tirppa osaa kyllä hienosti ja vaikka Mantalle ei vielä ole rattaidenkaan kanssa asiaa, niin läträämistä suoritetaan kyllä pihan lätäköissä tai omissa pukluissa, missä vain opportunisti mahdollisuutensa löytää. Tuutulaulut kajahtelevat ilmoille tuloksetta mutta toivottavasti ei sentään pikkutunneille ja vappupäivän aamuna on noustava kuuden pintaan joka tapauksessa, sillä näiden pienten murusten kalenteri ei valitettavasti tunne pyhäpäiviä sen paremmin kuin viikonloppuja tai talviaikojakaan.

Mutta yksi asia on pysynyt vakiona ja se on vappupallo. Jo todella kauan aikaa sitten vappupallo oli se vapun kohokohta. Vaikka niitä piti yleensä ostaa kolme, kun ensimmäiset kaksi karkasivat heti kättelyssä taivaan tuuliin samalla väistämättömyydellä kuin jäätelöpallot kesäisin pyörähtelivät tuutista maahan. Opiskelijariennoissa puolestaan vappupallo joko kulki riennoissa mukana, tai odotti kiltisti kotona leijuen väsyneen rellestäjän paluuta. Nyt on puolestaan ostettu ensimmäinen vappupallo Tirpalle, ja sitä oli Tirpan mielestä tavattoman hauska nykiä ja läiskiä. Ja on muuten evoluutio tehnyt tehtävänsä, kun on vappupallojen naruissa nykyään painot.

Hyvää vappua, rakkaat lukijat!

[Hurmosmamma]

Poks

Yksi ihmisenä kasvamisen välttämättömyyksistä taitaa olla kantapään kautta oppiminen.

Ja täten esimerkiksi sen oivaltaminen, miksei vappupalloa kannata purra, jos pelkää kovia ääniä.

[Lattemude]

Mulkkuolettama

Tulipa tässä mieleen kauppisajoilta erään proffan lanseeraama mulkkuolettama, jonka mukaan jokainen ihminen on mulkku, kunnes toisin todistaa. Positiivinen ajattelutapa kunniaan. Tai vaihtoehtoisesti vain tervettä epäluuloa ympäristöään kohtaan.

Joka tapauksessa tämän mulkkuolettaman voi peruspessimistinä laajentaa koskemaan kaikkia elämän alueita. Jokaisella lomalla varautuu sateeseen, jotta aurinko olisi iloinen yllätys ja joka  ilta kun menee nukkumaan, varautuu saamaan vain pari tuntia unta, jotta kaikki sen päälle olisi pelkkää plussaa.

Mutta mystistä on kyllä se, että Tirppakin on jo sisäistänyt mulkkuolettaman, etenkin ruokaillessa. Joka aterialla ensipuraisu aiheuttaa mietteliään nyrpistyksen ja suu maistelee hyvin tarkkaan, että mitähän tällä kertaa tänne on työnnetty. Ottaen huomioon, että kaikista syödyistä ruoista ainoastaan peruna ei ole maistunut, luulisi todennäköisyyksien olevan puolella sen suhteen, että lusikassa on jotain hyvää.

Mutta kun pessimistihän ei tunnetusti pety.

[Hurmosmamma]

Kokeile itse!

Oletko epävarma synnytyksen jälkeisten lantionpohjanlihasten kunnosta? Toivoisitko tehokasta treeniohjelmaa näille tärkeille lihaksille?

Ei hätää. Täydellisellä äitiyslomalla suositellaan hankkimaan jokaisen paras kevätystävä eli siitepölyallergia. Kun aivastelee menemään niin, että nenäontelot tyhjenevät kertaheitolla ja taitaa vähän aivojakin valua ulos siinä samalla, voit olla varma, että lantionpohjanlihaksilla on tekemistä pitää se pissi siellä rakossa tai hatussa.

Ja ei jää epäselväksi, onko jäänyt treenailu vähän vähiin.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

No jaahas.

Että ihan suositeltu julkaisu. Mistäs se Facebook tiesi, että imetys on loppusuoralla? Se kun minun tapauksessani toimii harventuneen seksielämän kanssa loistavana ehkäisykeinona.

Nautin erityisesti tuosta kaaviokuvasta. Pipo violetille kikkelille, kiitos!

[Hurmosmamma]

Voi rakas.

Hufvudstadsbladet sen aikoinaan sanoi: lähde, jotta voit tulla takaisin. Maatajärisyttävän viisaita sanoja päivälehdeltä.

Mikään ei nimittäin voita niitä ihania kuolapusuja, joita saa osakseen kun nostaa pienen lapsensa syliin peuhaamaan lyhyen erossaolon jälkeen. Vaikka toinen käsi tarraisikin tiukasti nykien jo valmiiksi imetyksestä harvenevaan tukkaan ja ne ainoat alahampaat porautuisivat poskeen. Näitä ei (melkein) edes tunne, kun koko sielu, mieli ja ruumis ovat rakkaudesta soikeana kuin tuo pussaava kuolainen suu.

Tai sitten se haituvainen pää, joka porautuu syvälle paidan rinnuksiin niin, että hiukset kutittavat nenää. Se nuuskutus, kun lapsi vetää sisään äitinsä tuoksua kuin pahinkin imppaaja tietäen, että maitoa on vielä digestiivinä ruokalistalla luvassa. Siinä ei paljoa hammastahna- tai ruokatahrat omilla juhlavaatteilla haittaa, kun niiden lähde on se sama ihanasti ammottava kuola-aukko.

Tekisi mieli sanoa, että pitäisi lähteä useammin, mutta todellisuudessa on kyllä entistä vaikeampi lähteä sitäkään vähää. Paitsi kun ensi kerran kutsu käy iltaa viettämään upeassa naisseurassa.

[Hurmosmamma], joka kirjottaessaan tätä nautti illan ensimmäisen ja ansaitun viinilasillisen Tirpan mentyä hyvillä mielin unille. Voittajafiilis.

Lomatunnelmia

Tulipa vietettyä pääsiäinen Euroopan kevätilmaa haistellen. Tämä oli nyt toinen ulkomaanreissu Tirpan kanssa, ensimmäinen tuli tehtyä 4,5kk iässä. Molemmat reissut menivät todella hyvin, mutta miksi ihmeessä etukäteen luottamus siihen oli täysi nolla?

Ensimmäistä Dubain reissua varten tuli pakattua valehtelematta Tirpan kaikki sen koon vaatteet ja muutamat liian pienet ja suuret vaatteet vielä päälle. Ottaen huomioon, että nämä olivat niitä pieniä vaatekokoja joita oli muutenkin aivan liikaa, voitte vain kuvitella kuinka paljon tavaraa oli. Plus parisenkymmentä harsoa ja pikkupyyhettä, paketti vaippoja koska Pampersiahan ei luonnollisesti maailmalta saa ja jokainen mahdollinen hilavitkutin, varaosa ja korjaussarja ydinsodan ja jääkauden varalta. Vaatekertoja oli varautuen useaan selkäkakkaan per päivä, ja niitä selkäkakkoja tuli muuten reissulla tasan yhdet. Noh, onneksi se on mies joka laukut (jep, todellakin monikossa) kantaa.

Toiselle reissulle oli etukäteisvarustelun kauhunsekainen huuma jo hieman hälvennyt, joten laukkujen puolesta emme näyttäneet enää ekspatriaateilta. Vaatteita oli kutakuinkin kohtuullinen määrä tietyllä kakkahalvausriskipreemiolla, mutta uutena aspektina matkustamiseen oli tullut ystävämme purkkiruoka. Tirppahan ei kotona ole saanut purkkiruokaa muutoin kuin satunnaisina hedelmävälipaloina, olenhan virkaintoinen ensikertalaisäiti, joka suorittaa niissä asioissa missä voi. Joten ruoan suhteen piti varautua tietysti siihen, että yksikään ruoka ei maistu ja ulkomailtahan ei kaupoista purkkiruokaa luonnollisesti saa. Todellisuudessa jokainen tarjottu purkkiruoka upposi oikein hyvin, mutta tulipahan kannettua pari kiloa ruokaa mukana.

Ja niitä bodyja olisi tällä kertaa voinut olla muutama enemmän, kun touhujantterin ruokatorvihissi palautti aina muutamat bolognesenjämät komeasti rinnuksille.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

Kiitos Hesari.

Tapaan ihmisen? Äärimmäisen yllättävää. Tekee melkeinpä mieli kokeilla jotain toista lääkäriasemaa nähdäkseni, mitä muuta voisin tavata. Tässähän ollaan sopivasti flunssassakin.

[Hurmosnamma]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla kuuluu ikuistaa suloisia hetkiä valokuviin...

#pusukala #ihanisänsänäkönen #voiskotänlaittaakehyksiin

[Hurmosmamma]

Ääntäkin nopeampi

On hauska huomata pienissä asioissa sukupolvien välinen ero, kuten esimerkiksi puhelinkäyttäytymisessä. Kun isäni kännykkä soi, hän ampaisee ylös gaselliakin nopeammin ja kirmaa muualle puhumaan. Minä puolestani vastaan tai en vastaa, enkä oikeastaan edes kummemmin mieti, pitäisikö mennä jonnekin rauhassa puhumaan. Tirppa puolestaan ei tule koskaan ymmärtämään aikaa, jolloin soitettiin ja kysyttiin, "onko X kotona?".

Samalla tuli pohdiskeltua, mikä saa minut yhtä nopeasti vinssaamaan hanurini penkistä ylös, kun puhelimen sointi ei sitä tee. Toiset äidit reagoivat lapsen itkuun salamannopeasti, mutta olen kyllä sen verran alkanut filtteröimään Tirpan itkuja, etten ihan joka pihauksesta jaksa heti olla kärppänä paikalla. Kipuitkusta toki, mutta 99% itkuista on kyllä aivan toisenlaista kitinää.

Mutta yksi asia saa kyllä tämänkin lahnan liikkeelle, nimittäin puklut. Kun puklu raikaa keskelle lattiaa tai mattoa ja Tirpan koura alkaa uhkaavasti lähestyä tätä lammikkoa, ei auta muu kuin hioa sprinttitaitoja uusiin ulottuvuuksiin. Tai jos Tirppa on touhukkaana matkalla tärkeisiin tehtäviin ja lopputuloksena on kyllä pukluton lattia mutta kerran syöty ruokalista paidan poikki viistäen, ei tämä äiti ole siitäkään kovin ilahtunut.

Ehkä tämä on nopeusharjoittelua niihin tulevien vuosien "äiti mulla on paha oloooooorrrggghhhhhhh" -sessioihin. Niitä odotellessa.

[Hurmosmamma]

Flirttailua

Olimme tuossa vaunulenkillä ja ihan sattumalta satuimme kangaskaupan kulmille. Jos napero jotain inhoaa, niin kangaskauppoja. Äiti vaeltelee ikuisuuden kangasrullaviidakossa osaamatta päättää, maisema ei vaihdu tarpeeksi ripeästi ja on t-y-l-s-ä-ä.

Vaan ei. Tälläpä kertaa ei huudettukaan. Kassalla ihmettelin, miksi kaikki naiset ympärilläni katsovat minuun päin imelästi, hymyilevät ja vilkuttelevat. Sitten vilkaisin selkäni takana tönöttäviin rattaisiin ja siellähän napero pani parastaan: hymyili, naureskeli pienet valkeat maitohampaat loistaen ja iski silmää kauniille kassaneidille.

Heti tytöt mielessä, kun selkänsä kääntää. Isä saa vielä joku päivä kertoa sille kukista ja mehiläisistä.

[Lattemude]

Eroahdistusta osa 2

Taas oli tuossa päivänä muutamana aihetta juhlaan ja kotoa poissa olemiseen, nimittäin ystävän vauvakutsut. Aiemminhan vauvakutsujen eroahdistus meni kutakuinkin näin. Nyt oli aika todistaa, kuinka vanha äitikin voi oppia uusia temppuja, ja lähteä viettämään vauvakutsuja ilman huolen häivää. Adios amigos, tämä mamma lähtee nyt hieman tuulettumaan!

Ja oli mieskin jotain oppinut, nimittäin tuskin olin ehtinyt istahtaa alas ja saada lasin kuohuvaa käteeni, alkaa puhelin piipata. Voi elämä mitä nyt on tapahtunut? Muutamassa nanosekunnissa ehtii mielessä vilahtaa kaikki kauhuskenaariot saksien nielemisestä koiran kuppiin hukkumiseen. Mitään hyväähän se ei voi tarkoittaa, jos viestejä tulee ajoissa ja monta. Voi kunpa ei olisi mikään vatsatauti.

Niinpä niin. Puhelin laulaa toinen toistaan ihanampia kuvia siitä, kuinka Tirppa ensimmäistä kertaa oli ryöminyt pidemmän matkan sohvapöydän alle ja ihmetteli sieltä maailmaa. Miksi juuri tänä iltana, kun en ole näkemässä?! Entä jos se ei ikinä enää ryömi pitkää matkaa?!

Loogista, eikö? Loppujen lopuksi olin ihan onnellinen, että mies pääsi kokemaan jonkun ensimmäisen hetken Tirpan kanssa. Ja mieltä lohdutti se, että mies lähetti myös valokuvan Tirpasta puolitoistavuotiaan kokoisessa pyjamassa, kun ei kuulemma ollut löytänyt oikeita yöppäreitä (pyykkinarulta).

Ehkä äitiä siis vielä johonkin tarvitaan.

[Hurmosmamma]

Päivän sanat

"Onko se normaalia, että nuo roikkuvat noin alhaalla?"

Sanoi eräs Hurmosmamma synnärillä lääkärintarkastuksessa. Oli muuten Kodak-hetken arvoinen ilme lääkärillä, kun vakaalla äänellä totesi, että kyllä on, rouva, onhan kyseessä kivekset.

[Hurmosmamma]

Napanuorassa

Kumma juttu, kuinka miehelle ei (useimmiten) tuota minkäänlaista ongelmaa nipsasta napanuora poikki, kun vauva syntyy. Kun äidin pitäisi myöhemmässä vaiheessa nipsasta oma henkinen napanuoransa tuohon kovaa vauhtia pieneksi pojaksi kasvavaan vauvaan, onkin se hurjan paljon vaikeampaa. Puhun siis jälleen kerran imetyksen lopettamisesta.

Vaikka imetys oli ajoittain oikea viha-rakkaussuhde ja itkua tuli väännettyä rintaraivareiden hetkinä, niin nyt, kun oikeasti vieroittamista voisi pikkuhiljaa aloitella, on kynnys yllättävän suuri. Kun kyse ei olekaan enää "pakosta" eikä lapsen ravinnon määrä ole riippuvainen meijerituotannosta, imetyksestä on yhtäkkiä tullutkin suurimmaksi osaksi positiivinen hetki. Tätä en olisi ikinä voinut vielä raskausaikana kuvitellakaan.

Unisena ja tuhisevana maitoa tankkaava vauva on yksinkertaisesti huumaava. Ehkä siksi, kun näinä harvoina väsyneinä hetkinä tulee hetkeksi takaisin se pieni vastasyntynyt toukka, joka aikoinaan mullisti koko elämän. Kun kohta nämä uniset syötöt lopetetaan, (tai siis yritetään lopettaa, turha tässä vielä kehuskella), niin se viimeinenkin napanuora pikkuvauvaani katkeaa. Tilalla tosin on ihana ja valloittava pieni taaperoksi kasvava poika, joka oppii kokoajan uusia ja ihmeellisiä taitoja.

Ja tämähän on vasta alkusoittoa. Edessä on vielä haikeat ajat, kun reppu selässä kouluunkin joskus talsitaan. Sinne asti ei minkäänlainen napanuora yllä, vaikka kuinka venyttelisi.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva-arvoitus

Onko kyseessä:

A) kiinteä symmetrinen puklu

B) keltainen muotoiltu kakka

C) liiskattu muovailuvaha

D) peruna, niin kuin sen kouluajoilta muistamme

E) omin kätösin räpelletty maissipihvi

[Hurmosmamma], tuo oman elämänsä masterchef

2.55

Kun on aihetta juhlaan, kuten vaikka veljenpojan ristiäiset, niin on ihanaa vetästä ykköset ylle (ah, ne ihanat tahrattomat vaatteet!), korkkarit jalkaan ja pakkelia naamaan, etenkin silmien alle. Katsastaa peiliin ja todeta, että kyllä se sama nainen siellä jossakin on vielä piilossa.

Nyt kun raskaudesta on jo jonkin aikaa ja kroppa hiljalleen palaa ruotuun, niin ongelmaksi juhlahabituksessa muodostuu enää käsilaukku. Niin tärkeä kuin se hoitolaukku onkin, ei se valitettavasti ole erityisen juhlava. Ei edes se kirkkaanvihreä Liberon korruptiokassi mene läpi pikkulaukusta, vaikka muutoin kauneudellaan ja designillaan häikäisee mammapiireissä.

Päätin siis kaikkia potentiaalisia selkäkakkoja uhmaten pärjätä rakkaalla klassikkokäsilaukullani, joka on nähnyt aivan liian vähän päivänvaloa. Kun ennen laukkuun olisi huolella pakattu huulikiilto, puuteri, peili ja muuta tarpeellista, oli tällä kertaa sisältönä kaksi vaippaa, kosteuspyyhkeet, hedelmävälipala, lusikka ja ruokalappu.

Ja kun oikein survoi niin että nahka nitisi, mahtui mukaan vielä kännykkä. Lompakko tosin ei, mutta eipä sillä paljoa hoitovapaan tulotasolla teekään.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

Facebook palkitsi jälleen:

Kaikki kunnia Valiolle, mutta ihan ensimmäisenä en uskoisi pääsiäisen perinneruoista mieleen juolahtavan duchesse-perunat? Näin ihan äkkiseltään voisi kuvitella vaikkapa lampaan, pashan tai mämmin olevan näitä peristeisiä pääsiäisreseptejä. Mutta nättejähän nuo, siitä vaan väkertämään. Pimp my sormiruoka.

[Hurmosmamma]

Päivän sanat (ja kuva)

"Sehän on kuin teini-ikäisen parrankasvu."

Totesi armas aviomieheni nähdessään yritykseni kasvattaa rairuohoa.

#hyvääpääsiäistä #ruohonleikkurilletöitä #rikkaruohotkinkasvaaparemmin

[Hurmosmamma]

Kymppikerho

Viime viikolla meni blogissamme maaginen 10 000 lukukerran raja rikki - mahtavaa! Iso kiitos ja kumarrus teille jokaiselle, kun olette jaksaneet kulkea vierellämme tällä täydellisellä äitiyslomalla. Olemme nauttineet tästä täysin maitoisin rinnoin ja porskutamme eteenpäin, vaikka lapset kasvavat ja silmäpussit syvenevät. Toivottavasti jaksatte pysyä kelkassa myös jatkossa!

Kiitos myös sinulle, joka jaksoit ihmetellä blogiamme Suomi24-foorumilla ja kutsuit sitä säälittäväksi valittamiseksi. Huumori on vaikea laji, toiset sen osaavat ja toiset eivät. Emme voi muuta sanoa, kuin että ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu, oli sitten kyseessä huumori tai muu.

Onnellisen ihanaa ja munaisaa pääsiäistä teille lukijat, olette mahtavia! Myös te, jotka ette blogistamme alkuunkaan pidä.

[Hurmosmamma & muut mutsimudemomit]

Kokeile itse!

Tuntuuko kotisi sisustus tylsältä? Haluaisitko aktivoivia huonekaluja?

Me täydellisellä äitiyslomalla suosittelemme hankkimaan lasisen sohvapöydän. Ensinnäkin siihen törmäävät alussa sekä koira että ryömivä vauva (toisesta lähtee hieman rasittavampi sireeni kuin toisesta). Toiseksi tekemistä riittää, kun auringonvalo paljastaa kaikki tahmatassujen sormenjäljet ja lörppähuulien makumatkailut.

Ikkunanpesuja odotellessa, kun lapsi joskus saa jalat alleen.

[Hurmosmamma]

Kieltolaki

Tässä kohtaa pitäisi varmaankin väittää, että meillä ei televisio pauhaa päivät pitkät, sillä eihän sellainen kakofonia varmaankaan ole lapsen aivojen kehitykselle tai äidin aivojen epätoivoiselle ylläpidolle hyväksi. Mutta totuus on kuitenkin se, että kaiken maailman Häähullut tulevat valitettavan tutuksi tässä kuukausien varrella.

Tirppa on myös löytänyt omat suosikkinsa, jotka saavat innokkaimmankin ryömijän hetkeksi seisahtumaan. Näitä ovat kaikki kanavien ja uutisten tunnusmusiikit. Sen lisäksi uutena suosikkina on If:n mainos, jossa toistellaan soinnillisesti sanaa EI. Ei ei ei ei ei eiiiiiiiiiii. Ja tämähän se vasta hauskaa onkin. Nauramisen arvoista jopa. Enkä ihmettelisi yhtään, vaikka ei olisikin Tirpan ensimmäinen sana.

Kiitos If, kun vesität viimeisetkin mahdollisuutemme minkäänlaiseen kurinpitoon ja auktoriteettiin.

Rakkaudella, 

[Hurmosmamma]

Optimointia

Mikä siinä on, että aina kun on tarkoitus lähteä jonnekin, vauva nukkuu ennätyspitkiä päiväunia? Ja puolestaan päivinä, kun aikaa olisi vaikka Jehovan todistajille jakaa, niin päikkärit kutistuvat ihan lyhyiksi. Onko vauvoilla olemassa jokin kuudes aisti, jolla optimoidaan äidin vainohulluus?

Ja on myös sanomattakin selvää, että päivänä, jolloin on veljenpojan ristiäiset, oma vauva ei nuku sitäkään vähää ja muutenkin nousee väärällä jalalla jo aamusta. Kyllä siinä äidin sydän pakahtuu ylpeydestä, kun oma poika kailottaa sulosäveliä ristiäistapahtuman videointiin. Onneksi Tirpan ikäiset eivät enää niin paljoa päättömästi huuda, eli pienellä hyssyttelyllä ja motivoinnilla ja selkärankaa pitkin valuvilla hikikarpaloilla näistäkin tilanteista usein selvitään.

Odotan kyllä innolla niitä aikoja, kun voin selittää Tirpalle, että uni on oikeasti maailman ihanin asia, ja siitä kannattaa nauttia aina kuin mahdollista. Kaipa siinä vielä parisenkymmentä vuotta menee.

[Hurmosmamma]

Vauvavapaalla

Tiedättekö sen päihdyttävän tunteen, kun on vauvavapaa ilta? Kotiin kävellessä askeleet hidastuvat puiston kohdalla. Kevätilta tuoksuu, mustarastaat laulavat, on hetki aikaa vain kuunnella, kukaan ei hermostu jos pysähdyt. Hetkellinen vapaus tekee niin hyvää, vaikka kohta ajatukset taas rientävät kotosalle. Joko siellä nukutaan? Onkohan niillä ollut minua ikävä?

Muistan ikuisesti sen tunteen, kun kävin ensimmäistä kertaa yksin kaupassa naperon syntymän jälkeen. Vapaus tuntui päihdyttävältä, teki mieli juosta kauas. Lähiravintolan terassikin huuteli kutsuvasti. Vaan ei auttanut, kotona maailman rakkain nyytti odotti uskollista orjaansa jälleen nälkäisenä. Miten sillä voikin olla noin nälkä vartin välein?

Ja äkkiä, ihan liian äkkiä tulee se aika, kun ne eivät enää kaipaakaan sinua koko ajan. Sen muistuessa mieleen tekisi melkein mieli skipata jumppa, jättää sosiaaliset suhteet, kieltäytyä kaverin synttärikutsusta.

Raahaan silti luuni salille. Heti kun napero nukahtaa.

[Lattemude]

Lappuliisat

Aivan käsittämätöntä näin aikuisen silmiin on se, kuinka kaikista mielenkiintoisinta tässä maailmassa tuntuu tällä hetkellä olevan kaiken maailman liput ja laput. Hienossa leikkimatossa mielenkiintoisin osa on pesulappu, samoin pehmopallossa. Leikkimatolla voisi toki leikkiä ja palloa vaikka pyöritellä, mutta on mukavampaa imeskellä lappusta, joskus jopa alaspäin katsovan koiran jooga-asennossa.

Tänään kuitenkin kävi ilmi, että myös muunlaiset lappuset ovat houkuttelevia. Ovellamme kävivät nimittäin Jehovan todistajat. Eivät onneksi jääneet suuremmin jutustelemaan kun avasin oven pyjamassa, (hyvin puettu) vauva sylissä ja koira säntäsi vielä ovelle haukkumaan. Antoivat kutsun, jonka tässä vaiheessa luulin olevan kutsu johonkin kaupan avajaisiin tms. Mutta Tirppapa riemastui tästä kutsusta, sitä oli aivan mielettömän hauska heilutella ja syödä. Jopa niin hauska, että itku pääsi kun tämän hurskaan lappusen vihdoin pois nappasin.

Kunpa sitä itsekin osaisi iloita yhtä paljon kaiken maailman lappusista, kauppalistoista parkkisakkoihin.

[Hurmosmamma]

Päivän paskamutsifiilis

"Onneksi se on turhautunut tutkimuspöydällä oloon ja itkee jo valmiiksi", mietin sillä hetkellä kun terveydenhoitaja lähestyi vauvani reittä rokotusneulan kanssa.

Juuri mikään näky ei nimittäin raasta sisintäni pahemmin kuin salamannopeasti itkuun rokotushetkellä vaihtuva flirttailu ja hymy.

[Lattemude]

Markkinoinnin helmiä

Ystävämme Facebook taas palkitsi:

Minneköhän laittaisin?! Tässä raskaudenjälkeisessä röllykässä ei varmaan edes huomaisi eroa.

[Hurmosmamma]

Se pieni ero

Keskustelin miespuolisen sinkkukaverin kanssa siitä, kuinka eilen laitoin ruokaa koko illan ja miten mahtavaa on löytää keittiössä se täydellinen flow. Avata riesling-pullo, kuunnella Mahleria, kuoria, pilkkoa, maustaa...

Sinkkukaveri: "...ja voiskin taas joskus tehdä chateaubriendia ja alkuun vaikka vietnamilaisia kevätrullia. Niin mitä ruokaa sä muuten oikein laitoit?"

Minä: "Lähinnä parsakaali-päärynäsosetta."

[Lattemude]

Kun katseet kohtaavat

Suurella äidin ylpeydellä olen taas seurannut Tirpan kasvamista pienestä avuttomasta toukasta jo hetkittäin yksin viihtyväksi pieneksi pojaksi. On ihmeellisen ihanaa huomata, kuinka Tirppa ei enää tarvitsekaan minua jokaisena hetkenä ja kuinka poika jaksaa touhuta omia juttujaan lattialla, milloin leluja parkettiin lommoille kolistaen tai sitten salaa jotain roskaa suuhunsa työntäen. Se pieni vauva, jota ei saanut hetkeksikään laskea sylistään, on selkeästi historiaa.

Niin ihanaa ja ajoittain haikeaa kun onkaan seurata pojan kasvua, on päivässä vielä niitä ihania hetkiä, jolloin todella äidin pieni sydän meinaa pakahtua. Nimittäin kun lattialla touhuavan pojan ja omiaan puuhailevan äidin katseet kohtaavat, leviää pojan kasvoille mielettömän leveä hymy ja usein kaupanpäälle saa vielä kikatuksenkin. Se hetki, kun huomaat olevasi toiselle pienelle ihmiselle niin tärkeä, että pelkästään katseiden kohtaaminen saa aikaiseksi riemun tunnetta, on äitiydessä ihanan ainutlaatuista.

Ja kun kaiken kukkuraksi saa vielä kaapata tämän pienen hymypojan syliin pelleilemään, ei voisi taas tänäkään sunnuntaina olla asiat yhtään paremmin.

[Hurmosmamma]

Silmäpeliä

Tirpalla on selvästi ensimmäinen ihastus, nimittäin Maikkarin uutistoimittaja Kirsi Alm-Siira. Tämä saa Tirpan aina hymyilemään haltioituneena. Samoin lehdestä bongattu Vappu Pimiä oli ihastuttava. Molemmat vaaleita naisia, kuten minäkin. Tai näin sen järkeilin. Tottakai poikani hymyilee äitiään muistuttaville kuville.

Valitettavasti aivan samanlaiset hymyt tulivat myös erään lehden kannessa olleelle koiralle sekä Jukka Rintalalle polkkatukassaan. Vielä on Tirpan pelisilmässä ehkä hieman hiomisen varaa.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

Ymmärrän kyllä pointin, mutta nyt oli vain liian herkullista, enkä voinut olla tarttumatta:

Mitäs leikittäisiin tänään? Tässä muutamia ehdotuksia:

Polkaistaan jalat kakkaan - leikki
Pissataan hoitopöydälle heti, kun vaipan saa pois
Ei anneta laittaa uutta vaippaa, vaan napataan se heti käteen ja heilutellaan bon voyage -tunnelmissa
Katso, kuinka osaan kääntyä vatsalleni hoitopöydällä juuri sillä sekunnilla, kun olet heittämässä vaippaa roskiin -leikki

Ja ehkäpä ehdoton suosikkini:

Omstart. Eli jäätävät kakat tuoreeseen vaippaan -leikki

[Hurmosmamma]

Kokeile itse!

Näivettävätkö syöttötuolihetket, kun lapsi ei millään tahtoisi syödä? Kärsitkö vauvan kanniskelun tuomista selkäsäryistä?

Ei hätää. Täydellisellä äitiyslomalla on tähänkin ratkaisu, jolla saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Kun lapsesi syömistahti alkaa hiipua ja pää tylsistyneenä pyöriä kuin pöllöllä, anna tutkittavaksi jokin aikuisten tavara, kuten käsirasvatuubi tai vanulappupaketti ja johan taas suu aukeaa. Tosin näitä tavaroita saa olla jatkuvasti nostamassa takaisin ulottuville kun ne läiskähtelevät kiihtyvällä tahdilla lattialle kuin lokinkakat Kauppatorilla konsanaan.

Siinähän se äidin selkäkin vetristyy.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla asioidaan vain vastuullisissa ruokakaupoissa...

#ontrendikästäollavastuullinen

[Hurmosmamma]

Välineurheilua

Tirppa on hetken aikaa jo ollut siinä mielenkiintoisessa iässä, kun kaikkea pitäisi päästä koskemaan ja mieluiten vielä suullakin. Koura käy ennätysnopeasti aina jos ulottuvissa (tai potentiaalisesti ulottuvissa, syöksyminen on sallittu) on jotain mielenkiintoisen näköistä.

Eniten kiinnostavat kaikki ei-lapsille-suunnatut tavarat, tietysti. Vaikka olisi millainen lelu, niin se ei päihitä kaukosäädintä tai kännykkää, töpselistä ja sähköjohdoista puhumattakaan. Tokihan olisi hieno röyhistellä ajatuksella, että Tirpasta on kasvamassa aito insinörtti, mutta eiköhän tämä ole ihan yleinen ongelma.

Miten leluteollisuus ei sitten osaa tehdä sen näköisiä leluja, jotka kiinnostaisivat lapsia yhtä paljon? Toisaalta enpä tiedä kuinka moni vanhempi ostaisi lapsilleen leikkitöpseli & -haarukka -settiä. Kylpyamme & silitysrautasettikin tuskin löytäisi tietään moneenkaan kotiin.

[Hurmosmamma]

Aakkosista

Nyt kun täydellisen äitiysloman aapinen on saatu kunniallisesti loppuun, on pakko tulla tänne tunnustamaan, kuinka vaikeata olikaan tosiaan muistaa aakkoset. Välistä meinasi unohtua ainakin R ja W.

Ottaen huomioon, että aakkoset opetellaan viimeistään ensimmäisellä luokalla, luulisi, että minkään sortin raskausdementia tai maitoaivosyndrooma ei pystyisi järisyttämään tätä jo opittua. Sehän on kuin pyörällä ajo (jota muuten tämän tuoreimman dementiatiedon valossa en uskalla enää siis yrittää).

On kyllä kieltämättä hieman hälyyttävää huomata, kuinka kuitenkin jokseenkin skarpista ihmisestä on tullut tällainen laama. Ainoastaan suupielestä puuttuva kuola erottaa minut lobotomiapotilaasta. Voi huokaus.

Onko tästä ikinä enää paluuta? Tämänkö vuoksi työpaikan 80-luvulle jämähtäneet harput ovat sellaisia kuin ovat ja onko nyt minun vuoroni muuntautua sellaiseksi? Äitinikin vitsaili tuossa päivänä muutamana, että kuinka voin ikinä palata töihin, kun unohtelen aivan kaiken tällä hetkellä.

Hyvä kysymys.

[Hurmosmamma], joka miettii, voisiko aivoja myös lypsää?

Markkinoinnin helmiä

Tällainen tuli vastaan internetin ihmeellisessä maailmassa:

Siis anteeksi mitä? Nalle Luppakorva on etäisesti tuttu omasta lapsuudesta, mutta muuten taidan olla kyllä virallisesti OUT. Ei mitään käryä mitä tässä myydään.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

Täydellisellä äitiyslomalla on koti siisti ja pöytää koristavat kukkaset...

#aipitikövettälisätä #nokyllänevieläpäivänmenee #nuupahtanutolenitsekin

[Hurmosmamma]

Syömisen synnyinsijoilla

Ruoka on yksi elämän suurimmista nautinnoista. Paitsi silloin, kun tuntuu että sitä lapataan aivan jatkuvalla syötöllä lapsen pillinreiästä alas, siis niinä hetkinä, kun suu suostuu aukeamaan. Eikä riitä, että jotain ruokaa saa alas, vaan ruokavalio on tarkoin rakennettu kasvisten, hedelmien, viljojen ja proteenien suhteen tiettyinä kellonlyöminä ja lisätään mietintään vielä luomuilut ja sormiruokailut ja oma hyvin lyhyt pinna, niin nautinto muuntautuu hämmästyttävällä nopeudella jatkuvaksi sotkuksi, tiskivuoreksi ja hermojen kiristelyksi.

Yritä siinä sitten saada lapselle normaali suhtautuminen ruokailuun, kun toinen päristyttää ruokaa seinille, aivastaa sitä kattoon asti, sössää pitkin pöytää ja tiputtelee koiralle mannaa taivaalta. Äiti puolestaan epätoivoisesti yrittää zoomata, milloin pillinreikä aukeaa ja törppää suuhun mahdollisimman suuren lastin ruokaa ja tuijottaa, meneekö se alas vai lentääkö tangentin suuntaan. Ja jos se ruoka erehtyy tosiaan mahaan asti menemään niin lasta kehutaan hienosta suorituksesta. Mieletöntä, että söit kun sinulla on nälkä.

Jos otetaan pieni askel taaksepäin ja mietitään, miltä sama tilanne näyttäisi aikuisten kesken. Prrrrrrrr täältä tulee lentokone! Pääseekö isin auto talliin? Nammmm nam, kylläpä maistuu hyvältä! Hienosti söit ison lusikallisen!

Kyllä olisi ravintoloissa tyhjää.

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

Ö niin kuin ööööö.

Raskausdementian ensioire.

Ööö missäköhän mun hanskat on? Ööö juteltiinko me tästä jo? Mikä sen nimi on, se, ööö, millä syödään keittoa, siis, ööö, lusikka!

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

Ä niin kuin äitiys.

Voiko äitiyteen varautua ennalta? Pinnasänky on kasattu, pienet vaatteet odottavat siististi viikattuina lipastossa, tutit keitetty ja vaipat hoitopöydän lähistöllä. Ja silti sen kokonaisvaltaisuus yllättää, kun pieni ihminen saapuu. Se näyttää broilerilta, syö vartin välein ja äiti on sille pitkään maailman tärkein ihminen.

Siitä toivoo niin paljon: että se tekisi elämässään järkeviä valintoja, ettei se hölmöilisi, että se kasvaisi, kehittyisi ja selviäisi elämästään kunnialla. Siitä on aina vähän huolissaan: ettei se koskaan sairastuisi, ettei sitä kiusattaisi koulussa tai työelämässä, ettei sille koskaan tapahtuisi mitään pahaa.

Se herää 5.30 eikä hyväksy tekosyitä. Eka puuroa, sitten leikitään. Vanhempien on turha selittää, että nyt on sunnuntai ja uni maistuisi vielä.

Elämä ei äitiyden alettua ole enää koskaan niin kuin ennen. Ja kummasti siitä silti on vain iloissaan.

Päivän sanat

"Nej nej nej nej nej nej!"

Ruotsinkielinen uhmaikä taitaa tulla astetta aiemmin.

[Hurmosmamma]

Olipa kerran neuvolassa

"Hienosti on lapsi kasvanut", terkkari ihasteli. "Koska tämä painokäyrä on niin hyvä, voisitte pikku hiljaa lopettaa yöimetykset."

Minä: "Jee! Miten?"

Terkkari katsoi vauvaan ja alkoi nauraa.

I have a bad feeling about this.

[Lattemude]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

Å niin kuin ååååååhh.

Ja tämä ääni ei siis tule makuuhuonesta ruotsalaisen miesmallin sivellessä hierontaöljyä rinnuksillesi, vaan kyse on siitä äitiysloman yleisestä luontoäänestä eli vilpittömästä ihailusta ja hämmästyksestä, kun lapsesi oppii uuden taidon. Vaikka järjellä ajateltuna nämä ovat asioita, joita kaikki normaalit ihmiset kyllä oppivat ennemmin tai myöhemmin, niin kummasti se ensimmäinen hymy tai ne ensimmäiset askeleet ovat aivan maata järisyttävän ihania ja hämmästyttäviä ja kertakaikkisen upeita. Oikeasti.

[Hurmosmamma]

Päivän sanat

"Mai tai."

Jos ei nyt ihan vielä kuitenkaan, Tirppa.

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

Z niin kuin, no, zzzzzzz tietysti.

Siitä puhe mistä puute.

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

Y niin kuin yksinäisyys.

Kumma ilmiö, joka näyttäisi tulevan vanhemmuuden myötä. Yhtäkkiä päivät tuntuvat pitkiltä ja ajoittain kumman yksinäisiltä, vaikka seurana on tissitakiainen tai jatkuvasti lahkeessa roikkuva taapero. Aikuiskontakteja on järjestettävä, ettei polla peruuttamattomasti hajoa, mutta näistäkään aikuisten välisistä keskusteluista ei jälkikäteen muista mitään, kun raskausdementia yhdistyy touhukkaan vauvan tarpeista huolehtimiseen kesken keskustelun.

Ja siitäkin huolimatta sitä ajoittain löytää itsensä ajattelemasta, että kunpa saisi edes hetken olla yksin.

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

X niin kuin äksöniä.

Sitäpä ei elämästä täydellisellä äitiyslomalla puutu. Aivan vaatimattomimmatkin päiväohjelmat saavat aikaan järjettömän säpinän ja hikoilun, kun täytyy organisoida tärkeät ohjelmanumerot kuten nukkumisen, syömisen ja vaipanvaihdon tämän suunnitellun päiväohjelman ympärillä. Muistan, kuinka vauvautunut ystäväni aikoinaan kertoi, että vauvan kanssa lounaalle lähtö on monen tunnin produktio. Naureskelin tätä partaani silloin, koska en yksinkertaisesti voinut käsittää, miten lounastreffit saa vatuloitua monituntiseksi.

Eipä naurata enää.

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

Täydelliseen äitiyslomaan kuuluu olennaisena osana ekologinen lähiruoka...

#kyllähänsemuovimaatuu #herkullisennäköistä #suoraantullinkuvaarkistosta

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

W niin kuin wau.

Se tunne, kun huomaat raskauskilojen karisevan imetyksen tai kokonaisvaltaisen äitiyspaniikin johdosta.

Tätä valitettavasti seuraa väistämättä suklaamäärän lisääntyminen kotona.

[Hurmosmamma]

Markkinoinnin helmiä

Taas oli mukava aloittaa uusi päivä täydellistä äitiyslomaa näissä tunnelmissa:

You said it. Otanpa kupposen teetä.

[Hurmosmamma]

Huumaavaa

Muistan, kun vauvautunut ystäväni aikoinaan kehui lapsensa juustovarpaita ja kuinka ihana niitä oli nuuskuttaa. Ajatus tuntui silloin varsin vieraalta, melkein jopa käsittämättömältä. Nyt löydän itseni nuuskuttamasta Tirpan jalkapohjia joka vaipanvaihdolla. Ja Tirpan mielestähän se on aivan järisyttävän kikatuttavaa.

On myös hauska huomata, kuinka nuo maissinaksulle tai puurolle tuoksuvat pienet etäisesti hikiset käpälät ovat jotain uskomattoman ihmeellistä ja kuinka kaikessa tahmeudessaan on aivan ihanaa, kun nämä kädet harovat kasvoja. Todellista tassuterapiaa.

Löydän itseni myös nuuskimasta Tirpan päälakea, vaikka se huumaavin vauvatuoksu onkin jo kadonnut, niin silti silkinhienojen hiusten sivellessä nenää ja huulia ei voi muuta kuin ihmetellä, miten minusta on syntynyt jotain tällaista.

Ja miten näistä huumaavan ihanista pienistä ihmisistä voikaan joskus tulla jurottavia, ovia paiskovia, viiksiä kasvattavia ja hieltä haisevia murrosikäisiä rontteja. Sitä ei pysty vielä ajattelemaankaan.

Äitini joskus sanoikin, että jos lapset syntyisivät murrosikäisinä, olisi ihmiskunta kuollut jo ajat sitten sukupuuttoon.

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

V niin kuin viisastelu.

Ai että, kun se sieppaa. Jos erehdyt mainitsemaan varsinkin hieman varttuneemmalle naisihmiselle, että olet väsynyt, on vastaus aika varmasti luokkaa no sellaista se on se vauva-arki tai no ei tuo vielä mitään, kun on vasta yksi lapsi. Samaan kategoriaan tulevat kommentit kuten eikö niin, että et etukäteen tiennyt millaista vauva-arki on tai olisiko kannattanut nukkua varastoon kun vielä voi?

Hyväähän nuo tarkoittavat. Mutta kun oma väsynyt ensireaktio on pamauttaa paistinpannulla päin näköä, niin asiat voisi toki yrittää esittää hieman hienovaraisemmin. Yliväsynyt äiti voi olla yllättävän vaarallinen ympäristölleen.

Pahinta tässä viisastelussa on tietysti se, että itse on huomannut pikkuhiljaa muuttuvansa samanlaiseksi täti-ihmiseksi. Pitää vain yrittää muistaa niellä nämä ikiaikaiset viisaudet, eiköhän muut niitä jakele jo aivan tarpeeksi.

[Hurmosmamma]

Täydellisen äitiysloman aakkoset

U niin kuin univelka.

Tässä silmäpusseineni olen pohdiskellut, että pankkien kannattaisi ottaa oppia veloista jaloimmasta eli univelasta.

Tämä velka on taattu, sitä ei tarvitse anoa hattu kourassa. Velan saa automaattisesti n. 8 kuukauden viiveellä kahden punaisen viivan näkemisestä. Velkaa ei pysty maksamaan takaisin suurinpiirtein ensimmäiseen viiteen vuoteen. Tai kymmeneen tai viiteentoista, jos päättää nähdä punaisia viivoja useamman kerran matkan varrella. Jos joskus erehtyy heikkona hetkenä tekemään talletuksen univelkapankkiin, tämä tulee bumerangina takaisin entistä tummempien silmänalusten muodossa. Toisaalta tätä velkaa ei mitkään kriisit tai suhdanteet heilauta, samaan konkurssiin menevät muutkin kuormitukset ja murheet. Ja ennen kaikkea ei tarvitse enää miettiä, mistä juttelisi tuttavien kanssa, kun heidän takuuvarma ensimmäinen kysymys silmäpussit nähtyään on "no kuinkas teillä nukutaan?". 

[Hurmosmamma]

Päivän kuva

Onneksi vauva ei näe ruoan valmistusvaihetta.

#mitästänäänsyötäisiin 

#omanelämänsämasterchef

#maistuisvarmaansullekin

[Lattemude]